Vikasietotila



20.9.1996



Kokoomus eurovaalien voittaja?

Eurooppalainen Suomi-yhdistyksen tutkimuksen mukaan 63 % suomalaisista aikoo äänestää syksyn eurovaaleissa. Kunnallisvaaleissa aktiivisuus olisi liki 10 prosenttiyksikköä parempi eli noin 72 %. Erityisen akiivisesti uurnille ovat menossa hyvin koulutetut etelä-suomalaiset äänestäjät, joiden keskuudessa kokoomuksen, ruotsalaisten ja nuorsuomalaisten kannatus on keskimääräistä suurempi.

Työttömien ja työväestön sekä pohjois-suomalaisten keskuudessa äänestysvilkkaus on sen sijaan jäämässä selvästi keskimääräistä alhaisemmaksi. Demareita ja vasemmistoliittoa sekä keskustaa kunnallisvaaleissa äänestävistä osa aikoo jättää eurovaalit väliin.

Äänestysvilkkauden heilahtelu koulutuspohjan ja asuinpaikan mukaan saattaa aiheuttaa yllätyksen itse vaalituloksessa. Tähän mennessä SDP:lle on povattu viittä, keskustalle ja kokoomukselle neljää paikkaa. Vihreille olisi gallupeissa luvassa kaksi paikkaa ja vasemmistoliitolle yksi. RKP ja nusut jäisivät kokonaan ilman omaa europarlamentaarikkoa.

Yllätys voi piillä siinä, että kokoomus saakin viisi ja demarit vain neljä paikkaa. Nusut ovat myös kiinni paikan syrjässä ja RKP:n puolueuskollisuus on sitä luokkaa, että gallupeista huolimatta paikka on hyvin lähellä. Jos työväestö ei lähde eurovaaliuurnille, jää vasemmistoliiton toinen paikka haaveeksi, vaikka äänestysuskollisuus onkin puolueella perinteisesti korkeaa luokkaa.

EU-maissa yleensäkin eurovaalien tulos on ollut jossain määrin poikkeava kansallisten vaalien tulokseen verrattuna. Vihreiden menestys on esimerkiksi ollut eurovaaleissa parempi kuin kotimaisissa koitoksissa.

Keskustaa, sosialidemokraatteja ja vasemmistoliittoakin tosin auttaa se, että eurovaalit ovat kunnallisvaalien yhteydessä. Houkutus pudottaa kaksi äänestyslippua samalla kertaa tulee loppujen lopuksi niin suureksi, että äänestysvilkkauden ero supistunee alle viiteen prosenttiin. Silloin eurovaalitulos noudattelee enemmän kunnallisvaalien äänijakautumaa.

Kokoomusta auttaa sekin, että puolueella on kaksi valovoimaista naista kärjessä keräämässä ääniä myös puolueen perinteisen kannattajakunnan ulkopuolelta. Sekä Kirsi Piha että Marjo Matikainen-Kallström vetoavat varsinkin nuorempiin äänestäjiin yli puoluerajojen. Piha saattaa upottaa nuorsuomalaisten paikkahaaveet ja Marjo vie urheiluhenkisten suomalaisten ääniä myös keskustan vahvoilta kannatusalueilta Pohjois-Suomesta.

Tältä näyttää, kun vaaleihin on aikaa reilu kuukausi. Melko paljon ehtii tapahtua, mutta tuskin asetelmat enää kovin suuresti muuttuvat. Kokoomus voi odottaa hyvää tulosta eurovaaleissa. Viisi paikkaa olisi kuitenkin jo melkoinen ihme.

Niiden aika ei kuitenkaan ole ohitse - edes politiikassa.

MATTI VIIALAINEN
20.9.1996
Kirjoittaja on entinen vasemmistoliiton puoluesihteeri ja
nykyisin Eurooppalainen Suomi ry:n toiminnanjohtaja


OTSIKKOSIVULLE