OTSIKKOSIVULLE
EU:n itälaajentuminen panee unionin maatalouspolitiikan kovilleKäymme yhdessä ain - vai käymmeköTulevan EU:n itälaajenemisen kuuma peruna on maatalous. Mitä tehdä yhteiselle maatalouspolitiikalle, joka edellisen maatalouskomissaari McSharryn reformin jälkeenkin vie leijonanosan eli lähes puolet unionin budjetista? Mikäli Keski- ja Itä-Euroopan maat integroidaan nykyiseen yhteiseen maatalouspolitiikkaan, se tietäisi huimia jäsenmaksun korotuksia nykyisille jäsenmaille.Maatalousreformi alkaa olla uudistamista vailla valmis; johan se on ehtinyt tulla voimaankin pitkien siirtymäaikojen hiljalleen päätyttyä. Reformin perimmäisenä ajatuksena oli siirtyä tuotantotuesta suoraan tukeen ja näin alentaa hintatasoa lähemmäksi maailmanmarkkinahintoja ja samalla vähentää budjettirasitetta. Alennus korvattiin paikallisen satotason mukaisesti maksettavina hehtaaritukina. Tämän seurauksena saksalaisviljelijät voivat saada kolmekin kertaa korkeamman hehtaarituen (muiden tukien ja kolme kertaa suuremman satonsa lisäksi) kuin me suomalaiset. Tämä tietenkin on saksalaisviljelijän mielestä oikeudenmukaista, mutta suomalaiskollegansa mukaan huutava vääryys.
Jätetäänkö KIE-maat yhteisen maatalouspolitiikan ulkopuolelleKeski- ja Itä-Euroopan maat ovat viime vuosina kehittäneet maatalouttaan ripeästi. Potentiaalia mailla on, samoin vahvoja agraarisia perinteitä. Mikäli sosialismin suuret saavutukset eivät onnistuneet pysyvästi pilaamaan maaperää, tulevat KIE-maat jälleen olemaan varsinainen Euroopan vilja-aitta.Maatalouttaan KIE-maat ovat kehittäneet kylmän markkinatalouden hengessä, maailmanmarkkinahinnoilla. Se merkitsee alhaisia tuottajahintoja, suuria yksiköitä eli todellista bisnestä. Ja valtaisia rahavirtoja EU:n maatalousvaroista, jollei asialle tehdä jotakin. EU:n maatalouskomissaari Fischler ja muut oppineet maatalouspoliitikot ovat hakeneet ratkaisuja ongelmaan. Vaihtoehtoja toki on. Maatalouspolitiikka voidaan jälleen kansallistaa, jolloin yhdessä sovitaan vain suuremmat pelisäännöt ja annetaan jäsenvaltioiden ratkaista itse miten ja missä määrin ne haluavat ylläpitää ja tukea maatalouttaan. Toinen vaihtoehto - ja viime aikoina yleisimmin esitetty - on KIE-maiden sulkeminen yhteisen maatalouspolitiikan ulkopuolelle. Tämä kylläkin merkitsisi sisämarkkinoiden jakautumista ja rajaa rajattomaan Eurooppaan.
Pyhät perusarvot kovillaKIE-maiden integraatio yhteiseen maatalouspolitiikkaan luo paineita myös muille EU:n pyhille perusarvoille. Tavaroiden vapaa liikkuvuus ja Cassis de Dijon -periaate voi joutua koville, kun vaikkapa nykyisissä KIE-maissa valmistetut laadukkaiksi ja turvallisiksi todetut lihasäilykkeet valtaavat tilaa länsieurooppalaisten markettien hyllyiltä.Voi myös olla, että tulisieluiset ranskalaisviljelijät järjestävät mielenosoituksen tai parikin ennenkuin suostuvat jäämään kisassa häviölle. Maatalouspolitiikkaa pidetään hankalana ja vaikeana alana. Nyt on kuitenkin aika perehtyä siihen edes pinnallisesti, sillä edessä on joukko mielenkiintoisia vuosia. Varsin mielenkiintoinen ja odottamisen arvoinen on vuosi 1999, jolloin Suomi on ensimmäistä kertaa EU:n puheenjohtajamaana. Tuolloin neuvotellaan uudelleen eteläisen Suomen maatalouden vakavien vaikeuksien tuesta. Samalla itälaajenemisen hetket ja päätökset alkavat olla käsillä. Maatalouden osto- ja myyntiliikkeessä voi olla vipinää.
LEENA MANNER |
OTSIKKOSIVULLE