Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi
Yhteinen haihattelu
Jälleen tänä vuonna on keskusteltu Euroopan unionin yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sekä ns. III pilarin eli oikeus- ja sisäasioiden yhteistyöstä hallitusten välisessä konferenssissa. Molempien toteuttamisesta sovittiin Maastrichtin huippukokouksessa vuonna 1992. Aloilla ei kuitenkaan ole tapahtunut paljoakaan edistystä.Euroopan unionin yhteinen ulkopolitiikka näyttää elävän vain komission ja innokkaimpien federalistien haaveissa ja juhlapuheissa. Käytäntö nimittäin on osoittautunut aivan päinvastaiseksi. Yhtenäisyyden sijasta epäyhtenäinen ulkopolitiikka olisi osuvampi termi.
EU:n jäsenmaat eivät ole olleet halukkaita muutamia poikkeuksia lukuunottamatta luovuttamaan montakaan tuumaa itsenäisestä päätösvallastaan ylikansallisille elimille. Kansallinen etu astuu vähänkin tiukan paikan tullen yhteisten tavoitteiden edelle. Sitäpaitsi EU:n pyrkimys yhteiseen ulkopolitiikkaan ajettiin pahasti rotkoon mm. entisen Jugoslavian vuoristoteillä. Muista pienemmistä esimerkeistä nyt puhumattakaan.
Sama koskee oikeus- ja sisäasioita. Tähän asti - ja varmasti vielä vuosikymmeniä eteenpäin - oikeus- ja sisäasiat on hoidettu EU:ssa hallitustenvälisenä yhteistyönä. Vaikka useimmat jäsenvaltiot ovat periaatteellisella tasolla hyväksyneet yhteistyön lujittamisen oikeus- ja sisäasioissa, yksi merkittävä kysymys, Schengenin sopimuksen sisällyttäminen kolmanteen pilariin, jakaa pahasti mielipiteitä.
Tätä on ajanut voimakkaasti esimerkiksi Saksa ja Espanja, kun taas Kreikka ei oikein haluaisi hyväksyä edes koko Schengenin sopimusta - saati liittää sitä yhteiseen päätösvaltaan. Ranska ei ole kertonut selkeätä kantaa ja kolmas EU:n mahtimaa Englanti ei halua allekirjoittaa Schengenin sopimusta. Englannissa sekä hallitus että oppositio ovat yksimielisiä siitä, että oikeus- ja sisäasiat on säilytettävä hallitusten välisenä yhteistyönä.
Suomi taas on ollut sitä mieltä, ettei Schengenin sopimusta tule liittää kolmanteen pilariin. Suomi on kuitenkin ollut valmis hyväksymään sopimuksen joidenkin osien siirtämisen yhteisön päätösvaltaan. Joka tapauksessa Suomi ei hyväksy, että poliisiyhteistyö ja rajakontrolli siirrettäisiin yhteisön päätösvaltaan.
Näin eripuraisessa ja kansallisista eduistaan kiinnipitävässä sakissa ei yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka eikä yhteinen oikeus- ja sisäasianpolitiikka menesty.
ILKKA AHTOKIVI
