EU:n työttömyysaste 10,8 prosenttia

Suomen työttömyysasteessa EU:n suurin vähennys




Suomen työttömyystilanne on syksyn mittaan parantunut enemmän kuin missään muussa EU:n jäsenmaassa. Kolmessa kuukaudessa se on laskenut 16,2 prosentista 15,1 prosenttiin. Työttömyysasteemme on silti edelleen EU:n toiseksi korkein.





EU:n tilastokeskuksen Eurostatin mukaan syyskuun työttömyysaste EU:ssa oli 10,8 prosenttia. Työttömyys on pysynyt ennallaan: vuosi sitten syyskuussa työttömiä oli 10,7 prosenttia työvoimasta. Kaikissa 15 EU-maassa oli syyskuussa työttöminä yhteensä 18,1 miljoonaa ihmistä.

Suomen ohella työttömyys on vähentynyt myös Britanniassa, Portugalissa ja Tanskassa. Ranskassa työttömyysaste on noussut kesäkuun 12,3 prosentista 12,5 prosenttiin syyskuussa. Ruotsissa työttömyys kasvoi samana aikana 9,9 prosentista 10,2 prosenttiin.

EU:n työttömyyden kyseenalaista kärkisijaa pitää hallussaan Espanja, jossa työttömiä oli 21,4 prosenttia.

Saksassa neljä miljoonaa työtöntä

Saksassa oli lokakuussa 4 040 000 työtöntä. Työttömyysprosentti on 10,6, mutta erot lännen ja idän välillä ovat suuria. Länsiosassa työttömyysprosentti on 9,4 ja idässä 15,5. Työttömien määrä on kasvanut voimakkaammin kuin taloustieteilijät osasivat odottaa.

Saksan viranomaisten mukaan kasvu saadaan taittumaan, mutta korkea työttömyystaso säilyy. Työvoimaviranomaiset ennustavat keskimääräisten työttömyyslukujen olevan ensi vuonna noin 3,95 miljoonaa.

Maan talouskasvu uhkaa jäädä arvoitua pienemmäksi. Saksan kauppakamari ennusti tällä viikolla, että kasvu jää ensi vuonna 1,5-2 prosenttiin. Saksan hallituksen aiempien laskelmien mukaan kasvuvauhti olisi 2,5 prosenttia.

PETE PAKARINEN
15.11.1996

OTSIKKOSIVULLE