Vikasietotila

25.9.1996

Nykyistä hallitusta ei historia hyvällä muista, mikäli rohkeus puuttuu. Sanan rohkeus voisi perustellusti korvata sanaparilla ”kansallinen itsekkyys”. Suomen taloudella on tosiasiassa vain yksi tukipilari: metsä. Kännyköitä tekemällä emme elä nyt emmekä vasta.

Suomalaisen vientiteollisuuden kilpailuedellytykset on turvattava vaikka meitä pilkattaisiin maailmalla itsekkäiksi - kyllä me sen kestämme. Jos EMU-juna jättää, ja sen hinta on työttömyyden puolittuminen, niin antaa junan mennä. Markan ulkoinen arvo on saatava laskemaan nykyisestään ennen kuin ERM-kytkentä tehdään.

EMU jos mikä olisi perusteltu neuvoa-antavan kansanäänestyksen aihe. Ja päättäjien ”EI” vastauksen selitykseksi ei - tälläkään kerralla - riitä, että mikro-, makro- ja kansantalous raha- ja finanssipolitiikkoineen ovat kansalaisille liian vaikeita asioita ymmärtää, ja päättää - edes neuvoa-antavasti. Ilkeä saattaisi sanoa, että eräs mies tiesi olevansa ainoa pätevä presidentiksi, mutta hän ei päässyt edes toiselle kierrokselle; kansa kun päätti - väärin tietysti.

Vähintään yhtä tärkeätä kuin ERM:it ja EMU:t on saada Suomen kotimarkkinat toimimaan, vetämään. Kotimaista kysyntää voidaan kasvattaa, jos niin halutaan: moottoritie Turusta Pietariin, rataverkko kuntoon, 1960-luvun lähiöt saneeraukseen; ne olisivat kansan- ja kokonaistaloudellisesti järkeviä investointeja - viidennestä ydinvoimalasta en kirjoita mitään. Toinen toistemme paitoja pesemällä me kuitenkaan emme vaurastu, osakekaupoista nyt puhumattakaan.

”Työelämän joustot” alkaa olla hokema jota poliittinen päättäjä tarjoaa patenttilääkkeeksi joka vaivaan. Sitäkin voidaan kokeilla - jos vain ehdoista sovitaan. Yksi perusehto on sitova, ja sanktioitu, vakuus, että se ja se jousto tuo toteutettuna niin ja niin monta uutta työpaikkaa. Avointa valtakirjaa ei joustoilijoille anneta. Herrojen kanssa on vuosien saatossa jo sen verran marjassa oltu, että lopputulos tiedetään - ja muistetaan: marjat ne vievät - ja ropposen.

Vielä lahjattomampaa on tarjota työmarkkinoille kahden kerroksen väen mallia. Yksi puurtaa työtään satasella, mutta työtön otetaan viereiseen pilttuuseen tekemään samaa työtä viidelläkympillä. Huonommallakin mielikuvituksella osaa kuvitella mihin muuhun se johtaa kuin tuon työttömän työllistymiseen. Kaikella on hintansa, mutta ei sentään mikä tahansa hinta.

Ai, että mitä ihmeen munakokkelia. Kokoomus saa enimmät äänensä - tutkitusti - palkansaajilta, toimihenkilöiltä. Se osa puolueen äänestäjistä on melkoista munakokkelia kokoomuksen työelämäkannanottoja seuratessaan. Mutta ei syytä huoleen; vielä tulee toinenkin aika.

AULIS ANTTILA
25.9.1996
Kirjoittaja on STTK:n tiedotussihteeri. Hän työskennellyt
aikaisemmin mm. kokoomuksen puoluetoimistossa.