Dublinissa syntyi EMU:n vakaussopimus

EMU ei vie elvytysvaraa


Dublinissa pidetty EU-maiden huippukokous pääsi sopimukseen rahaliitto EMU:n vakaussopimuksesta, jolla pyritään tiivistämään budjettikuria yhteisen rahan Euroopassa. Sopimus ei kuitenkaan vie pohjaa pois kansalliselta talouspolitiikalta ja elvytykseltä laman oloissa.


Dublinissa esiteltiin myös kaksi kiinnostavaa asiakirjaa: EU:n nykyisen puheenjohtajan Irlannin laatima luonnos EU:n uudeksi perussopimukseksi sekä yhteisen eurorahan viimeistään vuonna 2002 käyttöön tulevat setelimallit.

Sopimusluonnoksesta sai sen laatija Irlanti runsaasti kiitosta. Euroseteleistä tutkittiin puuttuvia saaria kartoista, mutta muutoin näinkin tunneherkkä asia otettiin vastaan hämmästyttävän rauhallisesti.

Saksan tiukkaan linjaan joustoa

Maastrichtin sopimuksessa on määräykset EU-maiden julkisten talouksien alijäämien ja julkisen velan valvonnasta jo parhaillaan käynnissä olevassa Emun toisessa vaiheessa. Esimerkiksi Suomen kohdalla EU on tehnyt päätöksen "liiallisen julkisen alijäämän olemassaolosta". Tämä tilanne, jossa vuotuinen alijäämä on yli 3 % BKT:sta, on kuitenkin valtiontalouden kohentuessa Suomen kohdalla pikaisesti väistymässä.

Toinen kriteeri koskee julkista velkaa, joka saisi olla enintään 60 prosenttia BKT:sta. Suomi saattaa ylittää tämän rajan niukasti lähitulevaisuudessa, mutta kaikki viittaa siihen, että tämä ylitys voidaan Maastrichtin sopimuksen sallimalla tavalla tulkita "tilapäiseksi ja väliaikaiseksi".

Jo nyt liiallisesta julkisen talouden alijäämästä voi saada EU:lta moitteet. EMU:n kolmannessa vaiheessa menettelyä tehostetaan ottamalla käyttöön sanktiot, joista merkittävin on liian alijäämäisiä budjetteja tekevälle jäsenvaltiolle langetettava sakko. Sakkorangaistuksen automatiikasta syntyi EU:ssa poliittinen kiista, kun Saksa olisi halunnut sakon lankeavan 3 %:n alijäämärajan ylittäneelle jäsenmaalle automaattisesti. Muut maat halusivat sakkokäytäntöön edes jonkinlaista harkinnanvaraa.

Dublinin kokouksessa sovittiinkin, että sakkoa harkitaan, mikäli liiallinen alijäämä johtuu BKT:n selvästä alenemisesta yllättävän laman tai vaikkapa luonnonkatastrofin seurauksena. Tätä sopimusta on syytä pitää tervetulleena, sillä kasvoton sakkoautomatiikka olisi sopinut huonosti talouspolitiikan herkästi muuttuvaan todellisuuteen. Toisaalta EMU:n kannalta välttämättömälle budjettikurille on nyt saatu realistinen pohja.

Suomelle jää elvytysvaraa

EU:n vakaussopimuksen ja alijäämävalvonnan on pelätty hävittävän Suomelta mahdollisuudet kansalliseen talouspolitiikkaan ja elvytykseen vaikeissa kansantalouden kriiseissä. Kun alijäämävalvonnan yksityiskohtiin perehtyy tarkemmin, havaitsee, että tällaisista kauheuksista ei ole kyse.

Osaltaan kuvaa vääristää se, että meillä on tullut tavaksi tarkastella valtiontaloutta lamavuosien kroonisen mammuttialijäämän näkökulmasta, mikä ei millään kriteereillä kelpaa normaalitilaksi.

Toteamus, jonka mukaan terve ja tasapainoinen valtiontalous on Emussa paras mahdollinen puskurirahasto onkin verrattoman osuva, ja Suomen osalta tavoittelemisen arvoinen.

Elvytysvarasta EMU:n oloissa saa hyvän kuvan, kun muistetaan, että kolmen prosentin katto velkaantumisessa koskee koko julkista taloutta, josta valtiontalous on vain yksi osa. Kun meillä julkisen talouden kaksi muuta osaa, kunnat ja työeläkerahastot, ovat viime vuosina tehneet BKT:seen verrattuna pysyvästi 5-6 prosentin ylijäämää, valtiontalouden todelliseksi alijäämävaraksi jää tällöin 5 + 3 prosenttia eli jopa kahdeksan prosenttia BKT:sta. Markoissa tämä elvytysvara on yli 40 miljardia markkaa eli ei aivan vähäinen rahamäärä.

Sopimusluonnos hyvä pohja jatkotyölle

Irlannin laatima luonnos hallitusten välisessä konferenssissa käsiteltäväksi EU:n uudeksi perussopimukseksi tarjoaa pohjan HVK:n työn jatkamiselle ja konkretisoimiselle. Luonnoksen tasapainoisuutta on laajasti kiitelty, ja esimerkiksi moni Suomen tavoite on tavalla tai toisella kirjattu luonnokseen.

On kuitenkin syytä muistaa, että Irlanti ei ottanut sopimusluonnoksessaan lainkaan kantaa HVK:n herkimpiin eli instituutioita ja EU:n päätöksentekoa koskeviin asioihin. Siten kysymys siitä, pitääkö suurien jäsenmaiden äänimääriä EU:ssa kasvattaa tai pitääkö komission kokoonpanoa pienentää joko poistamalla suurilta mailta toinen komissaari tai jättämällä pienet jäsenmaat määräajaksi ilman komissaaria ratkaistaan vasta HVK:n loppumetreillä ylimmän poliittisen johdon kädenväännössä.

Suomen kannalta juuri nämä kysymykset ovat keskeisiä. Liittolaisia ilmeisesti saamme helposti muista pienistä maista, kun pidämme kiinni neuvoston nykyisistä äänimääristä ja jokaisen jäsenmaan oikeudesta komission jäseneen.

Julkisuusperiaate Rooman sopimukseen

Kaikkiin Irlannin sopimusluonnoskirjauksiin Suomen ei myöskään kannata olla varauksettoman tyytyväinen. Esimerkiksi EU:n asiakirjojen julkisuutta koskevan ns. avoimuuskysymyksen kohdalla sopimusluonnosta on julkisuudessa kiitelty Suomen kannan mukaiseksi.

Tähän on kuitenkin vielä matkaa, sillä Irlannin varovainen ehdotus jättäisi asiakirjojen julkisuudesta päättämisen kunkin toimielimen oman työjärjestyksen asiaksi. Oikeusministeri Kari Häkämies on sitä vastoin edellyttänyt julkisuusperiaatteen kirjaamista suoraan Rooman sopimukseen. Tästä kannattaa jatkossakin pitää kiinni.

EERO WARONEN
20.12.1996
Kirjoittaja on Postipankin viestintäjohtaja.


OTSIKKOSIVULLE