Onko Kremlin valtataistelu venäläinen eläinsatu vai poliittinen mysteerinäytelmä
Joutsen, rapu ja hauki
Jeltsinin päätös erottaa turvallisuusneuvoston sihteeri Alexander Lebed on merkittävä välivaihe, muttei kuitenkaan loppusoitto pitkään jatkuneessa mysteerinäytelmässä. Sen pääosissa ovat Jeltsinin kansliapäällikkö Anatoli Tshubaisin johtama Kremlin sisäpiiri ja erotettu neuvonantaja Lebed.Kremlissä on viime kuukausina hermostuneina seurattu tähden lennon lailla kansansuosioon nousseen Lebedin särmikästä toimintaa ja toistuvia syytöksiä Jeltsinin hallinnon ytimiään myöten korruptoituneesta luonteesta sekä tehottomuudesta. Lebedin mukaan Jeltsinin sairauden aikana todellinen valta on ajautunut enenevässä määrin juuri Tshubaisin johtamalle sisäpiirille.
Hän onkin toistuvasti vaatinut useiden keskeisten poliittisten johtajien erottamista ja Jeltsinin valtaoikeuksien välitöntä siirtämistä pääministeri Tsernomyrdinille, koska maan demokraattinen johto ei ole kykenevä hoitamaan perustuslaillisia tehtäviään.
Lebed luotettavin
Uudistusmielisen reformistin maineessa olevan Anatoli Tshubaisin tilanne on erityisen hankala sen vuoksi, että Lebed on ylivoimaisesti suosituin poliitikko Venäjällä. Vasta vuoden ajan kansallisessa politiikassa mukana ollut Afganistanin sodan ja Moldovan kansannousun sankari on Sevodnya -lehden tekemän mielipidetiedustelun mukaan luotettavin poliitikko Venäjällä. Tätä mieltä oli yli 40 % tiedusteluun vastanneista. Toisena oli kommunistijohtaja Gennadi Zjuganov (16 %) ja vasta kolmantena presidentti Jeltsin vaatimattomalla 12 % kannatuksella.Lebed on ollut koko neuvonantaja uransa ajan jatkuvassa hankauksessa Kremlin sisäpiirin kanssa. Syyskuussa hän varoitti Venäjän olevan pohjattoman kuilun partaalla. Venäjän armeija on ajautumassa kapinaan, ydinreaktorit vuotamaisillaan radioaktiivista säteilyä ympäristöön sekä poliittinen johtajuus halvaantuneisuuden tilassa. Erityisesti hän oli huolissa armeijan asemasta ja arvostuksesta maassa. Hänen ajamansa armeijareformikaan ei ole edistynyt hapuilevan ja kriisistä toiseen kulkevan poliittisen johdon ohjauksessa.
Kiista kärjistyi lokakuun 15. päivänä. Lebed syytti duuman suljetussa istunnossa voimakkain sanoin sisäministeri Kulikovia elokuun katastrofista Groznyssä, jossa tshetsheenikapinalliset löivät huonosti varustautuneet ja taistelumoraaliltaan heikot sisäministeriön erikoisjoukot. Kiista Lebedin ja Kulikovin välillä on ollut kiivaimmillaan erityisesti sen jälkeen, kun Lebedin onnistui solmia elokuussa rauha Tshetshenian sodassa.
Sodan yhtenä keskeisistä arkkitehdeistä pidetäänkin juuri Kulikovia. Hän alaisenaan ovat epäonnistuneet erikoisjoukot. Lebed on toistuvasti syyttänyt Kulikovia joukkojen heikosta taistelumoraalista sekä kyvyttömyydestä harjoittaa menestyksellistä toimintaa.
Kulikovin vastaisku vapautti Lebedin
Kulikov iski välittömästi takaisin. Hän syytti turvallisuusneuvoston sihteeriä kapinan valmistelusta ja väitti tämän kokoavan 50000 miehen vahvuisia eliittijoukkoja kaapatakseen vallan Venäjällä. Lebed torjui sisäministerin syytökset, mutta myönsi kuitenkin joukkojen kokoamisen korostaen niiden merkitystä valtakunnan sisäisen järjestyksen ylläpidossa ja rikollisuuden torjunnassa. Hän vakuutti samalla myös uskollisuuttaan lailliselle esivallalle ja kertoi tavoittelevansa Venäjän johtajuutta äänten eikä luotien avulla.Sen sijaan, että Jeltsin olisi erottamisellaan ratkaissut raivoisan valtataistelun, hän pikemminkin vapautti pahimman kilpailijansa vapaaksi virallisen aseman tuomista rajoitteista. Erottamisen myötä Lebed voi entistä vapaammin hyökätä halveksimaansa hallitusta vastaan. Itse hän on muotoillut asian toteamalla: "Nurkkaan ajetusta kissasta voi tulla painostuksen alaisena tiikeri".
Asiantuntijat ovat myös samaa mieltä siitä, että erottamisella tulee olemaan myönteisiä vaikutuksia Lebedin kansansuosiolle. Se lisää hänen kannatustaan kaikkien niiden demokratiaan pettyneiden venäläisten silmissä, jotka ovat saaneet tarpeekseen Jeltsinistä ja hänen hallintonsa tehottomuudesta.
Venäläiselle kansanluonteelle on ominaista, että asetutaan heikomman puolelle. Venäläinen tukee mielellään petollisten poliitikkojen kanssa alakynteen jäävää suoraselkäistä ja -puheista sankaria. Samalla tavoin myös Jeltsin loi kansansuosionsa perustan vuoden 1987 jälkeen, jolloin kommunistinen puolue siirsi hänet syrjään liian radikaalien mielipiteiden vuoksi.
Mitä on edessä
Mitä tästä kaikesta sitten seuraa? Asiaa on tarkasteltava kahdella tasolla. Mikä on valtataistelun merkitys venäläiselle yhteiskunnalle ja toisaalta suhteessa muihin valtioihin? Kansainvälisestä näkökulmasta tarkasteltuna Venäjän puolustuskyvyn kehittymisellä on keskeinen vaikutus NATO-maiden suhtautumiselle Venäjään.Armeijan aseman rapautuminen ja sotilaiden moraalinen alennustila heikentävät myös Venäjän kykyä uhata Länsi-Euroopan turvallisuutta. Sen taloudelliset vaikeudet ovat vain lisäkiihoke edetä strategisten aseiden rajoitusneuvotteluissa.
Toisin muotoiltuna lyhyellä tähtäimellä seuraukset kansainvälisten suhteiden näkökulmasta tarkasteltuna olisivat myönteiset. Tämä on kuitenkin harhainen näkemys. Niin kauan kun Venäjän sisäinen tilanne pysyy selkeytymättömänä, ei voida myöskään odottaa yleiseurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen rakenteiden vakiintumista.
Sisäiset vaikutukset voidaan sen sijaan jakaa kolmeen pääryhmään. Tärkein niistä on taloudellisen ja sosiaalisen pahoinvoinnin kasvaminen poliittisen kriisin pitkittyessä sietämättömälle tasolle. Toinen keskeinen ulottuvuus on Jeltsinin sairauden ja sitä seuranneen valtataistelun heikentämän poliittisen eliitin kyky ryhtyä tehokkaisiin vastatoimiin niin järjestäytyneen rikollisuuden kuin valtavien luonnonkatastrofienkin ehkäisemiseksi. Kolmannen ongelman muodostaa armeijan tulevaisuus.
Autoritaarisen johtajan kaipuu
Kaikki nämä haasteet saavat venäläiset etsimään tukea voimakkaasta ja tarvittaessa jopa autoritaarisesta johtajasta. Demokratiaan pettyneet kansalaiset katsovat demokraattisten johtajien epäonnistuneen pyrkimyksissään uudistaa maa kommunistisen katastrofin jäljiltä.Enää ei niinkään haluta paluuta entiseen vaan uskotaan, että maa tarvitsee voimakkaan johtajan, joka panee kovalla kädellä asiat kuntoon. Yhä useammat ovat alkaneet uskoa, että Lebed on se henkilö, joka voi tässä tehtävässä onnistua.
Kovasta retoriikastaan huolimatta monet hänen näkemyksistään ovat oikeaan osuneita. Muun muassa huoli armeijan hajaantumisesta on realistinen ja jopa ajatus kapinastakaan ei ole täysin tuulesta temmattu. Maksamattomat palkat ja muutoinkin katastrofaalinen tilanne on johtanut siihen, että mieliala sotilaiden keskuudessa on hallitusta kohtaan vihamielinen. Niin ikään taloudellinen kurjistuminen on omiaan lisäämään kapinamielialaa myös tavallisten kansalaisten keskuudessa.
Mihin suuntaan kehitys kulkee, on täysin riippuvaista poliittisen johdon kyvystä tarttua ongelmiin. Lebed itse hakee mielellään vertailukohtaa vuodesta 1917. Lokakuun vallankumouksen onnistumisen kannalta keskeistä oli hänen mukaansa sotilaallisen järjestelmän hajoaminen sekä sotilaiden liittyminen järjestelmää vastaan kapinoivien kansalaisjoukkojen puolelle.
Selkeästi nähtävissä ole kehityspolku on viemässä Venäjää kiihtyvällä vauhdilla kohti nationalististen ja autoritaaristen voimien vaikutusvallan kasvua. Seuraako Jeltsiniä sitten Lebed vai joku muu, ei tule muuttamaan tämän kehityssuunnan merkityksen kasvua.
Ainoastaan voimakas johtaja, joka kykenee saamaan korruptoituneen hallinnon ja järjestäytyneen rikollisuuden hallintaansa sekä palauttamaan venäläisten kansallisylpeyden, on kykenevä pidemmässä juoksussa legitimoimaan johtajuuden Venäjällä.
PETRI SUTINEN
25.10.1996
Kirjoittaja toimii suunnittelijana Turun yliopistossa ja on erikoistunut Euroopan turvallisuuspolitiikkaan.
