Pääkirjoitus

Vs. Päätoimittaja Pete Pakarinen




15.11.1996



Minne tuuli kuljettaa?

Kapinahenki leimahtelee tuon tuostakin SDP:n sisällä. Milloin linjalla on valtiovarainministeri Arja Alho, milloin taas hallituksen veropäätökset. Vain puheenjohtaja Paavo Lipponen on toistaiseksi säilynyt suorilta hyökkäyksiltä.

Eurovaalien 230 000 menetettyä ääntä ahdistavat. Eduskuntapaikoissa demareilta olisi mennyt kymmenkunta kansanedustajaa. Eikä alamäki ole vain kotimainen: Itävallan ja Suomen eurovaaleissa demareilta lähti yhteensä miljoona äänestäjää.

Ei ihme, että rivijäsenet kirjoittavat Demarin yleisönosastossa Kokoomuksen pelosta. Kun punamullan eväät on syöty viimeiseen pisaraan, eikä oppositiokaan maita, on kuitenkin ainoana vaihtoehtona pysyä kokoomuksen kanssa hallituksessa.

Puheenjohtaja Paavo Lipposelle hallituksen linja sopii. Hänen politiikkaansa istuu maltillisen porvaripuolueen pirtaan mainiosti. Keskeisimmissä talous- ja EU-linjauksissa tuskin säröjä syntyy. Koko SDP ei kuitenkaan ole Lipposta.

SDP:n vasemmisto haluaisikin hinata puoluetta vasemmalle. Sosiaalidemokraattisempia painotuksia kaipaa myös eduskuntaryhmän puheenjohtaja Erkki Tuomioja. Eduskuntaryhmä on tähän saakka pysynyt Lipposen hallussa, mutta rivien ampuminen suoriksi on jatkossa vaikeampaa. Ja kun korvat soivat pääministerin entisistäkin jyrähdyksistä, on uusia vaikeampi ottaa vastaan.

Sitten Kalevi Sorsan on SDP:n puheenjohtajapaikalla tuullut kovaa. Pertti Paasio ja Ulf Sundqvist vaihtuivat lyhyiden kausien jälkeen, Lipposelle tuskin haastajaa löytyy. Tuhannen taalan kysymys kuuluu silti joutuuko SDP:n hinaamaan itseään vaalikauden mittaan enemmän vasemmalle estääkseen laajemman kapinahengen syntyä. Vuoto vasemmalle on ennenkin säikyttänyt puoluetta.

Lähestyvä EMU-ratkaisu epäilemättä näyttää missä SDP seisoo ja miten kovat paineet puheenjohtajaan kohdistuvat. Puoluekokouspuheista huolimatta päätöksestä tuskin tulee torikokousta. SDP voikin vain toivoa, että Emu lykkääntyy omia aikojaan jolloin puolue pääsisi luikahtamaan kuin koira veräjästä.

PETE PAKARINEN


ETUSIVULLE