Työttömyysturvalain muutokset 1997


Työttömyysturvalaki muuttuu vuonna 1997 siten, että se hallituksen mukaan kannustaa aktiivisempaan työnhakuun ja tekee lyhytaikaisenkin työnteon työttömänä oloa kannustavammaksi. Muutoksilla yritetään panna myös harmaata taloutta kuriin.

Lain muutokset saatiin voimaan kovan kädenväännön kautta, vaikkakin yleislakolta vältyttiin tällä kertaa. Työttömyysturvaleikkausten hintana oli koulutusvakuutusmaksu, johon on varattu 300 miljoonaa markkaa.

Kymmenen kuukautta jäsenenä

Oikeus ansioon suhteutettuun päivä rahaan edellyttää vähintään kymmenen kuukauden jäsenyyttä palkansaajakassassa ja jäsenenä ollessa työssäoloehdon on täytynyt täyttyä.

Työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on ollut työttömyyttä edeltäneiden 24 kuukauden aikana 43 viikkoa sellaisessa työssä, jossa työaika kunakin viikkona on ollut vähintään 18 tuntia tai jonka työsopimuksen mukainen säännöllinen työaika on tasoittamisjakson aikana ollut vähintään 18 tuntia viikossa.

Lisäksi edellytetään, että mainitusta työstä on maksettu työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja jollei työehtosopimusta ole, kokoaikatyön palkka on vastannut vähintään peruspäivärahan 40-kertaista määrää kuukaudessa (vuonna 1997 noin 4700 mk/kk).

Päivärahaa maksetaan enintään 500 päivää. Enimmäismäärään lasketaan kaikki vuoden 1994 alusta maksetut päivärahapäivät. Enimmäisajan laskeminen aloitetaan alusta kun henkilö täyttää nk. paluuehdon, joka on sama kuin työssäoloehto.

Vuoden 1998 loppuun on voimassa säännös, jonka mukaan työssäoloehtoa voidaan eri pyynnöstä lukea myös enintään 16 viikkoa aikaa, jolta henkilö on saanut työvoimapoliittista aikuiskoulutuksesta annetun lain mukaista koulutustukea.

Päivärahan suuruus

Ansioon suhteutetun päivärahan suuruus määritellään uudelleen aina, kun uusi työssäoloehto on täyttynyt. Päivärahan perusteena oleva palkka lasketaan työttömyyttä edeltäneeltä 43 viikolta. Jos työssäoloehdossa on mukana koulutustukiaikaa, päiväraha lasketaan vastaavaa aikaa lyhyemmältä ajalta.

Päivärahaa maksetaan enintään 500 päivää.

Uusien tulotietojen perusteella määräytyvä työttömyyspäiväraha on aina vähintään 80 prosenttia aiemmin määritellystä päivärahasta. Vertailu tehdään ilman lapsikorotusta eikä päiväraha voi olla pienempi kuin peruspäiväraha.

Oikeus soviteltuun päivärahaan on vain henkilöillä, joiden työaika ei ylitä 75 prosenttia täysipäiväisen työntekijän enimmäistyöajasta. Näin nelipäiväinen työviikko ei enää oikeuta soviteltuun päivärahaan. Sovitellun päivärahan suojaosuus on poistettu ja sovitteluprosentti on nyt 50.

IA
20.12.1996


OTSIKKOSIVULLE