NATO-junan kiitäessä kohti laajenemista Ety-järjestö on jäänyt asemalle
ETYJ on "jeesustelukerho"
Kylmän sodan päättymisestä saakka on Euroopassa käyty vilkasta keskustelua Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (ETYK), sittemmin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöksi (ETYJ) muuttuneen organisaation roolista Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin osana. Sen rooli on toistaiseksi ollut hyvin vaatimaton.Etyj:n roolia on korostettu useassa eri yhteydessä ja sille ollaan ennustettu suurta tulevaisuutta tämän tästä. Puheista huolimatta järjestön rooli on jäänyt vaatimattomaksi. Niin Budapestissa 1994 kuin joulukuun alussa Lissabonissakin järjestetyissä huippukokouksissa saavutetut tulokset puhuvat karua kieltä järjestön kyvystä tarttua polttaviin turvallisuusongelmiin.
Arveluttavaa ja epärealistista
Alkuperäinen ajatus Etyj:n asemasta kylmän sodan jälkeisen ajan keskeisenä turvallisuusorganisaationa oli jo lähtökohdiltaan osin arveluttava ja epärealistinen. Vuosikymmenen alkuvuosina keskisen Itä-Euroopan maiden lisäksi myös NATO:n asemaa korostavat tahot tahtoivat nostaa järjestön keskeiseen asemaan yleiseurooppalaisena turvallisuusorganisaationa.Uudistumispaineissa painiskellut NATO ei vielä vuosikymmenen parin ensimmäisen vuoden aikana pitänyt omaa laajentumistaan realistisena vaihtoehtona lähitulevaisuudessa. Siksi se antoi voimakkaan tukensa Etyj:n tehostamispyrkimyksille siten, että Etyj:n korostuva rooli tapahtuisi tiiviissä yhteistyössä liittokunnan itsensä kanssa. Tämä olisi tarjonnut liittokunnalle mahdollisuuden vaikutusalueensa laajentumiseen edemmäs itään ilman, että NATO:n itsensä olisi tarvinnut ottaa uusia jäseniä.
Kantavana ajatuksena NATO:ssa oli, että Etyj toimisi yleisenä alueellisena turvallisuus-organisaationa, joka valtuuttaisi liittokunnan toimimaan rauhanturva ja rauhaan pakottamisoperaatioissa. Tavoitteen taustalla oli ajatus, että näin myös NATO kykenisi määrittelemään oman olemassaolonsa oikeutuksen ja laajentaisi toimialansa laajempiin yleiseurooppalaisiin puitteisiin.
Konsensus-periaate kehityksen jarru
Etyj ei kuitenkaan ponnisteluistaan huolimatta kyennyt sellaiseen reformiin, joka olisi ollut järjestön toimintakyvyn kannalta välttämätöntä. Suurin este tehostamisen tiellä on sen konsensusperiaatteelle perustuva päätöksentekojärjestelmä.Huolimatta Prahan (1992) ulkoministerikokouksessa tehdystä päätöksestä, jonka mukaan tilanteissa, joissa on selkeästi osoitettavissa Etyj:n periaatteiden räikeä rikkominen, voi jäsenmaiden enemmistö tehdä päätöksen ilman että periaatteita vastaan rikkonut jäsenvaltio voisi sitä estää, ei Etyj ole kyennyt tehostamaan asemaansa riitojen rauhanomaisena ratkaisijana ja rauhanturva ja pakottamisoperaatioiden toteuttajana.
Tämä konsensus miinus yksi periaate mahdollisti joidenkin julkilausumien hyväksymisen, mutta mitään käytännöllistä merkitystä sillä ei ole ollut itse järjestön kykyyn toimia konfliktitilanteissa.
Puhe liikkuu periaatteellisella tasolla
Kyvyttömyys tarttua konkreettisiin toimiin johtuu Etyj:n toisesta perusheikkoudesta, operationaalisen toimintakyvyn puuttumisesta. Puute on aiheuttanut sen, ettei Etyj ole voinut ryhtyä konkreettisiin rauhaanpakottamis- tai rauhanturvaamisoperaatioihin laajemmassa mittakaavassa.>P> Sen osana onkin ollut yleisempi periaatteelliselle tasolle jäävä ”jeesustelu”, josta Lissaboninkin kokouksessa hyväksytty julkilausuma on oivallinen esimerkki.Etyj:n tulevaa roolia pohdittaessa onkin syytä muistaa, että järjestö perustettiin alun alkaenkin kaksinapaisen järjestelmän tarpeisiin ja suuravaltadialogin tarpeita silmällä pitäen. Tilanteessa, jossa kahden liittokunnan sisäisen homogeenisuuden aste oli korkea, oli suurvaltapoliittisen suojasään aikana myös mahdollisuus tehdä yksimielisiä päätöksiä.
Etyj näivettyy ja vanhenee ennen aikojaan
Suurvaltojen menetettyä pakottavaa valtaansa suhteessa entisiin liittolaisiin on jokseenkin selvää, ettei Etyj voi vanhoilla rakenteillaan vastata muuttuneen turvallisuuspoliittisen ympäristön asettamiin haasteisiin. Kun on vielä käynyt ilmi, etteivät länsivallat enää tosissaan tahdokaan järjestön muuttamista todelliseksi YK:n alueelliseksi organisaatioksi, voidaankin järjestölle ennustaa hiljaista näivettymistä ja ennen aikaista vanhuutta.Läntisen liittokunnan viime vuosien määrätietoinen NATO:n kehittämispolitiikka on tästä selkeä osoitus. Samaan viittaa NATO:n kääntyminen YK:n puoleen hakiessaan mandaattia rauhanturvatoiminnalleen Bosniassa.
Huomattuaan Etyj:n kyvyttömyyden tarjota kasvualusta vaikutusalueensa laajentamiselle, ryhtyi NATO toimiin näiden tehtävien entistä kiinteämmäksi integroimiseksi itseensä. Prosessin seurauksena syntyivät muun muassa rauhankumppanuusohjelma ja Pohjois-Atlantin yhteistyöneuvosto, joiden puitteissa NATO ryhtyi hoitamaan niitä tehtäviä, joita se oli alunperin suunnitellut hoidettavaksi yhdessä Etyj:n kanssa.
Tänä päivänä NATO on päättäväisesti laajentumassa itään, eikä se tarvitse enää aikaisemmassa määrin tukea Etyj:ltä omien tavoitteidensa läpiviemiseen. Liittokunta on omalla toiminnallaan lunastanut tärkeimmän yleiseurooppalaisen turvallisuusorganisaation roolin uudessa Euroopassa, samalla kun Etyj on jäänyt entistä enemmän sivuraiteelle keskusteltaessa suurista eurooppalaisista turvallisuusratkaisuista.
PETRI SUTINEN
13.12.1996
