Euroeliitti ajaa projektia selkein perustein. Valuutta- ja talousunioni lisää mm. jäsenmaiden talouskuria, ennustettavuutta, vakautta sekä vähentää valuuttakaupan kuluja ja pienentää riskejä. Vakauden uskotaan heijastuvan myönteisesti myös työllisyyden kehitykseen.

Ongelmana on, että ihmiset eivät seuraa eliittiä. Kansalaismielipide suhtautuu nuivasti yhteiseen valuuttaan. Mielipidetiedustelujen mukaan Suomen liittymistä EMU:n kolmanteen vaiheeseen ensimmäisten joukossa vastustaa tai suhtautuu epäillen jopa 2/3 kansalaisista.

Puskurirahastoja pahan päivän varalle

Suomen valmistautuessa EMU-kuntoon on alkanut viritä keskustelua ns. puskurirahastoista. Niillä tarkoitetaan ”pahan päivän varalle” kerättäviä varoja, joilla pehmennettäisiin laskusuhdanteiden aiheuttamia paineita mm. palkkatason laskua kohtaan. Kun valuuttakurssi ei enää jousta devalvaatiomekanismilla, niin suhdanteisiin tulee sopeutua muilla keinoilla.

EMU:n suhdannerahastoidea toisi keynesiläisen elementin rahaliittoon. Palkansaajajärjestöjen innostus rahastoista on ymmärrettävä.

Puskureilla ja rahastoilla tarkoitetaan montaa asiaa samanaikaisesti. Jotkut puhuvat EU-tasoisesta työllisyysrahastosta, joka auttaisi erityiseen pulaan joutuneita rahaliittoon osallistuvia maita. Idean takan on osa ammattiyhdistysaktiiveja ja sosialidemokraatteja. Ottaen huomioon EU-varojen käyttöön liittyvät ongelmat, kuten väärinkäytökset ym. ei liene odotettavissa, että ihastus tämän kaltaisiin rahastoihin olisi kovin suuri. Juhlapuheita suurimmaksi osaksi.

Kansallisissa rahastoissa sen sijaan voisi kuvitella olevan enemmän itua. Malleja haettaneen mm. yrityskohtaisista pakollisista ratkaisuista tyyppiä palkansaajarahastot. Katseet ovat jo kääntyneet eräissä maissa eläkerahastoihin ja niihin jo kertyneisiin pääomiin. Pääministeri Paavo Lipponen puhuu myös koulutusvakuutuksesta eräänlaisena EMU-puskurina. Nykyistä työttömyysvakuutusmaksua voidaan myös soveltaa eräänlaisena erillisverona.

On joka tapauksessa selvää, että rahastointi on joko jonkin tyyppinen vero tai sitten rahastointi siirtyy suoraan tuotteiden ja palvelujen hintoihin - eli kuluttajan maksettaviksi. Toinen mielenkiintoinen seikka on, kysyä mitä näillä rahastoilla tehtäisiin? Onko todella niin, että joku kuvittelee, että nykyisenkaltainen lama kyettäisiin pehmentämään rahastoilla? Voisi kuvitella, ettei niillä monta viikkoa elettäisi, riippuen tietenkin laman syvyydestä.

Keskustelu kuluttaja- ja palkansaajatasolle

Yhteiseen valuuttaan siirtyminen tuo mukanaan monta kysymystä, joihin ei vielä ole annettu ainakaan kovin yksiselitteistä vastauksia. Osin yksiselitteisiä vastauksia on myös vaikea, jollei mahdotonta antaa. Keskustelua käydään kuitenkin väärällä tasolla.

EMU-keskustelu on tuotava kuluttaja- ja palkansaajatasolle. On vastattava kysymyksiin kuten, miten minun asuntolainalleni tapahtuu kun ei ole markkoja eikä helibor- saatikaan peruskorkoa? Määritteleekö pankki yksipuolisesti lainan ehdot, kun ei ole markkoja joilla markkamääräistä lainaansa lyhentää?

Päätöksenteon hetki lähestyy. Laajemman keskustelun aikaansaamiseksi on nyt käynnistetty eri tahoilla useita EMU-selvityksiä. Hallitus on nimeämässä omaa ekonomistiviisaiden ryhmää, pankkiyhdistys on jo pitkään valmistellut ja pohtinut käytännön kysymyksiä yhteiseen valuuttaan siirtymisestä jne. Joulukuussa omia EMU-selvityksiään esittelevät myös Kuluttajaliitto ja ETLA.

Mielipideilmasto kaipaa lisää vastauksia, muttei niihin kysymyksiin joita eliitti itselleen esittää. Kokoomus ei voi jäädä vain passiivisesti seuraamaan asiaa. EMU-projekti ei ole itsestäänselvyys - varsinkaan tilanteessa jossa työttömyys on sietämättömän korkealla tasolla ja laaja enemmistö kokee markasta luopumisen liian suureksi muutokseksi. Kyse ei ole ostovälineen nimestä, markasta tai eurosta, vaan siitä mitä sillä saa.

MAX MICKELSSON
15.11.1996