Arkadianmäen ääni
15.11.1996
Yksi kahdestasadasta
Eduskunnassa tehdään työtä korkeapaineen alaisena, ainakin joissakin valiokunnissa. Pöydälle tulee isoja asioita ja pieniä asioita tappavalla tahdilla erityisesti sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Valiokunnissa alkaa olla vaikea nähdä edustajakollegoita paperipinojen takaa. Kokonaiskuvaa vireillä olevista uudistuksista ja niitten vaikutuksesta kansalaisten elämään on vaikea saada. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan ohella olen työasiainvaliokunnan jäsen.
Useimmat asiat ovat kentällä kovasti tunteita kuumentavia. Asiantuntijoita tulee ja menee kiihtyvällä vauhdilla. Harva kiittelee hallituksen esityksiä. Useimmat maalailevat eteemme synkkiä kuvia siitä mitä tuleman pitää, jos hallituksen kulloinenkin esitys toteutetaan.
Osa valiokunnan jäsenistä arvelee, ettei kokoomuksen edustaja voi tietää ihmisten hädästä ja puutteesta mitään. - Asun Kalliossa. Näen makuuhuoneeni ikkunasta Suomen kuuluisimman leipäjonon. Harrastustoimintani kautta tunnen ihmisiä kaikista yhteiskunnan kerroksista. Olen heidän kanssaan tekemisissä viikoittain. Tämän lisäksi olen Lausteen poikakodin apuhoitajana, asioitten ajajana ja tuomarina, sekä abortti-, kastraatio- ja rikoksesta syytettyjen mielentilalausuntoja käsittelevien istuntojen jäsenenä ja puheenjohtajana nähnyt inhimillisen elämän lähes koko kirjon. Tämä elämänkokemus yhdistettynä Karjalan kannakselta evakkoon lähteneitten isovanhempieni, nuorena sodassa haavoittuneen isäni ja lottana toimineen äiti kertomuksiin ja heidän esimerkkinsä ovat antaneet perspektiiviä arvioida ihmisten selviytymistä.
Joku viisas on sanonut, että elämä on mielialakysymys. Useat asiat ovat sellaisia, ettei pieni säästö siellä täällä suista ihmisiä katastrofiin. Kun niukkuuden jakamista ja säästämistä sekä leikkaamista on jo jatkunut jonkin aikaa, ovat useimmat kuitenkin omaksuneet ”hyökkäys on paras puolustus” strategian. Kuten Raija Julkunen on laman aikaisia ihmisten asenteita tutkittuaan todennut, näyttäytyy nykytila ihmisten mielestä ihannetilana, johon ei voi puuttua. Kun rahat eivät kaikkeen entiseen kuitenkaan riitä, on jostakin leikattava, ellei verotusta haluta kiristää. Se on taas järjetöntä, kun nykyinenkin taso jo ylittää sietorajan. Pääomaverotustakaan ei maassamme kannata kiristää, sillä silloin karkaavat pääomat maasta. Meidän pitäisi päinvastoin houkutella ulkomaisia investointeja omaan maahamme.
Säästäessämmekin meidän pitäisi kuitenkin nähdä kokonaisuus. Tarina hölmöläisten peitosta kannattaa pitää mielessä. Me olemme vuosien varrella rakentaneet niin monimutkaisen järjestelmän, ettei oikein kukaan tahdo hallita kokonaisuutta ja pystyä luotettavasti ennustamaan miten tietyn valtion tulonsiirron leikkaus heijastuu kunnalliseen tulonsiirtoon tai tukeen. Myöskään sitä miten tukien vähäinen uudelleen järjestely muuttaa ihmisten käyttäytymistä, ei voida luotettavasti ennustaa. Useissa asioissa olemme valistuneen arvauksen ja mielikuvituksemme sekä historiankirjoituksen varassa.
Tänä aikana on muodikasta vannoa pienten ja keskisuurten yritysten nimiin ja nähdä ne hyvinä työllistäjinä. Monenlaisia hankkeita on menossa pk-yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi. Kovin hitailta näyttävät vain ”herrojen kiireet”. Jos yritystoimintaan halutaan todella saada sankat joukot mukaan, on paperisotaa ja erilaisten tilastojen ja tietojen siirtoa viranomaisten ja yritysten välillä kevennettävä huomattavasti. Tiedän, että näitäkin hankkeita on menossa, mutta pk-yrittäjää, joka käyttää yön sydämen paperisotaan, ei kovasti ilahduta se, että seuraava sukupolvi ehkä saa helpotusta byrokratiaan.
Siirtymävarausten purkamisajan jatkolla helpotusta pk-yrityksille
On eräs alue, jossa ei hidastelua esiinny. Se on verotus. Tottakai on selvää, että verot on kannettava, muutenhan ei jaettavaa riitä. On hyvä, että meillä on valtiovarainministeri, joka pitää tiukasti rahasäkin nyöreistä kiinni. Olisi kuitenkin hyvä tiedostaa myös se, että jos nyörit ovat aina kiinni, ei sinne säkkiin voi myöskään panna lisää rahaa. Olemme lakialoitteen (LA 45/1996 vp.) pohjalta jo jonkin aikaa ”vääntäneet kättä” valtiovarainministerin kanssa pk-yritysten siirtymävarausten purkamisajan jatkamisesta.Kun hallitus kaikin mahdollisin keinoin yrittää luoda lisää työpaikkoja maahamme, on käsittämätöntä, että yritysten toimintaedellytyksien parantaminen ei ole hallitukselle ensisijainen asia. Kun kysymys on valtiontalouden kannalta tulojen vähäisestä lykkäämisestä ja yritysten kannalta elintärkeistä eduista, voisi kuvitella, että ratkaisu olisi nopeasti hyväksyttävissä. On yleisesti tiedossa, että niissä yrityksissä, joissa siirtymävaraukset on purettu tai varustauduttu purkamaan ilman jatkoaikaa, katsotaan karsaasti purkamisajan jatkamista. Kansantaloutemme näkökulmasta on mielestäni kuitenkin selvää, että purkamisajan jatkamisella saavutetaan suurempi hyöty kuin pitämällä sitkeästi kiinni ennen lamaa tehdystä päätöksestä ja velvoittamalla pk-yritykset purkamaan varaukset välittömästi.
On selvää, että valtiovarainministeriön virkamiehet katsovat valtion taloutta ja niin tekee tietysti myös ao. ministeri, joka minulle tuntemattomasta syystä puhuu tästä asiasta vain kultakauppiaita koskettavana ongelmana. Kuka muuten hallituksessa pitää silmällä kansantalouden etua? Pitäisiköhän meillä tulevaisuudessa nimetä myös kansantalousministeri?
Pieni myönnytys on tätä kirjoitettaessa siirtymävarausten purkamisaikaan näköpiirissä. Valtiovarainministeri on myöntynyt siihen, että erittäin poikkeuksellisissa yksittäistapauksissa voitaisiin sallia siirtymävarausten purkamisen lykkääminen. Tällöinkin asiasta olisi tehtävä hakemus lääninverovirastolle. On vaikea ymmärtää, miksi tällainen byrokraattinen menettely on tarpeen, ellei sillä sitten haluta nimenomaan lisätä lääninverovirastojen työtaakkaa ja sitä kautta työllistää ihmisiä. Ehkäpä tästä pitäisi sittenkin työasiainvaliokunnan jäsenenä olla ao. ministerille kiitollinen. - Kuten näkyy, niin monet asiat raastavat ensimmäisen kauden kansanedustajaa.
