Aho ulkopoliittisessa oppositiossa


Keskustan puheenjohtaja Esko Aho yrittää lämmitellä keskustelua seuraavan hallituksen kokoonpanosta vetoamalla mm. ulkopoliittisiin syihin. Siinä ei ole sinänsä mitään uutta, mutta SDP:n ja kokoomuksen näkökulmasta EU-aikakaudella ulkopoliittiset syyt puhuvat ennemminkin keskustan hallitukseen tulemista vastaan.

Aho antaa ymmärtää, että SDP:n ja Keskustan olisi ulkopoliittisista syistä johtuen muodostettava maan seuraava hallitus. Itse hän ilmoittaa olevansa valmis sen johtoon. Ulkopolitiikan hallituskokoonpanolle asettamia vaatimuksia on siis hyvä pohtia toisenkin kerran.

Hallituksen linjalla laaja tuki

Aho sanoi viikonloppuna, että Keskusta ja SDP olisivat ulkopolitiikassa samoilla linjoilla, ja mainitsi esimerkiksi NATO-kannan. Ahon mielestä kokoomus, ja erityisesti sen muutamat yksittäiset edustajat, ovat ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä eri linjoilla.

Kuten eduskunnassa käyty turvallisuuspoliittisen selonteon lähetekeskustelu osoitti, hallituksen nykyinen linja saa osakseen kaikkien pääpuolueiden vahvan tuen. Kaikissa niissä on myös toisinajattelijoita - se kuuluu demokraattisen länsimaan henkeen.

Aho keskustan toisinajattelija

Keskustan henkinen johtaja, eurokansanedustaja Paavo Väyrynen edustaa ehkä puhtaimmillaan puolueen kentän tuntoja myös ulkopolitiikassa. Siinä mielessä Aho on toisinajattelija omassa puolueessaan; päättäväisen jyräystekniikan ansiosta keskustan puoluekokous antoi aikanaan Aholle mandaatin viedä Suomi Euroopan unioniin.

Väyrysen vahvistunut ote keskustan henkisestä ilmapiiristä on nyt pakottanut Ahon lähentymään Väyrysen linjaa. Samalla keskusta on etääntynyt SDP:n ja kokoomuksen harjoittamasta Eurooppa-politiikasta.

EU-jäsenyydestä onkin muodostunut ulkopolitiikkamme päänäyttämö. Hallitusyhteistyö keskustan kanssa olisi sekä sisä- että ulkopoliittisesti riskialtista. Kotimaassa keskustan sisäiset erimielisyydet maamme Eurooppa-politiikasta mitä todennäköisimmin heijastuisivat myös hallitusyhteistyöhön.

Aho haluaisi noudattaa Lipposen, Niinistön ja Ahtisaaren eurooppapolitiikkaa, muttei voi tehdä sitä puolueensa yleisen mielipiteen vuoksi.

Aho ei voi pestä käsiään EMU:sta

Aho kosiskelee nyt keskustan peruskannattajakuntaa esim. kyseenalaistamalla varovaisesti EMU:n positiiviset vaikutukset. Samalla hän kuitenkin varoo kokonaan irtisanoutumasta EMU-jäsenyydestä, jottei polttaisi siltoja keskustan ja mahdollisten tulevien hallituskumppaneiden väliltä.

Ennen pitkää Aho joutuu kuitenkin ottamaan selkeän kannan EMU:n puolesta tai vastaan. Silloin on syytä muistaa, että Ahon hallitus neuvotteli Suomelle EMU-jäsenyyden sisältävän EU-jäsenyyssopimuksen.

Kyllä-vastaus antaisi liikkumatilaa taustalla kärkkyvälle Paavo Väyryselle. Positiivista EMU-päätöstä seurannut vaalitappio tietäisi Aholle lähtöä puheenjohtajan paikalta. Opportunistinen ei-vastaus taas merkitsisi hallitustien mutkistumista.

John Major -kompleksi

Aho onkin ajautunut EU-politiikassa John Majorille tuttuun tilanteeseen: järki vetää Euroopan ytimeen, mutta aseman säilyttäminen pakottaa tiukentamaan linjaa. Eikä ainakaan Majorille puolueen euroskeptikkojen suuntaan liikkuminen ole tuonut ratkaisua ongelmiin. Tragikoomisinta tilanteessa on, että Majorin pahin päänsärky, puolueesta eronnut ja oman EU:sta eroa ajavan puolueen perustanut miljonääri Sir James Goldsmith, on toiminut yhteistyössä Paavo Väyrysen kanssa.

Kovaa peliä taloudella

Onko Aho nyt siis halukas asettamaan maan talouden ja työttömyyden Vasemmistoliiton Esko Helteen ehdottamaan kokeeseen, jonka tarkoituksena on katsoa paljonko talous taantuisi ja työttömyys kasvaisi EMU:n ulkopuolella? Helle sanoi, että pitää katsoa paljonko demokratiasta olisi maksettava - noin niinkuin koemielessä.

Ulkosuhteissa Suomi on vuosikymmenen vaihteeseen tultaessa ottamassa entistä aktiivisemman kansainvälisen roolin EU:n puitteissa. Vuoden 1999 jälkipuoliskolla on Suomen vuoro toimia EU:n puheenjohtajamaana. Puheenjohtajuuskaudellemme kasaantuu koko joukko unionin tulevaisuuden kannalta keskeisiä asioita. Maamme ulkopoliittisen johdon toimintakykyä ei saa silloin invalidisoida keskustan sisäisillä ongelmilla.

Yhteistyökyky ratkaisee

Olisi kuitenkin historiatonta sanoa, että keskustaa ei EU-poliittisista syistä voi ottaa seuraavaankaan hallitukseen. Kokoomuksen ja SDP:n kannalta kysymys on silti yksinkertainen: yhteistyökyky ja yhteisiin tavoitteisiin sitoutuminen ratkaisee hallituskumppanuuden.

Keskustan onkin ehkä syytä asettaa toivonsa sille, että tasavallan presidentti jatkossakin noudattaa maassamme jo tavaksi tullutta käytäntöä, jonka mukaan vaalivoittaja muodostaa hallituksen. Presidentti Ahtisaari on kuitenkin osoittanut, etteivät kaikki vanhat kaavat sido häntä.

Toiseksi Ahtisaarella on maamme Eurooppa-politiikasta hyvin selkeä näkemys, joka ei taida oikein olla samoilla raiteilla keskustan EU-thatcherismin kanssa. Kolmanneksi, keskusta tuskin saa keväällä 1999 mitään veret seisauttavaa vaalivoittoa.

Kokoomuksen ja SDP:n näkemykset maamme EU-politiikasta käyvät sen sijaan hyvin yhteen. Hallitusyhteistyössä esille tulleet painotuserot ovat lähinnä hienosäätöä verrattuna keskustan thatcheriläiseen EU-politiikkaan.

JORI ARVONEN
11.4.1997

POLITIIKKA -SIVULLE