Sinilevistä pitkä riesa
Kuluvana kesänä sinilevät ovat aiheuttaneet päänvaivaa lomailijoille ja ympäristöhallinnolle. Nyt tuuli ja merenkäynti ovat hajottaneet massiiviset levälautat. Mitä sinilevät oikein ovat ja mistä ne tulevat? Voidaanko tämän kesän kaltaisilta leväkukinnoilta välttyä?
Bakteerien ja kasvien välimuotoSinilevät ovat bakteerien ja kasvien välimuotoja eli sinibakteereja. Meressä ne toimivat yhteyttävinä eliöinä ja käyttäytyvät kuten kasviplankton. Sinilevät eivät ole maapallolla mikään uusi eliölaji, vaan eräs vanhimmista kasveista. Itämerellä sinilevät ovat olleet tavallinen eliölaji satoja ellei tuhansia vuosia. Itämerellä elää kahta sinilevätyyppiä eli Nodularia spumigena ja Aphanizomenon sp., joista Nodularia on myrkyllinen. Aphanizomenon sp. -levästä myrkkyjä ei ole löydetty. Nodularia-levässä esiintyvä myrkky on nimeltään nodulariini, joka on maksamyrkky. Suomen vesissä havaitaan yhteensä parikymmentä myrkyllistä kasviplanktonlajia. Sinilevien aiheuttamiin myrkytyksiin Suomessa ei ihmisiä ole toistaiseksi menehtynyt, mutta vuosittain joitain kotieläimiä kuten koiria kuolee saatuaan myrkyllistä levää elimistöönsä. Makeissa vesissä ja joissain Itämeren poukamissa esiintyy Microcystis aeruginosa-sinilevää, joka on makeiden vesien tavallisin myrkkylevä, mutta merellä esiintyessään ilmeisesti myrkytön. Kasviplanktonista poiketen sinilevät voivat sitoa typpeä kaasumaisessa muodossa, sillä niissä on erityisiä kaasurakkuloita. Kesällä lämpimän ilman aikana havaitaan leväkukintoja, jotka alkavat kun sinilevät saavat vedestä fosforia. Veden pintakerroksissa esiintyvät sinilevät saavat fosforia syvemmällä esiintyvistä ravinnekerroksista.
Rehevöityminen pahentaa levätilannettaLeväkukinnot ovat osa meren luonnollista toimintaa. Rehevöityminen voimistaa leväkukintoja ja aiheuttaa haittaa esimerkiksi rantojen likaantumisena, kalojen maun pilaamisena sekä muiden eliölajien tappamisena myrkyllisyytensä vuoksi. Leväkukinnan päättymisen jälkeen levät vajoavat meren pohjaan. Siellä hajotessaan levät kuluttavat happea ja näin pahentavat Itämeren jo entisestään vaikeaa happikatoa. Rehevöityminen on Itämeren suurin yksittäinen ympäristöongelma. Nimenomaan fosforipäästöt ovat keskeisessä asemassa rehevöitymisen lisääntymisessä ja tätä kautta myös leväkukintojen lisääntymisessä. Merialueiden rehevöityminen on seurausta ihmisen omasta toiminnasta. Rehevöitymiseen vaikuttaa esimerkiksi kalankasvatuksesta, maataloudesta sekä yhdyskuntajätteistä syntyvät fosforipäästöt. Myös liikenteen päästöt vaikuttavat Itämeren tilaan. Suurin yksittäinen Itämeren kuormittaja on Pietarin jätevedet. Päästöjen rajoittamiseksi on olemassa tekniset keinot ja hallinnolliset elimet, mutta resurssit ja poliittinen tahto Itämeren suojelemiseksi on toistaiseksi puuttunut.
Itämeren tilanne pahenee edelleenJos tämän vuoden sinileväkukinnot ovatkin massiivisimmassa muodossaan ohi, voidaan tulevina kesinä varautua samanlaisiin ilmiöihin ellei Itämeren tilan parantamiseksi ryhdytä radikaaleihin toimenpiteisiin. Voimakkaista suojelutoimenpiteistä huolimatta kestäisi vielä pitkä aika ennen kuin Itämeren tilassa tapahtuisi voimakkaita muutoksia. Näin siksi, että Itämeren vesi vaihtuu hyvin hitaasti kapeiden Tanskan salmien vuoksi. Eri vuosina esiintyvät leväkukinnot vaihtelevat ravinnetilanteesta riippumatta esimerkiksi lämpötilan vaihteluiden vuoksi. Leväkukinnot voimistuvat lämpötilan noustessa. Myös tuulisuus ja merenkäynti vaikuttavat pintakukintojen esiintymiseen. Kun ottaa huomioon Saksan ja Puolan jokien tulvimisen voi odottaa etelästä virtaavan Itämereen tulvavesien mukana runsaasti ravinteita. Koko Itämeren tilan kannalta tilanne onkin muuttumassa entistä hälyttävämmäksi ja sinileväkukinnot ovat vain yksi näkyvimmistä esimerkeistä. Pitemmällä aikavälillä Itämerestä uhkaa tulla kuollut meri. Lähteitä ja lisätietoja:
VILLE TENHUNEN
|
AJASSA -SIVULLE