Arkadianmäen ääni

5.12.1996


Pyörä on keksittävä uudelleen

YK on elänyt viime vuosina talous- ja toimintavaikeuksien aikaa. Samanaikaisesti taloudelliseen yhteistyöhön perustuvat liittymät ovat voimistaneet asemaansa. Ongelma on pitkälti sitoutumisessa.

Talouslähtöisiin tehokkaisiin järjestelyihin on helppo sitoutua, koska lyhyelläkin aikavälillä odotettavissa oleva hyöty on kaikille osapuolille ilmeinen. Lisäksi yhteiset talousintressit sitovat toimijat tiukasti päätösten toteuttamiseen ja yhteistyöhön. Kun on yhteinen talous, haittaa myös itseään vahingoittaessaan toisia mukanaolijoita.

Toiminalle on ollut luonteenomaista vahva alueellisuus. EU, NAFTA ja Aasian alueen tiivistyvä yhteistyö on luonut jo nyt markkinoita leimaavat alueintressit.

Eväät loppuvat

Kaikessa tehokkuudessaan ja tarpeellisuudessaan talouslähtöiset yhteistyömuodot eivät ole riittävä vastaus ihmisten paikallisiin - saati globaalisiin ongelmiin. Aluetoimijat ovat huonoja sopijoita esimerkiksi kaikkia maita sitovien ympäristösopimusten tekijöinä. Ulkopuolella ovat monet ratkaisujen kannalta keskeiset alueet kuten Venäjä lähialueineen ja Afrikka.

Alueellisilla talouslähtöisillä organisaatioilla ei ole välineitä eikä edellytyksiä ennaltaehkäisevään konfliktin torjuntaan. Sukupuolten välisen tasa-arvon ja sosiaalisten oikeuksien toteuttajina tai kehityksen ja kehitysyhteistyön uudelleen määrittäjinä eväät loppuvat kesken.

Politiikan, eli yhteisen päätöksenteon sisällön luominen niin, että markkinamekanismin pelisäännöstöä voidaan uudistaa ympäristöä ja sosiaalista kehitystä tukeviksi, on vaikeaa. Eikä tähän työhön yllä kansainvälisen talousorganisaation WTO:nkaan mandaatti.

YK edelleen sopiva toimija

Yhteistyötä, yhteistä sopimista ja tarvittaessa pakottamista kuitenkin kaivataan. Tarvitaan kansainvälistä politiikkaa. Tähän tarvitaan myös toimintatapa ja organisaatio.

Nyt hiukan sivuraiteelle jäänyt YK tarjoaa kaikkine puutteineenkin olemassaolevan ja toimivan pohjan hyvinvointia, konfliktien ehkäisyä, ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja kestävää kehitystä tavoittelevalle yhteistyölle. Se tarjoaa myös pohjan kehittää järjestelmää, jolla voidaan asettaa ihmisten tavoitteet markkinoiden volatiilien mekanismien ohjaksiksi.

Mitä heikompaa kansainvälinen tavoitteellinen ongelmien ratkaisu ja yhteistyö on, sitä suuremmaksi kasvaa tarve sen luomiseen - niin päättäjien kuin muidenkin ihmisten mielessä. Ehkäpä tässäkin täytyy keksiä pyörä uudelleen.

YK:lla etsikkoaika

YK:n on kuljettava heikkoutensa ja uudistumisensa tie tullakseen uudelleen tarpeelliseksi ja ”löytääkseen itsensä” uudelleen. Uskon, että jo nähtävissä olevista pakottavista syistä ja kasvavista ongelmista johtuen YK:ta odottaa hiukan pidemmällä tulevaisuudessa todellinen renessanssi. Ellei näin käy, sama järjestö ja toimintatapa synnytetään uudelleen toisella nimellä.

Jotta pyörän keksimisen aikahukalta ja lisäkustannuksilta vältytään, kannattaa kaivaa esille entinen patentti ja katsoa, miten se toimisi olemassa olevassa tilanteessa parhaiten. YK:n etsikkoaika on meneillään. Toivottavasti osaamme tukea sitä omalta osaltamme järjestöllisessä ja sisällöllisessä uudistamisessa sekä kansalaisten tietoisuuden lisäämisessä.

SIRPA PIETIKÄINEN
5.12.1996


OTSIKKOSIVULLE