Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi

Sosialidemokraateille mitattiin ennen vaaleja huomattavasti suurempia kannatuslukuja, kuin mitä he vaaleissa saivat. Puolueen huono vaalitulos johtui siitä, että puoluetta gallupeissa kannattaneista ja edellisissä vaaleissa äänestäneistä suuri osa jätti tällä kertaa äänestämättä.

SDP:n johto osasi varmasti varautua tähän. Sen verran realismia puoluejohdossa täytyy olettaa olevan, että he tiesivät, että edellisessä vaalivoitossa oli sisäänkylvettynä tulevan tappion siemenet. Tiesipä puoluejohto vaalitappionsa etukäteen tahi ei, on puolueessa kuitenkin vallalla ilmeinen vaalien jälkeinen paniikki.

Yksi sosialidemokraatti toisensa jälkeen vaatii siirtymistä pari piirua vasemmalle, ministeri Alhon eroa tahi puheenjohtaja Lipposelle käyttäytymiskoulutusta. Saman paniikkihäiriön oireita kaikki tyynni.

Tätä loiskiehuntaa SDP:ssä jatkuu vielä vähän aikaa, mutta puolue on tukevasti puheenjohtaja Lipposen otteessa. Vasta vuoden 1999 eduskuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon ja samalla myös Lipposen kohtalon. Edellisen vaalitappion jälkeen susille syötettiin Pertti Paasio. Paavo Lipposella on vielä pari vuotta aikaa välttää sama kohtalo.

Vaalipaniikkia esiintyy toki muuallakin. Ministeri Terttu Huttu-Juntusesta ei ollut päivähoitolain esittelijäksi, joten esittelijä jouduttiin vaihtamaan. Nuorsuomalaisten puheenjohtaja ja Kokoomuksen puoluesihteeriksikin huonolla menestyksellä kandideerannut Risto E. Penttilä taas lupasi lakkauttaa - tarkemmin sanottuna laittaa koipussiin - koko puolueensa, ellei tulos seuraavissa eduskuntavaaleissa parane. Aika näyttää, onko Penttilästä lupauksensa lunastajaksi.

Kokoomus saa iloita vaalivoitostaan - mutta vain aikansa. Kansalaisten antama luottamus on asia, joka on lunastettava joka päivä uudelleen ja uudelleen. Se ei ole saavutettu etu - saati ikimuistoinen nautintaoikeus.

ILKKA AHTOKIVI