Muuttopäivä vaikuttaa veroihin

Vuoden vaihteessa sekä asuntoa että kotikuntaa vaihtavan kannattaa selvittää ennen muuttoa vanhan ja uuden kotikunnan kunnallisveroäyrin suuruus.

Esimerkiksi yhtä penniä korkeampi kunnallisveroäyri merkitsee vuodessa 2000 markkaa enemmän veroja, jos perheen verotettavat tulot ovat 200 000 markkaa. Verotuksessa kunnallisvero määräytyy sen kunnan mukaan, missä henkilö on kirjoilla edellisen vuoden joulukuun 31. päivänä. Vuoden 1997 verotus menee sen kunnan veroäyrin mukaan, missä veronmaksaja on kirjoilla 31.12.1996.

Aikaisemmin verotus määräytyi vuoden ensimmäisen päivän mukaan. Esimerkiksi jos henkilön vuoden 1996 verotus tapahtuu kunnan A veroäyrin mukaan, jonka äyrihinta on 17 penniä, hänen ei kannata muuttaa kirjoja kuntaan B, jossa äyri on 18 penniä ennenkuin vuodenvaihteen jälkeen. Kun muutto tapahtuu vuoden 1997 puolella, henkilöä verotetaan koko vuosi 1997 alemman äyrin mukaan, vaikka hän asuu kunnassa, jossa äyrihinta on kalliimpi.

Mikäli uudessa kotikunnassa veroäyrin hinta on alhaisempi, muutto ja kirjojen siirto kannattaa ajoittaa tämän vuoden puolelle. Sen sijaan jos uudessa kotikunnassa kunnallisvero on korkeampi, kannattaa muutto ja kirjojen siirto ajoittaa ensi vuoden puolelle.

Veronmaksajain Keskusliitto, Verotieto Oy
9.12.1996


OTSIKKOSIVULLE