Ydinvoiman kannattajat ja vastustajat liki tasoissa



Ydinvoiman kannattajat ja vastustajat ovat lähes tasoissa ensimmäisen kerran sitten Tshernobylin ydinvoimalaturman, osoittaa ruotsinkielisen TV-Nyttin teettämä mielipidemittaus. Tiistaina julkistetun kyselyn mukaan ydinvoiman vastustajia on 50 prosenttia ja kannattajia 47 prosenttia.


Kaksi kolmesta suomalaisesta on kuitenkin sitä mieltä, että ydinvoiman lisärakentamisesta pitäisi järjestää kansanäänestys.

Syksyllä 1993 ydinvoimalahanke kaatui eduskunnassa äänin 107-90. Tuolloin kaksi kolmasosaa kansasta vastusti uuden ydinvoimalan rakentamista.

Nykyisten hallituspuolueiden kannattajista myönteisimmin ydinvoimaan suhtautuvat kokoomuslaiset, joista 65 prosenttia kannattaa uuden ydinvoimalan rakentamista. Reilu puolet (53 pros.) sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliiton kannattajista suhtautuu myönteisesti ydinvoiman lisärakentamiseen. Vihreiden enemmistö vastustaa ydinvoimaa.

STT - PP
11.7.1997


POLITIIKKA -SIVULLE