Ajan suunnassa lyhyesti


Suomalaiset ovat maailman ahkerimpia kahvinjuojia

Saksalaisen kahvialan yhdistyksen DKV:n laskelmien mukaan keskiverto suomalainen kulutti viime vuonna kahvia 10,6 kiloa. Suomalaisten kahvihammasta kolottaa yhä useammin, sillä kaksi vuotta sitten kahvia keitettiin kahdella jauhokilolla vähemmän eli vain 8,6 kiloa henkeä kohti.

Viime vuonna suomalaisten kahvinkulutus nousi aiemmin ykkössijaa pitäneen Tanskan ohi. Tanskalaiset ovat yhä kuitenkin tiukasti peesissä, sillä heille keitettiin viime vuonna sumppia 10 kahvikilosta. Vuonna 1995 tanskalaiset kuluttivat kahvia 8,7 kiloa henkeä kohti.

Myös muut eurooppalaiskansat juovat kahvia tiuhaan. Kolmatta sijaa pitävät hollantilaiset 9,9 kilolla. Seuraavana tulevat Norja 9,8 kilolla, Ruotsi 8,8 kilolla, Itävalta 8,5 kilolla, Sveitsi 7 kilolla ja Saksa 6,9 kilolla. Kahvin kulutus nousi vertailuvuosina kaikissa muissa maissa paitsi Sveitsissä, jossa se laski peräti kilon. Saksan kahvinkulutus pysyi samana vuosina 1995 ja 1996.


Parille muhkea Internet-lasku Ruotsissa

Internet-tietoverkkoon liittyy riskejä. Tämän sai kokea nuoripari Ruotsin Växjössä, kun heille kolahti kerralla 243 000 kruunun (yli 170 000 mk) telelasku.

Pari selvisi järkytyksestään lopulta säikähdyksellä. Teleoperaattori Telia perui jättilaskun, kun kävi ilmi, että se oli syntynyt Internetin väärinkäytöllä.

Poliisin mukaan vaikuttaa siltä, että joku oli levittänyt nuorenparin Internet-salasanan, puhelinnumeron ja tilitiedot tietoverkkoon.


Hitlerin lahja-auto myytiin

Adolf Hitlerin intialaiselle maharadzalle lahjoittama loistoauto on huutokaupattu Genevessä. Vuoden 1933 mallin Maybach Zeppelinistä maksettiin 330 000 dollaria (liki 2 miljoonaa markkaa).

Hitler lahjoitti loistoauton II maailmansodan aikana Patialan maharadzalle. Diktaattori toivoi lahjan tuovan maharadzan tuen Saksan sotaponnisteluille.

Sothebyn Genevessä pitämässä autojen huutokaupassa myytiin mm. Rolls Royce Phantom II. Kultaiset kädensijat sisältävä aarre vaihtoi omistajaa 396 000 dollarilla. Kaikkiaan Sothebyn autokaartista maksettiin Genevessä 3,5 miljoona taalaa.


Japanissa liki 8500 sata vuotta täyttänyttä

Terveysvalistus näyttää tehoavan ainakin Japanissa. Maan väestössä on jo yli 8400 sata vuotta täyttänyttä. Nousevan auringon maan väestö ikääntyy varsin selvästi. Yli satavuotiaiden määrä on kohonnut saarilla 27 vuotena peräkkäin.

Japanilaiset ovatkin nykyisin maailman pitkäikäisintä kansaa. Miesten keskimääräinen elinikä on nyt 77 vuotta ja naisten runsaat 83 vuotta. Yli satavuotiaita japanilaisia on tilastojen mukaan tässä kuussa 8491, mihin on kertynyt vuodessa lisäystä peräti 1570.

Sata vuotta täyttäneistä japanilaisista vain vajaa viidennes on miehiä. Japanin iäkkäin vanhus on 113-vuotias nainen Suekiku Miyanaga.


Länsi-Siperiasta löytyi tuntematon kansa

Norjalainen sosiaaliantropologi Ivar Björklund on löytänyt Länsi-Siperiasta aiemmin tuntemattoman kansan, joka elää tundralla Novaja Zemljan saaresta etelään. Kansanryhmä kuuluu nenetseihin, mutta siitä ei ole mainintaa missään tunnetuista kansoista kertovassa luettelossa.

Parinsadan jäsenen ryhmä elää paimentolaisina laajalla tundralla kaukana viranomaisista. Vanhemmat piilottelevat lapsiaan, jotta viranomaiset eivät veisi näitä muualle kouluun, Björklund kertoi Dagbladet -lehdessä tiistaina. Hänen mielestään on uskomatonta, että kansa on onnistunut piiloutumaan niin Leniniltä, Stalinilta, Gorbatshovilta kuin Jeltsiniltäkin.

Tuntemattoman kansan pääelinkeinoja ovat poronhoito, metsästys ja kalastus, joihin kaikkiin arktinen luonto tarjoaa hyvät mahdollisuudet. Björklund on kuitenkin huolestunut kansanryhmän tulevaisuudesta, sillä öljy-yhtiöt, mm. norjalainen Statoil, ovat tunkemassa sen asuinalueelle.


Piraattiopiskelijat sopivat korvauksista Tampereella

Tietokoneohjelmien laittomaan kopiointiin ja myyntiin syyllistyneet kaksi tamperelaista opiskelijaa ovat tehneet ohjelmistotuottajia edustavan BSA:n kanssa sopimuksen korvausten maksamisesta. Sopuratkaisun vuoksi juttua ei viedä oikeuteen.

Toinen opiskelija oli kopioinut tunnettujen ohjelmistotalojen ohjelmia rompuille maksua vastaan. Toinen oli kaupitellut romppuja lehti-ilmoitusten välityksellä.

Poliisi teki kesällä 1996 kotietsinnät opiskelijoiden asunnoilla ja takavarikoi laittomia ohjelmia sisältäviä romppuja sekä tietokoneen umpilevyn. Levyiltä löytyneiden laittomien ohjelmien arvo oli noin 357 000 markkaa.

Tietokoneohjelmien laiton kopiointi ja myynti on tekijänoikeusrikos, josta rangaistus voi olla jopa kaksi vuotta vankeutta.

Koonnut: IA
11.9.1997


AJASSA -SIVULLE