Tohtori Juhani Suomi analysoi Urho Kekkosen ja Kokoomuksen suhteita 1970-luvun lopulle:
KEKKONEN EI SULKENUT HALLITUSOVIA KOKOOMUKSELTA
Kekkonen jakoi Kokoomusta koko uransa ajan. Puoluejohto ymmärsi ulkopolitiikan realiteetit jo sodan jälkeen ja etsi tukea presidentille ennen Honka-liittoa, mutta oikeistosiipi ja puoluelehdet pitivät ulkopoliittista kuilua auki aina 1970-luvulle. Loppua kohden suhteet lämpenivät, eivätkä Kokoomuksen hallitushalut Kekkoseen kaatuneet, arvioi tohtori Juhani Suomi.
- Jos hakee juuria, niin pitää mennä aina Lapuan liikkeen vuosiin ja IKL:n lakkauttamiseen, kaikella sillä on merkitystä, sanoo Juhani Suomi. Osin tälle ajalle periytyy myös Kekkosen ja kokoomuksen entisen pää-äänenkannattajan Uuden Suomen 70-luvulle jatkunut ristiriita.
Sodan jälkeisinä vaikeina vuosina Paasikivi ja Kekkonen joutuivat vetämään läpi varsin vastenmielisiä rauhanehtoja. Kumpaakin oli ärsyttämässä se, että Kokoomus arvosteli heitä kovin kärjekkäästi. - Tällä oli turhauttava vaikutus, sanoo Suomi. Toisaalta jo vuoden 1945 puoluekokouksessa puheenjohtaja Edvin Linkomies oli puheessaan hyvin naapuruussuhteiden ulkopolitiikan kannalla Neuvostoliittoon päin, muistelee Jussi Saukkonen arkistolähteissä. Tuon jälkeen Linkomies joutui sotasyyllisenä tuomiolle.
Myöhemmin Kekkosen ja Kokoomuksen suhteita vaikeuttivat yöpakkashallitus ja noottikriisi. Näiden välillä, kesällä 1960, hallitusovi lonksui EFTA-ratkaisun vuoksi, mutta kokoomus sulki sen itse puolueen oikeiston vastustaessa Tuure Junnilan johdolla.
Ratkaisu oli pettymys eduskuntaryhmän puheenjohtajana toimineelle Urho Kekkosen luottomiehelle Päiviö Hetemäelle, muistelee Harri Holkeri Kauko Holopaisen kirjassa Kahden presidentin mies. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Hetemäki sanoi sen jälkeen ettei ryhmä enää nauti hänen luottamustaan.
Puoluejohto etsi tukea Kekkoselle ennen Honka-liittoa
Noina aikoina puoluejohdossa syntyi mielipide, jonka mukaan kokoomuksen tulisi asettua Kekkosen taakse vuoden 1962 vaaleissa. Hetemäen näkemyksen jakoivat puolueen puheenjohtaja Jussi Saukkonen, T.A. Wiherheimo sekä jatkosodan aikainen pääministeri Edvin Linkomies, joka Suomen mukaan oli korkeakoulupolitiikan myötä kääntynyt entisestä vastustajasta Kekkosen tukijaksi. ”Jos kokoomus nyt menee Kekkosen ehdokkuuden kannalle, saatte paremman Kekkosen”, hän neuvoi.Juhani Suomi muistaa, että Linkomiehen ja Saukkosen mielipiteet olivat myös presidentti Kekkosen tiedossa. Kautta rantain tavoite toteutui, kun Honka-liiton kaaduttua Kokoomus meni vaaleihin sammutetuin lyhdyin ja lopulta puolueen valitsijamiehet äänestivät suoraan Kekkosta.
- Kokoomuksen kannan vaihtuminen ei näytä heijastuneen puoleen eikä toiseen. Voi kysyä oliko sillä vaikutuksia kokoomuslaisiin käsityksiin, sillä monille syntyi käsitys, jota Junnila tarjosi noottikriisin jälkeen omassa kirjassaan, että kysymys oli vain taktiikasta ja tilauksesta. Tämä lietsoi uutta katkeruutta puolueen sisällä.
Kirjassaan Noottikriisi tuoreeltaan tulkittuna Junnila vuonna 1962 totesi, että nootin keskeinen tarkoitus oli vaikuttaa presidentinvaalitaisteluun. Junnila myös viittaa, että jo ennen noottia tiedettiin jotain järeämpää olevan tulossa vihjaten arkistojen myöhemmin paljastavan loput. Hän myös sanoo nootin arkkitehdin tunteneen suomalaisen kansansielun arimmat arvet. Myöhemmin dosentti Juhani Rautkallio on kirjassaan Novosibirskin lavastus esittänyt Kekkosen tilanneen nootin.
Hetemäki Kekkosta ankarampi kriitikko
Kekkonen katsoi, että aktiivinen oikeistosiipi Aamulehden ja Uuden Suomen tuella teki hallaa kokoomuksen ulkopoliittiselle luotettavuudelle, kertoo Suomi. - Kaikki se mitä hän oli koettanut puolueen hyväksi tehdä ja teki sitten 60-luvun puolivälin jälkeen asettumalla puolueen takuumieheksi hallitusratkaisuissa, se näytti koko ajan menettävän pohjaa vastakkaisten kannanottojen myötä.- Toisaalta siinä käsityksessä hän ei ollut yksin. Yksi terävimpiä kokoomuksen oikean laidan kritikoijia oli Päiviö Hetemäki, joka hyvin paljon omia käsityksiään iskosti Kekkoseen. Hän oli paljon ankarampi arvostelija.
Saukkosen ja Kekkosen välit olivat lämpimät. Saukkosen seuraaja Juha Rihtniemi ei kuitenkaan saavuttanut presidentin luottamusta. - Kysymys oli luonteiden eroista. Rihtniemi oli vikkeläliikkeisempi kuin Saukkonen, joka oli hyvin luotettava ja vähän junnaava poliitikko. - Hän piti Rihtniemeä henkilönä vähän ailahtelevana ja epäluotettavana.
Saukkonen muistelee, että 60-luvun hallitusratkaisuissa juuri Kekkonen tyrmäsi Rihtniemen ministeriyden. Ministeriksi noussut Wiherheimo taas hoiti Saukkosen mukaan asiansa ”kyökin kautta Kekkoseen päin.”
Vuoden 1968 presidentinvaaleihin kokoomuksen johdon oli tarkoitus etsiä maltillinen kulttuuripersoona ja ylläpitää suhteet presidenttiin. Toisin kävi, kokoomuksen ehdokas oli pankinjohtaja Matti Virkkunen ja ankaraan kampanjaan kaivettiin kaikki kekkosvastaiset lyömäaseet.
- Ei hän sitä välttämättä Rihtniemen niskaan ripustanut, mutta kyllä hän koki Virkkusen asettamisen sodanjulistuksena. Nimenomaan hän katsoi, että sillä tehtiin tyhjäksi kaikki se työ mitä hän oli kokoomuksen hyväksi tehnyt itäänpäin. Idässä Kokoomukseen ei luotettu tuossa vaiheessa alkuunkaan, sanoo Suomi Kekkosesta. Presidentti oli joutunut Kokoomukseen henkilökohtaiseksi takuumieheksi molemmissa hallitusratkaisuissa, joihin puolue 60-luvulla osallistui.
 Kolme puheenjohtajaa: Juha Rihtniemi, Jussi Saukkonen ja Harri Holkeri Jyväskylän puoluekokouksessa 1965. |
”Olette helvetin rohkea mies”
Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa Kokoomus sai voiton ja Rihtniemelle lankesi toivoton tehtävä: hallituksen muodostaminen tilanteessa, jossa kokoomus ei kelvannut kuin kansanpuolueille. ”Olette helvetin rohkea mies, jos sen teette”, laukaisi Kekkonen porvaripuolueiden vähemmistöhallitusta esittäneelle Rihtniemelle. Päiväkirjaansa Kekkonen kirjoitti: ”Halusin pelastaa RKP:n ja LKP:n.”- Kekkonen henkilökohtaisesti pohti viimeiseen saakka ja oli jopa Auran hallituksen nimittämisen jälkeen sitä mieltä, että ehkä Rihtniemen kokoomuslainen vähemmistöhallitus olisi ollut parempi ratkaisu. Se ei ollut teatteria kuten tähän asti on annettu ymmärtää, sanoo Suomi. Hanketta kaatoivat myös muut puolueet sekä STK, joka oli varoittanut kokoomustakin. Auran toimitusministeristön varapääministeriksi nousi kuitenkin Päiviö Hetemäki.
Rihtniemi veti tehtävästään tuolloin johtopäätöksen, että presidentti piti nyt Kokoomusta myös ulkopoliittisesti toimintakykyisenä. Kekkosen esittämä tulkinta oli toinen, hän odotti Neuvostoliiton reagoivan jyrkän kielteisesti Kokoomuksen vähemmistöhallitukseen. ”...parempi luopua silloin Tasavallan Presidentin virallisesta vierailusta Neuvostoliittoon”, hän kirjoitti Ahti Karjalaiselle.
Kokoomus ajoi kansanäänestystä
Suhteiden paraneminen alkoi jälleen 70-luvun alussa, jolloin käynnistyivät kaavailut Kekkosen jatkosta. - Taustavaikuttajista Hetemäki kävi kerran kuussa Tamminiemessä taivuttelemassa Kekkosta jatkamaan. Hyvin varhain Holkeri antoi ymmärtää, että enemmistö kokoomuksen eduskuntaryhmästä tulisi tukemaan Kekkosta.Kekkosen ilmoitukselle huhtikuussa -72 viimeiset olivat oikeusministeri Pekka Paavolan (sd.) puhe poikkeuslain puolesta ja Holkerin käynti Tamminiemessä, jossa tämä arvioi eduskuntaryhmän enemmistön olevan ehkä valmis poikkeuslakiinkin.
- Poikkeuslaki olikin puolueiden tavoite, ei niinkään Kekkosen, koska puolueet olivat kärsineet tappioita Kekkosta kannattaessaan vuoden -68 vaaleissa.
- Alkuvaiheessa Kokoomus ajoi kansanäänestystä, jota Kekkonen tuki keväällä -72. Se kaatui siihen, että SKDL, sitten SDP ja RKP vierastivat sitä.
Paremmat suhteet Kokoomukseen kuin Kepuun
- Poikkeuslakivalinnan jälkeen, jossa Kokoomus hyvin selvästi leimautui kekkoslaiseksi puolueeksi, nämä suhteet olivat minusta joskus jopa paremmassa kunnossa kuin Kekkosella häneen entiseen puolueeseensa. - Nimenomaan Holkerin ja Suomisen osalta.Kokoomuksen puheenjohtajista ehdottomasti parhaat suhteet Kekkosella olikin juuri Harri Holkeriin, - Ja sitten myös Suomiseen, Suomi lisää.
- Puolueen johdossa koetettiin useampaankin kerran puuttua lehtien linjaan, mutta se epäonnistui. Myöhemmin ryhdyttiin kaavailemaan jopa 70-luvulla äärihahmojen ulosheittoa. Kun puoluejohto Holkerin johdolla keskusteli Kekkosen kanssa, hän ankarasti varoitti siitä.
Ulosheittäjien kärjessä oli Juha Vikatmaa, jonka mukaan piti ”ajaa niin kovaa, että paskat putoaa rattailta.” Nuorten mielipiteet tasapainottivatkin oikeiston kanssa kamppailevan puoluejohdon asemaa. Kokoomuksen Nuorten Liittoa johti Ilkka Kanerva ja Tuhatkuntaa Pekka Kivelä.
Suomi sanoo, ettei oikeiston ulosheitosta ei kuitenkaan puhuttu Kekkosen ja nuorten välisissä tapaamisissa. - Enemmän nämä nuoret näyttävät keskustelleen nuorten asemasta puolueen sisällä. Suomen mukaan vierailuista ei kuitenkaan ole juuri jälkiä jäänyt sen koommin Kekkosen kuin Kokoomuksenkaan arkistoihin. - Hän rohkaisi nuoria pysymään omalla linjallaan, joka alkuvaiheessa kun siihen ei liittynyt muuta kuin Paasikiven-Kekkosen linja oli tuki hänelle.
- Jossain vaiheessa nuorten esiintyminen Kekkosen tukeen nojaten ja sillä ratsastaen omalla tavallaan vahingoitti Kekkosen ja puoluejohdon suhteita, koska puoluejohto koki ne ikäänkuin toimintana itseään vastaan. Myös puolueen oikeisto sai niistä vettä myllyynsä ja aiheen jatkaa kritiikkiä.
SDP torjui Kokoomuksen
Tuure Junnila sanoi 70-luvulla, että ”Kokoomus ei Kekkosen aikana hallitukseen pääse vaikka päällään seisoisi.”- Olen osoittanut, että ei Kekkonen varmasti ollut Kokoomusta hallitukseen ajamassa, mutta ei hän liioin ollut se, joka Kokoomuksen mukaantulon esti, vaan kyllä se oli muut puolueet, koska täytyi lähteä siitä, että hallituksen täytyy pystyä toimimaan. Suomi sanoo tämän nousseen 70-luvun loppua kohden ratkaisevammaksi.
Kekkosen kanssa vähintään yhtä vahvan vaikuttaja sisäpolitiikassa oli SDP, Suomi toteaa. - Se eli suurinta valtakauttaan Sorsan johdolla ja heillä oli hyvin jyrkkä kanta Kokoomukseen ja hallitusvastuuseen yhdessä kokoomuksen kanssa.
- Kyllä heillä perimmäinen vastenmielisyys oli koko ajan, arvioi Suomi Neuvostoliiton suhtautumista Kokoomukseen. Tilanne kuitenkin muuttui Holkerin ja Suomisen aikana, jolloin Neuvostoliitto saattoi erottaa puolueen virallisen linjan oikeistofalangista ja lehdistöstä.
- Ei Neuvostoliitolla näytä olleen sanansijaa 70-luvulla kokoomuksen hallitukseen pääsyyn tai pääsemättä jäämiseen, sanoo Suomi. Tämä oli myös Kekkosen tiedossa.
Juhannuspommi syttyi Saksassa
Neuvostoliiton suhtautumisesta pamahtikin kesällä 1979 kotikutoinen juhannuspommi. Eduskunnan puhemies Johannes Virolainen oli lehtihaastattelussa torjunut Kokoomuksen hallituskelpoisuuden yleisiin syihin vedoten.- Juhannuspommi lähti liikkeelle meidän suurlähettiläästämme Bonnissa, Arvo Rytkösestä, joka katsoi, että kaikelta siltä mikä oli saavutettu äskeisellä Kekkosen vierailulla Saksan Liittotasavaltaan oli vedetty pohja pois. Kaikki se uskottavuus mikä puolueettomuuspolitiikalle oli onnistuttu rakentamaan oli oikeastaan yhdessä hetkessä romahtanut kun valtakunnan kakkosmies todistaa jotakin aivan päinvastaista.
Suomi kertoo, että Arvo Rytkönen soitti varhain aamulla Kekkoselle ja lähetti myöhemmin samana päivänä kuriirin välityksellä pikakirjeen. Vasta sen jälkeen Kekkonen lähti toimimaan antaen radiolle haastattelun.
Samana päivänä Kekkonen tapasi vielä Kokoomuksen johtoa lihapullalounaalla Marskin presidenttisviitissä. ”Presidentti käytti melkein koko lounaan puhemiestä haukkuen”, muistelee Holkeri.
- vuodesta 1979 lähtien kansainvälinen tilanne olennaisesti muuttui ja muuttui rauhallisemmaksi Suomen kannalta. Ensimmäisen kerran “idän uhka” tuntui väistyvän Suomen yltä. Siinä vaiheessa suurlähettilääksi tuli Sobolev ja (Kekkosen) kaksi viimeistä vuotta olivat rauhallisia ja seesteisiä vuosia.
Suomi pohtiikin, että on kysymysmerkkien takana mitä olisi tapahtunut ellei Koiviston hallitus olisi syntynyt ennen sitä. - Mahdotonta ei kokoomuksen nousu hallitukseen olisi ollut.
PETE PAKARINEN
22.11.1996
