Pääkirjoitus

Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi




25.10.1996



Paradoksaalinen eurovaalitulos

Eurovaalit olivat ja menivät. Paikkamäärissä muutos oli lähes mitätön, mutta eurohenkilöiden nimissä muutos oli raju. Jotain tällaista oli odotettavissa, mutta tuskin sitä, että vain neljä kuudestatoista vanhasta uusiin valtakirjansa. Tosin jokunen jäi jo suosiolla pois. Jälkeenpäin ajateltuna viisas teko. Jos omaa rahaa olisi tullut poltettua, se säästyi.

Sääli niitä, jotka äänestivät nuorsuomalaisia, kristillisiä, Veu:ta, jne. Näiden puolueiden saamat äänet, lähes 230 000 menivät kaikki hukkaan. Oppiiko joku tästä jotakin? Tuskin, sillä meillä suomalaisilla on tunnetusti kova pää ja sinnikäs luonne.

Nuorsuomalaiset tulivat politiikkaan kolmisen vuotta sitten Pertti Salolaisen ollessa kokoomuksen puheenjohtajana. Kokoomuksen takki oli tyhjä ja näköalaton fiilis pyyhki yli puolueen.

Salolaisen lähipiiri tarjosi Risto Penttilää puoluesihteeriksi, koska omaa miestä ei haluttu vaihtaa. Kun hanke meni myttyyn muutamat turhautuneet lähtivät Penttilän perässä. Ne Penttilä -operaatiossa mukana olleet, joilla oli joku asema esimerkiksi eduskuntaryhmässä tai valtuustoissa, jäivät tarkkailemaan tilannetta.

Mutta Kokoomuksen onni kääntyi, kun Salolainen lähti ja Sauli Niinistö nousi johtoon. Hän pani nopeasti rivit järjestykseen, palautti luottamuksen ja loihti jo viime eduskuntavaaleissa torjuntavoiton varmalta näyttäneen vaalitappion edessä. Nyt hän osoitti, että puolue voi menestyä myös hallituksessa. Temppu, joka Kokoomukselta ei ennen ole onnistunut.

Nuorsuomalaisten menestys ei ole ollut kohusta huolimatta mairitteleva. Eurovaaleissa vain 67000 ääntä, joten kipeästi hamuttu europaikka jäi kauas.

Jaakko Iloniemi ei ollut ainoa, joka laski pahasti väärin lähtiessään näin heiveröisen porukan mukaan. Kokoomuksen ex-kansanedustaja Anna-Kaarina Louvon epätoivoinen loikka sai vihat nousemaan - äänestäjät kiittivät 700 äänellä. Ex-taloudenhoitaja Sakari Haukka ei liioin saanut ilmaa siipiensä alle.

Kun myöskään kuntavaaleissa menestys ei ollut hääppöinen, luulisi, että puolue keskittyy ankaraan pyykinpesuun. Löytyykö pulveria, on toinen kysymys.

Oma tragediansa on myös vaihtoehto EU:lle. Uskottavuus ei ole, vaikka EU-vastustajia löytyy monin verroin enemmän kuin heidän äänimääränsä oli. Tosin pienenä reunamerkintänä sanottakoon, että Euroopan parlamentti ei voi erottaa Suomea EU-jäsenyydestä, joten koko Veu on siinä suhteessa pelkkä paradoksi.

EU-vastustajat ja EU-skeptikot protestoivatkin vasemmistoliiton ja keskustan kautta. Oma paradoksinsa on siinäkin.

Europarlamentti ei myöskään päätä, liittyykö Suomi EMU:uun vai ei. Päätös tehdään Suomen eduskunnassa, josta nyt lähti EMU:n ja euron kiivain vastustaja parlamenttiin, joka ei asiaa ratkaise. Tekipä Esko Seppänen mitä tahansa. Kukahan tässä meni lankaan, Seppänen vai äänestäjät? Luultavasti molemmat.

Kummallinen tilanne syntyi myös liberaaliryhmään, johon Paavo Väyrynen tuo vanavedessään kaksi uutta EU-vastustajaa, Sirkka-Liisa Anttilan ja Kyösti Virrankosken. Itse ryhmä kun on vankkumaton EU:n tukija ja monet ajatukset ovat siellä hyvinkin federalistisia. Se on myös EMU:n innokas kannattaja.

On ihme, elleivät sukset mene ristiin ryhmän valtaenemmistön ja kolmikon välillä. Ja mitä tekee Mirja Ryynänen? Ollako vai eikö olla?

JARI ERHOLM
Bryssel


ETUSIVULLE