Arkadianmäen ääni
22.11.1996
Markkinatalouden kasvukivut
S uomalainen asenneilmapiiri ei suosi luovaa ongelmanratkaisua. Meillä tunnetaan edelleenkin kaipuuta 70- ja 80-lukujen suljetun talouden aikoihin, jolloin hyvä työllisyystilanne perustui nopeasti kasvavaan julkiseen sektoriin sekä teollisuudelle edulliseen idänkauppaan. Myös työelämän sääntely ja työn hinnoittelu rakentuivat työvoiman kysyntään painottuen, ei tarjontaan, kuten aidossa markkinataloudessa tulisi tapahtua. Niinpä 90-luvun lama ja markkinoiden avautuminen vapaaseen kansainväliseen kilpailuun ovat osoittaneet kovin karsealla tavalla järjestelmämme haavoittuvuuden.
Hyvinvointia pidetään nyt yllä julkisen velkaantumisen avulla. Yhteiskunnan erilaiset tulonsiirrot ovat tällä vuosikymmenellä lähes kaksinkertaistuneet nykyiselle noin 70 miljardin tasolle. Samalla, kun näin jaetaan sosiaalista turvallisuutta ja hyvinvointia, hämärtyy kansalaisten omaehtoinen vastuu luoda työn tekemisen ja yrittämisen kautta vaurautta sekä hyvinvointia. Niin sanottujen saavutettujen etujen nimiin vannovat eivät nähtävästi vieläkään ymmärrä, että velan varaan perustettu hyvinvointi ei voi olla kestävällä pohjalla. Emme voi jatkuvasti syödä enemmän kuin tienaamme.
Myöskään suomalaiselle työlle tai tuotteelle ei ole kysyntää, jos hintamme eivät ole kilpailukykyiset. Jos työn kokonaishinta on liian korkea mm. verokiilasta johtuen, korvaa automaatio ja alihankinnat ihmistyövoiman käytön. Palvelualoilla työn hintaa asetetaan kohdalleen itsepalvelun kautta. Inhottavaa todellisuutta on se, että työn hinta löytää oikean kysyntätasonsa enenevässä määrin niin sanotuilla harmailla markkinoilla. Markkinatalouteen oppiminen ei ole kivutonta.
Valikoitua vastuunkantoa
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä parikin ongelmallista asiakokonaisuutta, nimittäin kauppojen aukioloaikaan ja ns. epätyypillisiin työsuhteisiin liittyvät hallituksen esitykset. Kauppojen vapaasta aukiolosta on väännetty kättä siitä lähtien, kun aukioloajat sangen hyvin liberalisoitiin Ruotsissa jo 70-luvulla.Meilläkin kulutuskäyttäytyminen on nopeasti muuttunut. Huoltoasemat ja kioskit elävät omaa elämäänsä alati laajenevine tavaravalikoimineen. Maaseudulla sunnuntaiaukiolot ovat palvelujen saatavuuden turva, eikä huonekalu- tai autokaupan sunnuntainäyttelyjäkään tarvinne huvikseen järjestää. Myös kuluttajien odotukset ovat Kuluttajaliiton selvitysten mukaan vahvasti tukemassa vapaita aukioloaikoja.
Kaupan rakennemuutos on osa yhteiskunnan muutosta. Pienkauppojen määrä on viime vuosina vähentynyt, mikä osin johtuu suurten market-myymälöiden lisäyksestä ja osin kioski- ja huoltamokaupan kasvusta.
Kaupan työpaikkojen määrän alentaminen on kompensoitunut paljolti nykyisen tuottavuus- ja taloudellisuusajattelun myötä osa-aikaisen työvoiman käytöllä. Yritysten tehtävähän on toteuttaa liikeideaansa kannattavasti - eikä työllistää, vaikka työllistämisvaateita niiden kontolle mieluusti heitetäänkin.
Ruotsissa kokemukset vapaammista aukioloajoista ovat johtaneet pienmyymälöiden määrän lisääntymiseen. Myöskään meillä pelkoa pienkauppojen kuolemasta ja suurten kauppaketjujen aseman vahvistumisesta tuskin voidaan pitää suurimpana esteenä aukiolo-aikojen vapauttamiselle. Siitä pitänee huolen jo pelkästään huippukorkea sunnuntaityön hinta.
Aukioloaikojen vapauttamisen vastustamisen taustalla lienee enemmän ay-liikkeen ja vasemmiston huoli vaikutusvallan kaventumisesta sekä holhoavan otteen kirpoamisesta. Tulisi kuitenkin muistaa, että asiakas on se todellinen palkanmaksaja. Kaupan on seurattava asiakkaan mieltymyksiä ja asiointikäyttäytymistä, sillä asiakas tekee valinnat mikä on hänelle paras aika asioida, missä ja kenen kanssa.
Epätyypilliset työsuhteet
Toinen keskustelua herättänyt kysymys liittyy niin sanottujen epätyypillisten työsuhteiden asemaan. Jo pelkästään puhe epätyypillisistä työsuhteista tuntuu nurinkuriselta aikana, jolloin kolme neljäsosaa uusista työsuhteista on määräaikaisia tai osa-aikaisia ja esimerkiksi nuorison ajatusmaailmassa perinteinen, elinikäinen työsuhde kuulostaa vieraalta "projektien" rinnalla.Työministeriö on valmistellut lakiesityksen, missä poistetaan ns. ketjutuskielto määräaikaisten työsuhteiden käytöstä. Tältä osin hallituksen liberalisointiesitys on tarkoitettu määräaikaiseksi uudistukseksi. Ketjutuskiellon väliaikainen poistaminen on kuitenkin nollalainsäädäntöä, koska Korkeimman oikeuden tuore päätös jo sinällään mahdollistaa ketjutuskäytännön, tosin oikeustapaus tulee kuntasektorilta.
Jos määräaikaisten työsuhteiden käyttöä todella haluttaisiin helpottaa ja samalla alentaa erityisesti pk-yritysten työllistämisen kynnystä, tulisi määräaikaisten työsuhteiden käyttöön liittyvät erityiset perusteet poistaa. Eli palata samaan käytäntöön, joka oli voimassa vuoteen 1984 saakka. Tästä on myös olemassa 53 kansanedustajan allekirjoittama lakialoite.
SAK ja Vasemmistoliitto luonnollisesti haluavat tyrmätä tällaiset aloitteet pitäen niitä keinotteluna ja työsuhdeturvan heikentämisenä. Voidaan kuitenkin oikeutetusti kysyä, kenen etua loukkaa, jos kokeillaan vuoteen 1999 asti uusien työsuhteiden kohdalla helpompaa solmimiskäytäntöä - ei ainakaan työhaluisten työttömien!
Saman lakiesityksen yhteydessä hallitus esittää myös sairausajan korvauskäytännön muuttamista niin, että myös alle kuukauden työsuhde oikeuttaa sairausajan palkkaan. Tämä esitys on suunniteltu pysyväksi muutokseksi. Esitys tältä osin asettaa työnantajat eriarvoiseen asemaan, sillä työehtosopimusten piirissä olevia työnantajia esitys ei koske, koska asia on työehtosopimuksessa toisin sovittu.
Esitetty sairausajan palkan laskentakäytäntö lisäisi oleellisesti työnantajien palkkabyrokratiaa mm. tietokoneohjelmistojen päivitysten osalta. Lisäksi ainakin pientyönantajalle oman ongelmansa muodostaisivat laskentaperusteet, missä yhdistetään vuosilomalain ja sairausvakuutuslain lähtökohdat.
Vaikka ehdotus osaltaan tukee hallituksen tavoitetta epätyypillisten työsuhteiden aseman parantamiseksi, se toisaalta tuntuisi olevan selkeästi työnantajakustannuksia ja palkkabyrokratiaa lisäävä. Voidaankin perustellusti kysyä, miten kyseinen esitys tukee hallituksen tavoitetta työllisyyden edistämiseksi ja hallintobyrokratian alentamiseksi?
