Missä piilee Kokoomuksen vetovoima
Tasavallan viimeaikaiseen poliittiseen kehitykseen on parin viime vaalikauden ajan kuulunut sääntö, että hallituspuolueiden kannatus laskee ja ainakin pääoppositiopuolueen kannatus nousee.
Vuonna 1987 muodostetun sinipunahallituksen molemmat päähallituspuolueet SDP ja Kokoomus
kärsivät vuoden 1991 eduskuntavaaleissa tuntuvia tappioita. Keskusta puolestaan saavutti veret
pysäyttävän vaalivoittonsa ja kohosi päähallituspuolueeksi.
Vuoden 1995 vaaleissa keskustan kävi huonommin ja SDP onnistui kaikista oppositiotaipaleensa
kömmähdyksistä huolimatta saamaan suuren vaalivoiton kohoten pääministeripuolueeksi.
Kokoomus puolestaan säilytti asemansa varsin hyvin.
Aidosti kasvanut kannatus
Nyt tilanne näyttää kannatuskehitysten valossa jo paljon mielenkiintoisemmalta. Vanha sääntö näyttäisi olevan murtumassa.Pääoppositiopuolue keskustan kannatus on jämähtänyt paikalleen, SDP näyttää ohittaneen pahimman lamansa mutta Kokoomuksen kannatus on raskaasta hallitusvastuusta huolimatta aidosti nouseva. Kokomuksen kannatuksen kasvu näkyy paitsi yksittäisissä hyvissä gallup-tuloksissa myös pitkän aikavälin trendinä, joka saadaan laskemalla eri mittausten liukuva keskiarvo.
Kokoomuksen kannatuskehitys:
Kuviosta ilmenee, että Kokoomuksen kannatus on sekä Marketing Radarin että Taloustutkimuksen mittausten trendissä aidosti kasvava. Kasvu on jopa niin voimakasta, että se ylittää nk. tilastollisen vaihteluvälin. Tämä merkitsee sitä, että kannatus on varmasti kasvanut. Suomen Gallupin trendi sen sijaan näyttää laahaavan jäljessä syistä, jotka voivat hyvinkin liittyä mittaustapaan.
Eduskuntapaikoiksi muutettuna kunnallisvaalitulos ja viimeisin mielipidemittaus osoittavat, että Kokoomus olisi voittamassa peräti yhdeksän paikkaa. Myös keskusta kuuluisi vaalien voittajiin, mutta sen voitto jäisi sittenkin vaatimattomaksi. SDP näyttäisi näillä näkymillä kärsivän vaalitappion.
Mielenkiintoista on kysyä: miksi juuri Kokoomus näyttäisi kasvattavan kannatustaan, vaikka sen puheenjohtaja Sauli Niinistö kantaa hallituksen raskainta taakkaa - valtiovarainministerin salkkua?
Syitä on useita.
Uskottavuus palannut
Ensinnäkin Niinistö kuuluu Suomen suosituimpiin poliitikkoihin. Tämä ei kuitenkaan riitä selitykseksi, sillä niin kuului myös Pertti Salolainen, jonka puheenjohtajakaudella puolueen kannatus kuitenkin laski. Pelkkä puheenjohtajan kansansuosio ei siis riitä selittämään puolueen kokonaiskannatusta.Vuoden 1987 vaaleista lähtien Kokoomus kantoi kilpailijoiden siihen iskemää apupuolueleimaa. Tämä vähensi puolueen uskottavuutta. Nyt kukaan ei edes yritä väittää, että Kokoomus olisi hallituksessa apupuolueena toisten johdateltavissa.
Selvää oli, että vuoden 1991 eduskuntavaaleissa Kokoomus menetti paljon sellaisia äänestäjiä, joita siihen oli oppositioaikana pesiytynyt. Näin tapahtui huolimatta siitä, että Holkerin hallituksen veronkevennys oli todellinen. Äänestäjien odotukset olivat vain liian korkealla.
Vuoden 1995 vaaleihin tultaessa Kokoomuksen kannatuksessa ei ollut ilmaa. Johdonmukaisella toiminnallaan puheenjohtaja Niinistö oli myös saanut aikaan sen, että puoluekannatus kääntyi kasvuun - vaalitulos ylitti odotukset.
Niinistön otettua kantaakseen valtiovarainministerin taakan Kokoomus osoitti, että se on valmis kantamaan vastuuta myös vaikeina aikoina. Tämä ei ole voinut olla heijastumatta Kokoomuksen uskottavuuteen, mikä näkyy myös useissa tehdyissä mielipidemittauksissa.
Johdonmukaisuus palkitaan
Kokoomuksen kannatuksen kasvun salaisuus piilee paljolti johdonmukaisuudessa. Puolue ei lupaa enempää, kuin se todella aikoo pitää. Johdonmukaisuutta edustaa myös se, että Kokoomus ei monien muiden puolueiden tavoin harjoita monikärkitaktiikkaa, jossa yksi kokoomuslainen vaikuttaja puhuu yhtä ja toinen toista.Kokoomus on myös yhtenäisempi kuin miesmuistiin. Tämäkään ei voi olla vaikuttamatta kannatukseen. Samaa ei voi sanoa oppositiopuolue keskustasta, joka joutuu vielä suuriin vaikeuksiin euroänkyröidensä kanssa. Sisäistä ristiriitaa esiintyy myös SDP:ssä ja vasemmistoliitossa. Kokoomus erottuu joukosta edukseen.
Politiikka on pitkäjänteistä työtä. Sitä on harjoitettava johdonmukaisesti ja kansalaisille totta puhuen. Siihen kykeneviä päättäjiä kansalaiset sittenkin arvostavat.
TIMO KERVINEN
13.12.1996
