BACK




AJASSA



Sinilevistä pitkä riesa

Kuluvana kesänä sinilevät ovat aiheuttaneet päänvaivaa lomailijoille ja ympäristöhallinnolle. Nyt tuuli ja merenkäynti ovat hajottaneet massiiviset levälautat. Mitä sinilevät oikein ovat ja mistä ne tulevat? Voidaanko tämän kesän kaltaisilta leväkukinnoilta välttyä?

Suomessakin voisi tulvia

Saksan ja Puolan rajalla virtaavan Oderin tämänkesäisen tulvan huippukorkeus toistunee tämän suuruisena muutamia kertoja vuosituhannessa. Samalla tiheydellä Suomessakin nähdään tulvia, vuorten ja rankkasateiden puute jättää ne kuitenkin pienemmiksi.

Berlusconi leveilee ihmeparantajana

Jalkapallofani heräsi koomasta kuultuaan Silvio Berlusconen ääntä nauhalta. Ihmeparantajan glooriaa himmentävät vain tylsät sairaanhoitajat, joiden työlle poikaa hoitanut sairaala haluaisi antaa kunnian.

Rahapelien ykköskunnat

Innokkain pelikansa asustaa maaseutukunnissa. Lottorivejä rastitetaan Suomusjärvellä enemmän kuin missään muualla Suomessa asukasta kohti. Pitkäveto vetää Sallassa, ravipelit Kaustisilla ja Viking Lotto Kodisjoella. Ehkä joku tietääkin missä viimemainittu sijaitsee.

Salaattisekoituksessa on makua ja näköä

Kevyiden salaattien suosio kasvaa vuosi vuodelta, ja salaattikasvien valikoima on nykyisin varsin laaja. Tuttu ruukkusalaatti, rapea keräsalaatti eli jäävuori- tai amerikansalaatti sekä pehmeälehtinen keräsalaatti ovat saaneet haastajikseen erimakuisia ja -värisiä salaattikasveja. Houkuttelevan ja vivahteikkaan salaatin saa aikaan yhdistelemällä useita eri salaattikasveja.

Moto Racer - kilpaa kellon kanssa!

Moto Racer on epäilemättä loistava pärinäpeli jokaikiselle tarkkasormiselle pikkupojalle. Varttuneemmalle pelaajalle kilpailu kellon kanssa käy pian turhauttavaksi tuhertamiseksi.

Lue cd-rom arvostelut Verkkouutisten Arkistosta.