Eduskuntaryhmänpuheenjohtaja Ben Zyskowiczin mielestä hallitus elää kriittisessä vaiheessa

Zyskowicz: Hallitusyhteistyö rapautuu



Viime aikoina hallituksen esitykset ovat muuttuneet tiuhaan tahtiin eduskunnassa. Muutoksia ovat vaatineet usein hallituspuolueiden edustajat. Myös kokoomuksen ryhmässä on esiintynyt hajontaa mm. lääniuudistus- ja energiaverokysymyksissä.


Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ben Zyskowiczin mukaan hallitus kaipaa itsetutkiskelua ja pelisääntökeskustelua.
- Se ei ole ongelma, että hallituksen esitykset muuttuvat eduskunnassa mikäli se tapahtuu yhteisymmärryksessä hallituspuolueiden kesken.
- Lähtökohta on se, että hallituksen esitys on hallituspuolueiden välinen sopimus siitä, miten asia hoidetaan. Sopimusta voidaan muuttaa, jos kaikki ovat sitä mieltä.

- Ongelma on se, että on ollut esityksiä, mm. energiavero ja näköjään myös liikkeiden aukioloaikakysymys, jossa - siitä huolimatta, että asiat on yhdessä sovittu - hallituspuolueiden edustajat ovat olleet hallituksen esitystä vastaan.
- Tätä on ilmennyt varsinkin vihreiden eduskuntaryhmässä ja myös vasemmistopuolueissa, sanoo Zyskowicz.

Hallituksella kriittinen vaihe

- Pitemmän päälle on aivan selvää, että tällainen rapauttaa hallitusyhteistyötä ja myös hallitusryhmien keskinäistä luottamusta.
- Tällä hetkellä hallitus elää kriittistä vaihetta, koska useampi hallituksen esitys on törmännyt aikamoisiin vaikeuksiin eduskunnassa ja hallitusryhmissä.
- Hallituksen on pakko viimeaikaisten kokemusten valossa käydä keskenään ja hallitusryhmien sisällään aikamoista, ehkä itsetutkiskelevaa keskustelua, mikäli halutaan, että hallitus istuu vaalikauden loppuun. Itse siihen uskon ja toivon, että niin käy, sanoo Zyskowicz.

- On kuitenkin aivan selvää, että ellei viimeaikojen rapauttavaa kehitystä saada pysäytettyä, niin se uhkaa hallituksen olemassa oloa.
- Jos helpommat esitykset johtavat irtaantumisiin, niin miten sitten käy, kun hallituksesta tulee vielä hankalampia ja merkitykseltään suurempia kysymyksiä, kysyy Zyskowicz.
- Huono merkki oli mielestäni myös se, että hallitus joutui hakemaan aikalisää asumistuen ja toimeentulotuen yhteensovittamisessa. Siitäkin oli jo tehty selvä päätös, muistuttaa Zyskowicz.

EMU tuo lisäpaineita

Hallitusyhteistyölle tulee nykyistä suurempiakin ongelmia EMU-ratkaisun yhteydessä. Paineet vasemmistoliitossa ovat kovat ja vihreissäkin esiintyy kuohuntaa. Monet ovat veikkailleet, että ainakin vasemmistoliitolle tulee lähtö hallituksesta.
- Se tulee olemaan yksi kaikkein hankalimmista ratkaisuista tässä hallituksessa. En kuitenkaan lähtisi ennakoimaan miten vasemmistoliitto pystyy sisäisesti ja suhteessa hallitukseen tämän asian klaaraamaan.

Kokoomus tyytyväinen

Kokoomus on saanut tavoitteitaan läpi hallituksessa erittäin hyvin. Jopa niin, että varsinkin vasemmisto ruikuttaa kokoomuksen sanelevan hallituspolitiikkaa.
- Mielestäni hallituksen työ kokoomuksen kannalta on sujunut hyvin.
- Hallitusohjelmaneuvotteluissa pystyimme samaan läpi kannaltamme keskeisiä asioita, mm. tuloverotuksen keventämisen. Hallitus on noudattanut ohjelmaansa johdonmukaisesti.
- Toinen keskeinen asia oli nk. tuloloukkujen purkaminen, mutta siinä on ollut viime aikoina pieniä vastoinkäymisiä, arvioi Zyskowicz.

- Mitä ruikutukseen tulee, tämä on viiden puolueen hallitus, eikä siinä kukaan yksin pysty sanelemaan. Me huolehdimme siitä, että kokoomuksen näkökohdat otetaan huomioon. Muut huolehtivat omistaan.
- Se, että hallituksen politiikka vasemmalta katsoen tuntuu liian kokoomuspainotteiseltä, johtuu siitä, että heidän viime vaalien alla antamat vaalilupauksensa - mm. säästöjen lopettaminen tai työttömyyden puolittaminen - olivat epärealistisia.
- Ne, jotka odottivat tällaisten tavoitteiden toteutumista, ovat tietysti pettyneitä. Me emme antaneet katteettomia lupauksia, joten eläminen on helpompaa, analysoi Zyskowicz.

Työllisyys ei tyydytä

Zyskowiczin mukaan kokoomuksen ja hallituksen suurin loppuvaalikauden haaste on työllisyys.
- Hallitus on tehnyt ratkaisuja, joilla työttömyyttä helpotetaan. Keskeistä on tietenkin taloudellinen vakaus ja talouskasvun turvaaminen. Valtiontalouden tasapainottaminen on edistänyt työllisyyttä ja julkisen vallan välittömät työllistämistoimenpiteet on viritetty huippuunsa, luettelee Zyskowicz.

- Tästä huolimatta tulokset eivät ole tyydyttäviä. Keskeinen haaste tulee olemaan, mihin toimenpiteisiin hallitus on valmis, jolla työllisyyden parantumista voitaisiin vauhdittaa.
- Myöntää täytyy, että hallituspuolueilla on hyvin erilaisia käsityksiä, mitä lisäksi tarvittaisiin. Vasemmalla, ennen kaikkea vasemmistoliitossa, uskotaan perinteisiin keinoihin eli rahan lisäämiseen julkisiin investointeihin.
- Me taas uskomme, että vain työelämän rakenteisiin puuttumalla, työelämän joustoja lisäämällä, verokiilaa kaventamalla ja tuloloukkuja purkamalla voidaan työllisyyden parantumista vauhdittaa.

Kepumaista ulosmittausta

Tupo-kierroksen vähitellen lähestyessä SAK on tehnyt siihen liittyviä avauksia vähän väliä. Tupoon ollaan liittämässä mm. EMU-puskurirahastoja. Näyttää siltä, että ay-liikkeen tarkoituksena on ulosmitata kepulais-MTK -laiseen tyyliin kaikki mahdollinen ennen EMU-ratkaisua.
- Rinnastus MTK:n ja kepun toimintaan ennen EU-ratkaisua on hyvin osuva.
- Kun SAK ryhtyy asettelemaan reunaehtoja sille, että se voisi olla tukemassa EMU-ratkaisua, niin väistämättä tuli mieleen, ”että tämän olen kokenut ennenkin”.
- On selvää, että siinä on pyrkimystä rahastaa SAK:n yleisten tavoitteiden toteutumisen hyväksi.

- En usko, että SAK:n omassakaan piirissä kovin tosissaan voidaan uskoa, että tällaiset EMU-puskurirahastot voisivat olla ratkaisu tilanteeseen.
- Puhumattakaan, jos EMU-ratkaisu pyritään liittämään laajemmin osaksi tulopolitikkaa, jolloin SAK ehkä pyrkii tilanteeseen, jossa se koko ajan - tavoittelee se sitten tuloratkaisua tai muuta - voisi sanoa, että jos ei tämä käy, he eivät anna EMU:lle tukeansa, sanoo Zyskowicz.

On myös epäilty onko kolmikantaperiaatteella elämisen edellytyksiä EMU-Suomessa.
- EMU-Suomessa tarvitaan vakaa valtiontalous ja joustava työmarkkinajärjestelmä. Molempien osalta kolmikantayhteistyö on tervetullutta ja paikallaan. Ei kolmikannan tai ay-liikkeen rooli mitenkään automaattisesti EMU:n myötä väisty, sanoo Zyskowicz.

ILKKA AHTOKIVI
20.12.1996


OTSIKKOSIVULLE