Erkki Tuomioja peräänkuuluttaa hallitukselta sosiaalidemokraattisempaa politiikkaa

Tuomioja ei usko SDP:n ylimääräiseen puoluekokoukseen




Sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Erkki Tuomioja ei kannata ylimääräistä puoluekokousta. Tuomioja haluaa terävöittää eduskuntaryhmänsä politiikkaa ja vaatii sosiaalidemokraattista näkemystä paremmin esiin hallitustyöskentelyssä.



Millainen mieliala on SDP:n eduskuntaryhmässä? Ainakin Kokoomuksen veropolitiikkaa kohtaan esitettiin tiistaina eduskunnassa arvostelua.

- Se on aika luonnollistakin. Ryhmän mielialassa ei ole mitään erityistä uutta muuta kuin enemmän päättäväisyyttä ja halua vaikuttaa. Vaalitulos on ollut meille hyvin merkittävä muistutus.

Podetaanko SDP:ssä vaalikrapulaa?

- Ei sikäli, ettei sitä nyt niin kauheasti ollut syytä juhlia, että siitä olisi krapulaa syntynyt.

Onko hallituksen linjaa syytä tarkentaa?

- Hallitusohjelman toteuttamisesta pidetään kaikilta osin kiinni. Ryhmässä on luultavasti kuten puolueessa yleensäkin, halua ja tarvetta, että myös sosiaalidemokraattinen näkemys ja linjaukset ovat voimakkaammin (esillä). Se on myös asioiden valmistelukysymys.

- Me emme kuvittele, emmekä voi pyrkiäkään siihen, että me olisimme sanelemassa mitä hallitus tekee, koska on yhteistyöhallituksesta kysymys. Lopputuloksena pitää useinkin hyväksyä kompromisseja, mutta sellainen käsitys on, että pitää vahvemmin näkyä se mihin sosiaalidemokraatit pyrkivät.

Pitäisikö SDP:n linjata politiikkaansa enemmän vasemmalle?

- Rafael Paasion aikana oli helpompi puhua piiruista, koska silloin liikuttiin paljon yksiulotteisemmassa avaruudessa kuin tänään. Näin ei voi yksiselitteisesti sanoa.

Miten suhtaudutte aloitteeseen SDP:n ylimääräisestä puoluekokouksesta EMU-linjauksia päättämään?

- En siihen kauheasti usko. Tämä on asia, joka pitää kaikkien osalta pystyä täällä eduskunnassa ratkaisemaan. Ei eduskunta voi päätäntävaltaansa ulkopuolelle luovuttaa.

Antti Kalliomäki varoitti keskustaa EMU-veneen keikuttamisesta. Tunsitteko varoituksen koskevan itseänne?

- En.

Millaista EMU-keskustelua eduskunnassa sitten tarvitaan?

- Eduskunta on edellyttänyt ja tulee saamaan keväällä uuden laajan selonteon asiasta, joka mahdollistaa erilailla siitä keskustelemisen. On muitakin tapoja, joilla tätä viedään eteenpäin. On erittäin hyvä, että nyt pannaan myös tutkijoita asialle. Kannattaa katsoa vähän laajemmin mitä Euroopassa keskustellaan. Se mitä Suomessa päätetään täytyy sopeutua siihen, mikä silloin on valintatilanne ja arvioida sitä.

Miten luonnehditte SDP:n suhdetta EMUun? Puolueessahan on esiintynyt vaihtelevia mielipiteitä EMU:n tarpeellisuudesta.

- Tässä vaiheessa on syytä ollakin.

Onko politiikka Suomessa liikaa kahden miehen, Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön johdossa?

- Se on jokaisen puolueen ja omien käytäntöjen asia miten tilannetta arvioidaan. Meillä on aktiivinen ja kyvykäs eduskuntaryhmä, joka tulee pitämään huolen siitä, että demaripolitiikan täytyy ankkuroitua myös ryhmän näkemyksiin.

Onko linjauksenne eduskuntaryhmän puheenjohtajana, että eduskuntaryhmä tulee ottamaan puolueen politiikassa enemmän sanansijaa?

- Kyllä niin voi sanoa.

Ette pelkää, että eduskuntaryhmällä ja hallituksella sukset menisivät ristiin?

- Ei ole tällaisia ongelmia olemassa.

Miten suhteet toimivat hallituspuolueiden eduskuntaryhmien välillä?

- Käsittääkseni normaalisti. En ole havainnut mitään suurempia ongelmia.

PETE PAKARINEN
15.11.1996


OTSIKKOSIVULLE