Tuure Junnila kaipaa ytimekkäämpää suomettumiskeskustelua

Kokoomus "kekkostui" 70-luvulla



Tuure Junnila tahtoo suomettumiskeskustelua myös Kokoomukseen. Puolue haki hallituskelpoisuutta kekkostamalla itsensä ja sortui arveluttaviin keinoihin. ”Kulje omaa tietäsi ja anna ihmisten puhua”, oli Tuure Junnilan Noottikriisi tuoreeltaan tulkittuna -teoksen mottona vuonna 1962. Tuo mietelause huvitti Junnilaa. Se oli sama, jolla Karl Marx päätti Pääoman ensimmäisen painoksen esipuheen.


Omaa tietään, mahdollisimman kaukana Marxista, Junnila sai kulkeakin koko Urho Kekkosen presidenttikauden. Oman aikansa valtavirrasta poikkeavat näkemykset Neuvostoliitosta, Suomen ulkopoliittisesta asemasta sekä mm. yöpakkasista ja noottikriisistä eivät tuoneet tunnustusta silloisessa Suomessa.

”Missä tämän suunnitelman alkuperäiset arkkitehdit lienevätkään, joka tapauksessa se osoitti tarkkaa suomalaisten olojen ja mielenlaadun tuntemusta,” kirjoitti Junnila 1962 vihjaten noottikriisin sylttytehtaan sijainneen Suomessa ja sen tarkoituksena olleen presidentinvaaliin vaikuttaminen. Kolme vuosikymmentä myöhemmin tohtori Hannu Rautkallio vahvisti Junnilan epäilyksen paljastaessaan Kekkosen manööverit kirjassaan Novosibirskin lavastus.

Tuure Junnila valittiin ensi kertaa eduskuntaan vuonna 1951. Paria kautta lukuunottamatta hän istui Arkadianmäellä aina vuoteen 1987 saakka. Valtiovarainministeriksi Junnila ehätti ennen Urho Kekkosen presidenttikautta, vuonna 1953. Nyt 86-vuotias filosofian tohtori tervehtii ilolla tiedotusvälineiden suomettumisesta alkanutta keskustelua.
- Suomettumiskeskustelua täytyy käydä ja tämä on sikäli tervetullutta, mutta ei tämä paljon pintaa syvemmälle vielä ole mennyt.

Suomettumisen ydin oli oman päätösvallan puute

- Ei vieläkään olla valmiita tunnustamaan sitä, joka on suomettumisen ydinilmiöitä.
- Vuoden 1950-luvun yöpakkaskriisistä ja vuoden 1961 noottikriisistä lähtien Suomella ei ollut vapaita käsiä sen paremmin muodostaa hallitusta kuin valita presidenttiäkään, vaan tavalla tai toisella valinnoissa oltiin riippuvaisia suuresta ja mahtavasta naapurista.

Junnilalle kertyi runsaasti omakohtaisia kokemuksia tiedotusvälineiden suhtautumisesta porvaripuolueen neuvostokriittiseen kansanedustajaan. Suhteita ei ollut Yleisradioon eikä juuri Helsingin Sanomiinkaan. Ylen harvoin hän näillä foorumeilla esiintyikään. Vaatimattomasti Junnila kuitenkin toteaa, ettei hänellä siihen aikaan ollut erityisen näkyvää poliittista asemaakaan.

Uusi Suomi oli Junnilaa lähinnä, hän istui lehden johtokunnassa ja kirjoitti lähinnä talouspolitiikkaa koskevia pääkirjoituksiakin. Tähänkin suhteeseen ulkopolitiikka toi karikkonsa. Noottikriisin aikana oli tietynlainen konflikti myös Uuden Suomen kanssa.

Keskustelussa eräät 60- ja 70-lukujen toimittajat ovat väliin todenneet yhdeksi yksipuolisen Neuvostoliitto-kuvan syyksi sen, että oikeaa tietoa ei ollut saatavilla. Siinä missä APN:n virallinen tieto oli hyväksyttyä, ei kuitenkaan toisessa päässä porvaripoliitikon tietoon ja näkemyksiin luotettu.
- Saatettiin hyvinkin leimata toimituksissa tällaiseksi antikommunistiseksi propagandaksi, jos minä esitin jotain negatiivista Neuvostoliiton oloista, vaikka se samanaikaisesti oli varmasti tosiasioitten mukaista tietoa.
- Mutta siinähän se juju olikin, että tosiasioitten mukainen tieto Neuvostoliiton oloista ei ollut sallittua, koska se luonnehdittiin antineuvostoliittolaiseksi propagandaksi, muistelee Junnila.

Yleisradio rähmällään

- Tiedotusvälineitten osalta suomettumisen kärjessä kulki nimenomaan Yleisradio. Ei mikään todella merkittävistä sanomalehdistä kuten Helsingin Sanomat, Uusi Suomi ja Aamulehti koskaan mennyt itsesensuurissa ja suomettumisessa niin pitkälle kuin Yleisradio.

Tiedotusvälineiden pyykinpesu suomettumisen aikaan tapahtuu Junnilan mukaan vain niiden tunnustaessa omat aikaisemmat syntinsä.
-Niin epäilemättä onkin tehty, mutta aika ohimennen.

Hän naurahtaa niille, jotka ovat sanoneet, että koko tilinteko menneeseen on tarpeetonta.
- Kyllä ainakin historiantutkijoiden pitää sitä tehdä. Junnilan mielestä ei olisi pahitteeksi, jos mediat itsekin sitä tekisivät.

Niinistön YYA-tulkinta oikea

Kokoomuksen puheenjohtaja Sauli Niinistö avasi YYA-keskustelun elokuussa. Hänhän vertasi Suomen puolueettomuutta YYA-sopimuksen varjossa enemmän Itä-Euroopan sotilasliittoihin kuin esimerkiksi Ruotsin puolueettomuuteen.
- Minun käsitykseni mukaan Niinistö oli tässä suhteessa aivan oikeassa. Eihän Suomi ollut samalla tavalla puolueeton tosiasiallisesti kuin nämä kolme Euroopan todella puolueetonta maata.
- Minulla oli tapana sanoa siihen aikaan kun olin itse aktiivinen poliitikko, että Suomen ontuu toista jalkaansa ja niinhän se oli. Siinä oli YYA-sopimus eräänä olennaisena tekijänä.

Niinistön YYA-tulkinta ei kuitenkaan ole kelvannut sen paremmin pääministeri Paavo Lipposelle kuin oppositiojohtaja Esko Ahollekaan.
- Enkä minä sitä ihmettele näiden tausta tuntien. Ahohan edustaa puoluetta, joka porvarillisista puolueista oli pahimmin suomettunut. Lipposella taas on oma 60-luvun menneisyytensä, jonka me hyvin tiedämme.

Junnila myöntääkin, että ulkopoliittinen lähimenneisyys nähdään edelleen auvoisempana kuin se todellisuudessa olikaan. Tämä ei välttämättä auta Suomen nykyisen ulkopoliittisen aseman määrittelyä.
- Mitä tulee nykyisen ulkopolitiikan määrittelyyn, niin kyllä se on kovin ylimalkaista tiettyjen sloganien jatkuvaan toisteluun perustuvaa politiikkaa, ainakin se, mitä siitä tulee julkisuuteen. Tämä mantrojen toistaminen ei ole mitään todellista ulkopoliittista tai turvallisuuspoliittista keskustelua.
- YYA-sopimuksen aikana Suomi ei olisi koskaan voinut liittyä Euroopan unioniin. Siltä osalta on tapahtunut todella suuri muutos Suomen ulkopolitiikassa. Ei se turvallisuuspolitiikkaa ajatellaan ole vielä muuta kuin eräänlainen henkisen selkänojan saanti, ei sen enempää. Mutta silläkin on arvonsa, sanoo Junnila.

Keskustelu odottaa Kokoomusta

Suomettumisen jäljet näkyvät Junnilan mukaan edelleen suomalaisessa politiikassa.
- Kokoomuksessakin pitäisi käydä oma todella perusteellinen suomettumiskeskustelu.
- Mutta ei sitä käydä, kiitos sen, että nämä 70-luvun kokoomuslaiset suomettajat ovat yhä joko aktiivipolitiikassa tai merkittävinä taustavaikuttajina olemassa. Niin kauan kuin näin on asianlaita, ei kokoomuksen sisällä näistä asioista rohjeta todella ytimeen menevää keskustelua käydä.
- On liian paljon vanhoja hyviä kavereita, joiden varpaille ei ole niin mukavaa astua, hän kiteyttää. Junnila kiteyttää.
- Sääli, mutta aikanaan sekin keskustelu käydään, ennustaa Junnila.

Yhtenä positiivisena keskustelunavauksena Junnila tuo esiin Raimo Ilaskiven tuoreen kolumnin Iltalehdessä.
- Ilaskivikin kuitenkin kuului siihen kokoomuksen silloisen eduskuntaryhmän enemmistöön, joka meni poikkeuslain taakse, hän huomauttaa.
- Poikkeuslaki, jolla Kekkosen virkakautta jatkettiin, oli Junnilan mukaan malliesimerkkinä myös silloisen Kokoomukseen suomettumisesta.

Ulkopoliittinen oikeaoppisuus oli Kekkosen ajan Suomessa tarkka paikka myös Kokoomukselle.
- Muistan hyvin erään tapauksen, jolloin Yleisradion aloitteesta minut oli haastettu antamaan lyhyt haastattelu silloisesta ulkopoliittisesta tilanteesta ja kokoomuksen ulkopolitiikasta. Se herätti ärtyneen reaktion kokoomuksen taholta, että kaltaiseni henkilö oli kutsuttu tällaiseen haastatteluun.

Kokoomuksen kekkostamiskausi

- 1970-luku on siitä mielenkiintoinen kokoomuksen lähihistoriaa ajatellen, että silloin remonttimiehet ryntäsivät eduskuntaryhmään ja halusivat panna kaiken uusiksi.
- He halusivat päästä hallitukseen, mikä sisänsä oli aivan luonnollinen pyrkimys, ymmärtää Junnila.

Vain keinot olivat hänen mukaansa epäilyttäviä.
- Keinoina oli toisaalta puolueen muuntaminen kekkospuolueeksi
- Tätä yritettiin siinä mielessä, että Kokoomuksesta tulisi hallituskelpoinen puolue. Mutta kun he menivät tältä pohjalta konkreettisiin toimenpiteisiin esimerkiksi hyväksymällä poikkeuslain, ei tämä menettely johtanut siihen mihin he ymmärrettävästi pyrkivät
- Kokoomuksen talouspolitiikkaakin pyrittiin muuttamaan markkinataloudesta jonkun epämääräisen sosiaalisen valintatalouden suuntaan.
- Me jotka olimme vanhempia kokoomuskansanedustajia ja olimme pitempään seuranneet Kekkosen politiikkaa, emme tähän uskoneet.
- Muistan itse sanoneeni, että kokoomus ei toistaiseksi pääse hallitukseen, vaikka päällään seisoisi. Eikä päässyt ennenkuin Kekkonen joutui politiikkaa suurempien voimien takia väistymään ja Koivistosta tuli presidentti.
- Silloinkin päästiin vasta monien vuosien jälkeen, koska Koivistossakin vaikutti tämä jälkisuomettuminen.

Sekä Neuvostoliitto että Urho Kekkonen otettiin huomioon mahtavina tekijöinä.
- Kyllä Kokoomuksessakin alistuttiin kuvittelemaan, että Neuvostoliitto on jäävä, jollei ikuisiksi ajoiksi, niin erittäin pitkäksi ajaksi toiseksi supervallaksi, johon täytyy suhtautua sen mukaisesti.
- Kekkonen puolestaan pelasi suomalaista politiikkaa neuvostoliittolaisella valttikortilla, sanoo Junnila.

PETE PAKARINEN
25.9.1996


OTSIKKOSIVULLE