Perho: Keskustassa huolestuttavia piirteitä



Kokoomuksen puoluesihteeri Maija Perhon mukaan Suomen keskustan poliittinen linja hämärtyy hämärtymistään. Sisäisen kuohunnan poliittiset virtaukset eivät oikein vielä ole asettuneet aloilleen niin, että syvempää poliittista analyysiä olisi tehtävissä, Perho sanoo.

- Eurooppapolitiikassaan keskusta näyttää kuitenkin ajautuvan ahdasmieliselle, eristyneelle linjalle.
- Tämä varmasti vaikeuttaa poliittista keskusteluyhteyttä keskustan ja muiden puolueiden välillä, arvelee Perho.
- Tällä kehityksellä se ajaa itsensä pysyvästi populistiseen ja nationalistiseen nurkkaan, josta puuttuvat niin eurooppalaiset kuin suomalaisetkin yhteistyötahot.

- Olisi toivottavaa, että modernimpia ja uudistusmielisempää keskustaa edustavat voimat saisivat torjuttua Paavo Väyrysen eristyspolitiikan tien, sanoo Perho.
- Suomalaiselle yhteiskunnalle ei ole hyödyksi, että keskusta eristäytyy.

- Kansallisesti tärkeillä politiikan osa-alueilla tarvitaan laajaa yhteistyötä. Tämä koskee niin Euroopan unionin laajentumista, talous- ja rahaliittoa, rakennepolitiikkaa ja tätä kautta kansallisesti merkittävien kysymysten, kuten työllisyyden parantamista ja maaseudun tulevaisuuden turvaamista.
- Näitä kysymyksiä ei voi ratkaista ahtaan nationalistisista tai alueellisista näkökohdista, Perho huomauttaa.

IA
30.11.1996


OTSIKKOSIVULLE