Hakukone




Financial Times

Talous



Kotimaa

Hallituksen välitilinpäätös

Huhtikuussa 1995 nimitetty Lipposen hallitus on tehnyt välitilinpäätöksensä puuhistaan. Hallituksen suurin kompastuskivi ja koko yhteiskuntamme vaikein ongelma on hitaasti aleneva työttömyys. Vaikka tuotannon kasvu on kiihtynyt heinäkuusta lähtien, ei työllisyysohjelma näytä purevan toivotulla tavalla.

Valtio EY-tuomioistuimeen

Karelia Lines varustamo on pyytänyt EU-komissiota nostamaan kanteen Suomen valtiota vastaan EY:n tuomioistuimessa. Varustamon mukaan valtio rikkoo EU:n perustamissopimusta viime vuonna voimaanastuneella asetuksella, joka kieltää verovapaan alkoholin tuonnin alle 20 tuntia kestäviltä kolmansiin maihin suuntautuvilta matkoilta.

Herodes ja naudanlihamarkkinat

EU:n maatalousministereiden neuvosto kokoontui jälleen setvimään toimenpiteitä sekavien naudanlihamarkkinoiden selvittämiseksi. Asia ei ole helppo. Niinpä venynyt kokous sai aikaiseksi kompromissin, josta ei välttämättä ole lihamarkkinoiden avuksi.

Talousennusteet vuosille 1996 ja 1997

Tällä sivulla seurataan valtiovarainministeriön ja kolmen taloustutkimuslaitoksen (ETLA, PTT ja Palkansaajien tutkimuslaitos) ennusteita Suomen talouden kehityksestä.


Ulkomaat

EMU-ehdokkaita odottavat leikkaukset

EU:n rahakomissaari de Silguy sanoo, että EMU syntyy aikataulussa ja että sen lykkääntyminen olisi kuolinisku koko hankkeelle. Tosin tällä hetkellä vain neljä maata täyttää kaikki EMU:n vaatimukset, ilmenee EU:n julkaisemasta talousennusteesta. Ennuste osoittaa myös sen, että EU siirtyy väistämättä ainakin kahden vauhdin integraatioon



ETUSIVULLE