BACK




Pääkirjoitus

Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi


12.12.1997

Rauhoittuuko Vasemmistoliitto?

Vasemmistoliiton EMU-jäsenäänestys päättyi puoluejohdon voittoon. Yli puolet vasemmistoliiton jäsenistä antoi tukensa puoluejohdon valitsemalle linjalle, jonka mukaan tuleva EMU-päätös ei saa automaattisesti johtaa puolueen ajautumiseen oppositioon.

Puoluejohto sai tuen toimilleen mutta on syytä muistaa, että yli 40 prosenttia äänestykseen osallistuneista ei hyväksynyt puoluejohdon EMU-linjaa.

Se on kaikesta huolimatta paljon varsinkin kun otetaan huomioon, että puoluejohtaja Claes Anderssonin seuraajasta käytävä taisto on jo täydessä käynnissä.

Esko Seppänen on lähtenyt tavoittelemaan puheenjohtajuutta. Jos muut ehdokkaat eivät päädy keskinäiseen sopimukseen äänten keskittämisestä, saattaa Seppänen hyvinkin tulla valituksi. Tämän riskin tietäen hän äänestystuloksen tultua julki asetteli sanansa huomattavasti huolellisemmin, kuin vielä joitakin aikoja sitten.

Esko Seppänen tunnetaan poliittisena populistina. Vaikka Seppänen nyt asettelee sanansa toisin, johtaisi hänen valintansa varsin suurella todennäköisyydellä vasemmistoliiton hajoamiseen. Valitsematta jättäminenkin saattaa siihen johtaa.

Andersson ehätti heti äänestystuloksen tultua julki ilmoittamaan, että puolueen kaikkien kansanedustajien pitää pysyä rivissä, kun eduskunta ensi keväänä päättää Suomen EMU-jäsenyydestä. Tämä tuskin toteutuu.

Jo nyt ainakin kaksi vasemmistoliiton kansanedustajaa - Jaakko Laakso ja Reino Laine - on ilmoittanut äänestävänsä EMU-jäsenyyttä vastaan.

Nykyisen puoluejohdon asema ei suinkaan ole niin auvoinen kuin joistakin ensikommenteista saattaisi päätellä.

ILKKA AHTOKIVI