Tuija Brax puolustaa energiaveroa



Vihreillä on vielä koko joukko muutosvaatimuksia energiaverouudistukseen. Puheenjohtaja Tuija Brax puolustaa kuitenkin uudistuksen peruslinjaa ja hänen mukaansa on kohtuutonta väittää, että hallituksen esitys vähentäisi ympäristöohjaavuutta. Pyyhkeitä Brax antaa hallituksen maaseutupolitiikalle: ”Lähinnä hallitus on väheksynyt tai jättänyt tekemättä kaiken sen mitä maaseudun puolesta voidaan realistisesti tehdä.”


Millaiset tunnot Vihreiden eduskuntaryhmässä on energiaverouudistuksesta?
- Meillä on yhtenäinen ryhmä. Yritetään puoluevaltuuskunnan viitoittamalla tiellä saada hallituksen esityksestä hallituksen ponnen mukainen.

Puoluevaltuuskunta siis vaati, että hiilidioksidiverosta on säilytettävä vähintään puolet ja että teollisuuden energiaveroa on vielä korotettava, eikö niin?
- Ja ennenkaikkea kotimaisten energialähteiden tuulen ja puun poikkeuksista on tehtävä pysyviä. On hirvittävän pelottava ja häiriötä aiheuttanut signaali, että muuten pysyväksi säädetyssä laissa nämä poikkeukset ovat kolme vuotta.

- Puulaitosten osalta laissa on selvä lapsus. Valmistelijoilla on ollut väärää tietoa siitä minkäkokoisia puhtaasti puulla toimivia voimalaitoksia on suunnitteilla.

Miten painavia nämä vaatimukset ovat?
- Ne on tosissaan asetettu ja Vihreät eivät ole tässä asiassa yksin. Hallitus itsekin yksimielisesti totesi ponnen samassa yhteydessä, että ilmastosopimus- ja ympäristöohjaavuusasiat on hoidettava kuntoon.

- Ekonon tutkimus tuli tiistaina. Jos hallitus on pontensa takana, niin uudet tiedot, joita hallituksella ei ollut, viittaavat siihen, että esitystä on yhdessä tuumin parannettava.

Miten ajauduttiin uudistukseen, jonka pelätään vähentävän energiaverotuksen ympäristöohjaavuutta?
- Ympäristöohjaavuuden kannalta energia-ekono näyttää, että esitys pitää tilanteen nollana hiilidioksidiohjaavuuden osalta. Hallitus ponnellaan haluaa lisätä ympäristöohjaavuutta. On kohtuutonta väittää, että hallituksen esitys vähentäisi ympäristöohjaavuutta, ei se sentään niin huono ole.

Rantarakentamiseen pysyvä ratkaisu

Ympäristön kannalta merkittävimpiä valmisteilla olevia uudistuksia on rakennuslain uudistus. Millaisia vihreiden painotukset ovat tässä hankkeessa?
- Keskustelu on osittain vielä kesken. Tietysti ranta-asian pysyvä ratkaisu. Luonnonsuojelulaissa saatiin tyydyttävä väliaikainen ratkaisu. Toinen on joukkoliikenneasioiden huomioonottaminen.

- Tosiasiallinen kansalaisvaikuttaminen riittävän varhaisessa vaiheessa pitäisi parantua. Meillä on aika paljon Tanskasta oppimista. Siellä ei ole valitusprosesseja ympäristöasioissa läheskään yhtä paljon kuin meillä ja syy on se, että heillä on todella laaja osallistumis- ja valitusoikeus.

- Se johtaa siihen, että heti alkuvaiheessa kaikki otetaan huomioon, jolloin pettymystä ja loppuun asti vietyjä konflikteja ei tapahdu, mikä Suomessa on tyypillistä maankäyttökysymyksissä.

Millaiset rajoitukset rantarakentamisen suhteen olisivat hyväksyttäviä?
- Kaikkien mittareiden mukaan rantarakentaminen ja rannat ovat yhä yksi Suomen biodiversiteetin kannalta suurimpia ongelmia. Siihen on löydyttävä sellainen ratkaisu, joka osoittaa, että me aiomme muuttaa käyttäytymistä. Siihen on monta vaihtoehtoa.

Keskusta ahdisteli ehdokkaita

Vihreät menettivät runsaat 50 valtuustopaikkaa kunnallisvaaleissa. Syökö hallitusvastuu kannatusta?
- Suurin osa valtuustopaikoista menetettiin hyvin vähäväkisillä pikkupaikkakunnilla. Sellaisissa, joissa esimerkiksi Keskusta oli onnistunut painostamaan paikalliset ehdokkaat pois jopa uhkaamalla työpaikan menetyksellä.

- Kun katsotaan lukuja, niin me ei olla koskaan saatu niin paljoa ääniä kuin eurovaaleissa.

- Ihan varmasti vallankäyttöön luonteeltaan negatiivisesti suhtautuvat on tyytymättömiä, mutta vastaavasti meille on tullut sellaisia, jotka on sympannu meidän ajatuksia, mutta eivät ole luottaneet meidän kykyyn toimia ammattimaisesti.

Vihreän liiton valtuuskunnassa suurimmaksi poliittiseksi vastustajaksi nostettiin Keskusta.
- Ne on aika traumaattisia kokemuksia tuolla maaseudulla. Se on aika julmaa.

Onko keskusta vihreiden suurin ideologinen vastustaja?
- Se on kaksijakoinen ilmiö. Milloin on kysymys kansalaispalkasta tai verotuksesta, niin Keskusta on hirvittävän lähellä Vihreitä. Sitten kun tulee kyse maankäyttöön ja varsinkin perinteisen keskustalaisen puoluekoneiston vallankäyttökulttuuriin, niin ei kauempaa voisi löytyä.

Hallitus väheksyy maaseutua

Ovatko vihreät vain kaupunkilainen ilmiö?
- Vihreiden leviäminen menee asteittain. Historia on yliopistokaupungeissa, mutta meillä on esimerkkejä keskisuurista paikkakunnista. Seuraava askel on maaseutu.

- Maaseudulla on tällä hetkellä niin paljon syytä huoleen, että ei ole ihmeellistä, että Keskusta onnistui vaaleissa käyttämään sitä huolta hyväkseen.

- Tämän hallituksen aikaansaannokset maaseudun suhteen eivät ole kehuttavat. Lähinnä hallitus on väheksynyt tai jättänyt tekemättä kaiken sen mitä maaseudun puolesta voidaan realistisesti tehdä.

- En tarkoita mitään kepulaista rahanjakoautomaattia, sen aika on ohi. Mutta ihan jo niin yksinkertainen asia kuin hakepuun käytön verohelpotukset on vieläkin tekemättä vaikka ideaa ei oikeasti voi vastustaa kukaan muu kuin maaseudulle perikateellinen poliitikko.

PETE PAKARINEN
5.12.1996


OTSIKKOSIVULLE