Köyhyys on edelleen ongelma Kiinassa



Maailmanpankin tutkimusten mukaan köyhyys on edelleen ongelma Kiinassa, vaikka 80-luvulla alkanut voimakas talouskasvu onkin helpottanut tilannetta. Laskutavasta riippuen maassa 100 miljoonaa tai 350 miljoonaa köyhyysrajan alapuolella elävää henkilöä - saman verran kuin EU:ssa on asukkaita.

Elämänlaatu parani Kiina maaseudulla 80-luvun alkupuolella, jolloin kasvu siellä oli nopeata. Talousnousu siirtyi kuitenkin kaupunkeihin ja rannikoille, josta seurasi voimakas epätasapaino kaupunkien ja maaseudun välillä.

Yhä useampi etsii onnea kaupungeista, jotka paisuvat jatkuvasti. Kiinassa arvioidaankin, että maan on rakennettava kymmeniä uusia kaupunkeja lähivuosikymmeninä.

Kiinan viranomaisten mukaan köyhyysrajan alapuolella elää 80-100 miljoonaa ihmistä, mutta luku nousee 350 miljoonaan, jos käytetään kansainvälisiä mittareita. Niiden mukaan talous elää köyhyysrajan alapuolella, jos se ansaitsee yhden dollarin päivässä eli noin 4,50 markkaa. Kiinalaisviranomaiset käyttävät kuitenkin rajana 60 senttiä, jolloin päästään huomattavasti alhaisempiin lukuihin.

IA
1.11.1996


OTSIKKOSIVULLE