Esimerkiksi kelpaavat hyvin banaanit. (Joista päätoimittaja kielsi kirjoittamasta. Hänkään kun ei maallikkona ymmärrä kansainvälisen banaanikaupan vaikutuksia Suomen maatalouspolitiikkaan. Vielä.)

Jokainen lapsiperhe tietää banaanien merkityksen omassa ravintotaloudessaan. Syöväthän taaperot keskimäärin kontillisen banaaneja vuodessa. Ne ovat siis perusravintoa.

Suomeen banaanit on ostettu ennen EU-jäsenyyttä aina vapailta maailmanmarkkinoilta. Niinpä olemme saaneet nauttia chiquitojen keltaisesta väristä ja makeasta mausta. Tämä nautiskelu uhkaa nyt loppua. EU on kiristämässä otettaan. Me nimittäin loukkaamme yhtä EU:n perusperiaatetta, jäsenvaltioiden suosituimmuus asemaa.

Banaaneja tuotetaan EU:n vanhojen siirtomaavaltioiden merentakaisilla alueilla Afrikassa, Karibianmerellä sekä Tyynenvaltameren saarilla. Näiden alueiden vihreät ja kitkerät banaanit eivät vastaa sitä laatutasoa, johon meidät hemmotellut suomalaiset on totutettu.

Vapaat banaaninostot eivät enää käy. Meillä on ollut ”siirtymäaika”, jonka aikana olemme voineet ostaa enemmän maailmanmarkkinahintaisia banaaneja, kuin meille tullaan jatkossa sallimaan. EU:ssa on markkinabanaanien ostoille asetettu jäsenmaittain tarkat kiintiöt, joita ei saa ylittää.

Suomi on yrittänyt perustella suurempaa markkinabanaanikiintiötään mm. Venäjälle suuntautuvalla kaupalla. Suuri osa Suomeen tuotavasta banaanista tuodaan tänne kypsytettäväksi korkeatasoisissa varastoissa. Vasta sitten ne kuljetetaan banaaninnälkäisille venäläisille. Tämä ei jatkossa enää olisi mahdollista.

Maatalouspolitiikassa - niinkuin muussakin politiikassa - kaikki on kuitenkin mahdollista. voihin olla, että vaikkapa hampun tai tupakan markkinajärjestelyissä onnistumme sopimaan eteläisten jäsenvaltioiden kanssa strategian, jonka avulla saamme molemmat. He saavat vaikkapa lisätukea tupakantuotantoon, viinin vientitukeen tai maissinviljelyyn, ja me saamme haluamiamme dollaribanaaneja. Eläköön uusi maatalouspolitiikka.

LEENA MANNER
25.9.1996