Arkadianmäen ääni



13.9.1996



Tuloverotuksessa käänne oikeaan

Hallitus teki budjettiriihessä 5,5 miljardin markan tuloverokevennykset. Ratkaisu on Kokoomuksen tavoitteiden mukainen ja selvästi yli sen, mitä kokoomus eduskuntavaaleissa lupasi eli yhden prosenttiyksikön kevennyksen jokaisena vuotena.

Tuloverokevennys on historiallisestikin katsottuna varsin suuri. Kun yleensä inflaatiotarkistuksetkin on luettu verokevennyksiin, on nykyolosuhteissa inflaation ollessa vain 0,5 prosenttia, kevennys todellinen. Nyt päätetty inflaatiotarkistushan oli neljä prosenttia. Tämä tarkistus toisaalta turvaa varsin hyvin sen, että ansiotason nousu ei johda verotuksen kiristymiseen.

Tuloverotuksen keventäminen on linjapäätöksenä kuitenkin sekä suunnaltaan että rakenteeltaan merkittävä. Kokoomus asetti tavoitteeksi Lipposen hallitukseen mennessään verokiilan kaventamisen ja tuloloukkujen purkamisen. Kaikkien asiantuntija tahojen mukaan Suomen korkea verokiila eli työnteosta kaiken kaikkiaan maksettavat verot ovat olennaisesti työllisyystilanteen parantamista ehkäisevä tekijä.

Myös tuloloukut eli tilanteet, joissa bruttotulon kasvaessa perheen käteenjäävä tulo ei juuri lainkaan nouse tai jopa pienenee, vaikutta kielteisesti työllistymiseen. Viimeksi mainittu tilanne Suomessa todella vallitsee, jos nelihenkisessä perheessä kummankin puolison tulo on 6000 markkaa kuukaudessa ja jomman kumman heistä tai kummankin tulot nousevat.

Verokiilaa alennetaan nyt siis sekä veroasteikkoa keventämällä, sairausvakuutusmaksun porrastusta lieventämällä ja palkka - ja yrittäjätulosta myönnettävää ansiotulovähennystä korottamalla. On varmasti totta, että nämä toimet eivät vielä pura harmaita markkinoita, mutta ovat omiaan ehkäisemään niiden syntymistä.

Mainittu ansiotulovähennys on merkittävä tuloloukkujen purkamisessa. Kun se kohdistuu yksinomaan palkka- ja yrittäjätuloihin, osoittaa se jokaiselle, että verotus on työtä tehtäessä aavistuksen verran keveämpää kuin tulot passiivituloista saataessa.

Kansantaloudellisesti tehty ratkaisu on varsin tärkeä. Vientiteollisuuden näkymät ovat epävarmat. Teollisuustuotanto ei ole kovin voimakkaasti kasvamassa. Siitä syystä taloudellista kasvua ja työllisyyttä on pyrittävä tukemaan kulutuskysyntää lisäämällä.

Tuloverokevennys yhdessä sen luomiin kotitalouksien taloudellista asemaa koskeviin positiivisiin odotuksiin vahvistaa kotimarkkinoiden kysyntää ja sitä kautta omalta osaltaan taloudellista kasvua. Kun viime vuosina ratkaisut on usein tehty lähes yksinomaan budjettitalouden näkökulmasta, on tämä merkittävä signaali siinä suhteessa, että myös kansantaloudellisille näkökohdille annetaan päätöksiä tehtäessä entistä enemmän huomiota.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö on luonnehtinut tilannetta oikein sanomalla, että mitä vähemmän vaatii, sitä enemmän saa. Poliittisia puheita ja kannanottoja maailmaan mahtuu varsin paljon, mutta aina täytyy kuitenkin muistaa se, että teot ratkaisevat.

KIMMO SASI


OTSIKKOSIVULLE