Ilkka Suomisen mukaan Kohlin vaikutus Suomen EU-jäsenyyteen oli erittäin suuri

Kohlin kanssa kaljalla



Torstaina lokakuun 31. päivänä Helmut Kohl tuli olleeksi Saksan liittotasavallan liittokanslerina kauemmin kuin Länsi-Saksan demokraattisten laitosten luoja ja oppi-isänsä Konrad Adenauer. Molempia yhdistää pitkä kanslerikausi sekä vankka usko Euroopan yhdentymisen välttämättömyyteen.


Konrad Adenauerilla oli takanaan pitkä poliittinen ura keisariajan ja Weimarin tasavallan Saksassa. Adenauer kuului katoliseen keskustapuolueeseen, jonka aateperintöä nyky-Saksan CDU pääasiassa edustaa. Adenauer tuli kotikaupunkinsa Kölnin varapormestariksi vuonna 1906 ja pormestariksi 1917. Natsit panivat hänet viralta vuonna 1933 ja samalla hän luopui politiikasta.

Adenauer oli yksi CDU:n perustajia vuonna 1946 ja hän oli sen johtaja brittiläisellä miehitysvyöhykkeellä. Hän oli myös ensimmäisenä luomassa Saksan uusia demokraattisia valtiolaitoksia. Vuonna 1949 Adenauerista tuli uuden valtion ensimmäinen liittokansleri.

Yhdentymisen arkkitehdit

Adenauer tukeutui politiikassaan länsivaltoihin, ennen muuta Yhdysvaltoihin. Ikuiseen arkkiviholliseen Ranskaan hän halusi myös paremmat suhteet. Yhdessä Ranskan kanssa hän toimikin voimakkaasti Länsi-Euroopan taloudellisen ja sotilaallisen integraation puolesta.

Adenauer ajoi de Gaullen kanssa kiinteätä liittoa Saksan ja Ranskan välille, joka lopettaisi maiden välisen vuosisataisen vihamielisyyden. Hän oli keskeisesti mukana luomassa EU:n edeltäjää Euroopan talousyhteisöä, joka perustettiin Roomassa 1957. Adenauer erosi virastaan vuonna 1963.

Helmut Kohl on kanslerivuosinaan kohonnut vähintään yhtä suureksi eurooppalaiseksi valtiomieheksi kuin Adenauer. Hän on johdonmukaisesti noudattanut Adenauerin oppeja, ja Saksa ja Ranska ovat olleet Euroopan yhdentymisen moottorit. Adenauer sai aikaiseksi ranskalaisten kanssa Euroopan talousyhteisön; Kohl tahtoo saada aikaiseksi ranskalaisten kanssa Euroopan liittovaltion.

Korvaamaton itsevaltias

Helmut Kohl tuli CDU:n puheenjohtajaksi vuonna 1975. Alku ei näyttänyt lupaavalta, sillä hän kompuroi mm. ulkopoliittisissa lausunnoissaan. Kun hänestä vuonna 1979 CDU:n vaalivoiton myötä tuli liittokansleri, alkoivat asiat muuttua. Kohl johti puolueensa vaalivoitosta toiseen ja nousi lopullisesti eurooppalaiseen valtiomieskastiin yhdistäessään Saksan vuonna 1990.

Euroopan integraatiokehityksessä hänellä onkin ollut ratkaiseva rooli. Poliittisesti hän aina kuulunut ranskalaisten kanssa syvän ja nopean integraation kannattajiin. Saksa-johtoinen integraatiopolitiikka on - ainakin tähän asti - ollut menestystarina.

Niinpä Kohlista on tullut "Mr Eurooppa", jota vastaan eivät ainakaan hänen puoluetoverinsa uskalla edes inahtaa. CDU:n puoluekokous anoikin, että hän jatkaisi puheenjohtajana ja kanslerina vielä vuoden 1998 vaalien jälkeen.

Joviaali mies - kuitenkin

Suomalaisista poliitikoista Alkon nykyinen pääjohtaja Ilkka Suominen tuntee Helmut Kohlin parhaiten. Heidän välillään vallitsee aito ystävyys.
- Voi hyvin sanoa, että olemme hyvät ystävät. Hän oli vieraanani ensimmäisen kerran vuonna 1981 ja sen jälkeen olemme tavanneet usein.
- Mutta sanotaanko näin, että jos sinuttelet saksalaista valtiomiestä ja sinulla on hänen yksityinen puhelinnumeronsa, niin se osoittaa jo aika paljon, sanoo Suominen

Kerrotaan, että jossakin kokouksessa Suominen lähti Kohlin kanssa kaljalle ja Margaret Thatcher poltti päreensä.
- Thatcherin päreistä en tiedä, mutta olemme useamman kerran lähteneet tällaisista kokouksista - tietenkään kokousta häiritsemättä.
- Sen tiedän, että hänen turvamiehensä ovat olleet kertakaikkiaan kauhuissaan, kun hän ei halunnut heitä mukaan, muistelee Suominen.
- Muistan ainakin kaksi tapausta, kerran Lontoossa ja kerran Salzburgissa. Kerran Berliinissä yleisellä vastaanotolla hän jätti arvovieraat pitkäksi aikaa, tuli pöytääni ja sanoi, että nyt jutellaan, kertoo Suominen.
- Kohl on ihmisenä paljon Der Spiegelin ja opposition antamaa mainetta parempi. Hän on heidän mukaansa järkälemäinen, ei luova jne.
- Hän on loistava seuramies, kauhean kiva ja jos nyt joku on luova, niin se on hän, joka ymmärtää käyttää kaikki tilaisuudet hyväkseen ja saa homman hoitumaan vaikeissakin tilanteissa, arvioi Suominen.

Mr Eurooppa - keskeinen vaikuttaja

Kohlin vaikutus Euroopan yhdentymiseen on ollut Ilkka Suomisen mukaan keskeinen.
- Hänen vaikutuksensa on ollut tavattoman suuri. Hän on johdonmukaisesti ajanut Saksan integroimista Eurooppaan niin, että EU:n perustavoite toteutuu eli ettei kukaan enää epäile Saksan eriseuraisuutta.
- Toiseksi hän menee historiaan Saksan yhdistäjänä. On arvosteltu, että se maksaa liikaa. Mielestäni nämä ihmiset osoittavat historiallisen typeryytensä. Jos sellaisen asian saa aikaiseksi maksamalla joitakin D-markkoja, niin se on tehtävä juuri niin kuin hän teki: nopeasti, lähes raivokkaasti ja tilaisuutta hyväksi käyttäen.
- Pohjoimaiden integroimisessa EU:n jäseniksi hänen merkityksensä oli tavattoman suuri. En tarkoita tällä sitä, että hän olisi yksinomaan Pohjoismaiden ystävä. Sehän oli Saksalle elintärkeä kysymys: Saksa muuttui reunavaltiosta ydinvaltioksi EU:ssa, määrittelee Suominen.

Suomisen mukaan Kohlin vaikutus myös Suomen EU-jäsenyyteen oli erittäin suuri.
- En tiedä, onko minulla hyttysenkään osaa näissä asioissa, mutta kävin hänen kanssaan pari kertaa puhumassa ja kerroin taustoja. Näissä keskusteluissa hän vakuutti aina, että ”ollos huoleton, poikas valveill’ on”.

Kohlin jatkosta Suominen ei osaa veikata mitään varmaa.
- Ne, jotka ovat olleet kauan mukana - mukaanlukien jotkut Kokoomuksen puheenjohtajat - eivät osaa lopettaa.
- En olisi kuitenkaan hämmästynyt - nyt kun hän on saavuttanut kaksi suurta päämäärää - jos hän sanoisi, että nyt riittää. Yhtä hyvin hän voi sanoa, että jatketaan vain.
- Olen viinakauppias, en ennustaja, sanoo Ilkka Suominen.

ILKKA AHTOKIVI
1.11.1996


OTSIKKOSIVULLE