Kansalaisista 80 prosenttia on valmis sopimaan työajoista nykyistä enemmän henkilökohtaisia tarpeitaan vastaavasti

Paikallisella sopimisella kannatusta



Teollisuuden ja työnantajien jäsenyrityksissään tekemä selvitys osoittaa, että paikallinen sopiminen on tehostanut niiden toimintaa. Taloustutkimus Oy:n lokakuussa tekemän mielipidetiedustelun mukaan kansalaisista valtaosa haluaisi sopia työehdoistaan enemmän paikallisesti.

Jäsenkyselyn mukaan paikallisia sopimismahdollisuuksia halutaan yrityksissä lisätä. TT toteaakin, että talouden avautuminen vaatii väistämättä tämän suuntaista muutosta. Matala inflaatio ja aikaisempaa joustavampi asiakaslähtöisyyttä korostava tuotantokyky ovat tavoitteita, joiden toteuttaminen vaatii paikallisen sopimisen lisäämistä.

Yhteneväisiä tuloksia

Tämä edellyttää siirtymistä työehtosopimuksissa entistä enemmän yrityskohtaiseen palkkapolitiikkaan. TT:n johtaja Seppo Riskin mukaan sekä työntekijä- että työnantajapuolen järjestöt ovat tehneet samankaltaisia tutkimuksia.
- Tulokset ovat olleet varsin yhteneväisiä. Voi sanoa, että esimerkiksi palkkarakenteen muutoksessa on aivan selvä näkemys, mitä pitäisi muuttaa ja mitä ei.
- Minusta tämä tutkimus on aivan luotettavaa tietoa.
- Ay-puolella voi olla ihmisiä, jotka ovat eri mieltä näistä asioista ja toisaalta taas niitä, jotka ovat samaa mieltä, sanoo Riski.

Ei polkumyyntiä

Työajoissa paikallisen sopimisen mahdollisuus on jo useilla toimialoilla varsin laajaa. Yritykset arvioivat, että erityisesti työehtosopimusten palkankysymyksissä on käytettävä entistä enemmän joustavuutta, kuten järjestelyvaraa tai säädeltävä ainoastaan alan minimipalkka. Yksityiskohtaisesta ohje- ja taulukkopalkkojen säätelystä siis halutaan irti.

Mitään työntekijöiden polkumyynti mahdollisuuksia Riski ei näe.
- Ei tämä minusta siihen liity. Tutkimus kertoo enemmänkin siitä, että halutaan yrityskohtaisen sopimisen ja markkinoihin sopeutumisen lyövän läpi myöskin palkkausjärjestelmissä.
- Kun tulospalkkaus tulee laajemmin käyttöön, niin tottakai se on liikkuva osa. Jos yrityksellä menee huonosti, niin palkka pienenee. Tulospalkka nousee ja laskee sen mukaan, miten firmalla menee.
- Kilpailu on tullut jäädäkseen ja yritysten on voitava reagoida mahdollisimman nopeasti muuttuviin tilanteisiin, jotta se pärjäisi. Silloin tarvitaan tällaista yrityskohtaista liikkumavaraa työajoissa ja palkkauksessa. Sitäpaitsi palkkausjärjestelmien pitää olla motivoivia, sanoo Riski.

Paikallinen sopiminen kilpailutekijä

Yrityksistä noin 90 prosenttia pitää paikallisen sopimisen mahdollisuutta tärkeänä ja saman verran katsoi, että palkankorotuksissa on tarvetta lisätä sitä. Erityisesti haluttiin lisää yrityskohtaisen järjestelyvaran käyttöä.

Noin 75 prosenttia yrityksistä on sitä mieltä, että työehtosopimuksissa tulisi määritellä alalle vain yksi minimipalkka ja yleiskorotusten osuutta tulisi supistaa.

Paikallisesta sopimisesta keskusteltaessa on toisinaan kyselty, onko keskitetty tupo-järjestelmä tullut tiensä päähän.
- Itseasiassa tässä tutkimuksessa ei puhuttu liitto- tai keskitetyn sopimusjärjestelmän paremmuudesta, vaan kysymys oli siitä, miten palkankorotukset tulisi tulevaisuudessa suunnata. Nehän suunnataan yleensä liittotasolla.
- Tutkimus ei ota kantaa, millä tavalla mahdollisia tulevia ratkaisuja tehdään.
- Tutkimus kertoo sen, että esimerkiksi työajoissa on puolella työpaikoista käytössä erilaisia monipuolisia työaikoja ja että tätä halutaan edelleen lisätä ja kehittää.
- Se kertoo myös sen, että palkkapuolella halutaan painottaa voimakkaasti yrityskohtaista lähtökohtaa. Ei enää yleiskorotuksia, vaan korotusten tulisi olla järjestelyvaroja, joita voidaan suunnata yrityksiä tukevasti.
- Missä järjestyksessä sopimuksia tehdään, on toinen asia, toteaa Riski.

Vuoden 1996 aikana tehty TT:n tiedustelu kattaa 200 yritystä, joissa on 100 000 työntekijää.

Työntekijätkin haluavat paikallista sopimista

Taloustutkimuksen mielipidetiedusteluun vastanneista 80 prosenttia on valmis sopimaan työajoista nykyistä enemmän henkilökohtaisia tarpeitaan vastaavasti. Halu sopia työehdoista toimipaikoilla on kasvanut 90-luvun alussa nopeasti ja se on vakiintunut sangen korkealle tasolle.

Lähes 80 prosenttia vastaajista oli valmis myös työaikojen joustoon työmäärän mukaisesti. Valmius paikalliseen sopimiseen oli ansiotyössä käyvien keskuudessa suurempi kuin työttömänä olevien keskuudessa.

Vastaajista 76 prosenttia katsoi, että yksilöllisen työsuorituksen ja pätevyyden tulisi vaikuttaa palkkaukseen nykyistä enemmän. Yli puolet arvioi, että myös yrityksen taloudellisen tilanteen tulisi vaikuttaa palkkaukseen nykyistä enemmän. Ansiotyössä olevista tätä mieltä oli lähes 60 prosenttia vastaajista.

Tutkimuksessa haastateltiin 1003 henkilöä viikoilla 40-41.

ILKKA AHTOKIVI
1.11.1996


OTSIKKOSIVULLE