Amsterdamin sopimus vaikeampi ymmärtää kuin Maastrichtin



EU:n uusi Amsterdamin sopimus on vielä vaikeampi ymmärtää kuin vuodelta 1992 peräisin oleva Maastrichtin sopimus. Tätä mieltä ovat kirjoittajat, jotka ovat toimittaneet kirjan EU:n uudesta perussopimuksesta. Se neuvoteltiin valmiiksi unionin huippukokouksessa Amsterdamissa kesäkuussa.


EU:n 15 kuukautta kestäneen hallitusten välisen konferenssin yksi tehtävä oli juuri yksinkertaistaa EU:n perussopimusta niin, että EU-maiden kansalaiset voisivat saada helpommin selvää tekstistä.

Tässä tehtävässä on epäonnistuttu, ja on oltava erityiskoulutuksen saanut juristi, jotta voisi ymmärtää eräitä osia Amsterdamin sopimuksesta, sanoi eräs kirjan toimittajista, Stanley Crossick, maanantaina Brysselissä pidetyssä lehdistötilaisuudessa.

Kirjan Making Sense of the Amsterdam Treaty on kustantanut The European Policy Center. Crossick ja kirjan muut toimittajat painottavat esipuheessaan, että tulee olemaan vaikeaa innostaa EU-maiden parlamentteja työhön Amsterdamin sopimuksen ratifioimiseksi.

Runsaat viisi vuotta sitten pidetyssä Maastrichtin huippukokouksessa EU-maiden johtajat saivat aikaan tärkeän päätöksen talous- ja rahaliitto EMU:n aloittamisesta. Amsterdamissa he sen sijaan epäonnistuivat pyrkimyksissään uudistaa EU:n instituutioita, jotta unioni olisi valmis ottamaan lisää uusia jäseniä.

Pitkien konferenssien aika on ohitse

Uuden sopimuksen hyvinä puolina toimittajat pitävät uutta työllisyyttä koskevaa lukua, enemmistöpäätösten lisäämistä, EU:n parlamentin ja EU:n komission puheenjohtajan arvovallan lisäystä sekä jäsenmaiden mahdollisuutta tiivistää yhteistyötään jollain tietyllä alueella.

Toimittajien mukaan aika on ajanut pitkäksi venyvien hallituskonferenssien ohi. EU:lla ei ole varaa ylipitkiin neuvotteluihin, jotka päättyvät kielteisiin poliittisiin johtopäätöksiin.

Nyt on tärkeää, että EMU saadaan alulle suunnitelmien mukaan vuonna 1999. Jos siinä epäonnistutaan, vaarantuvat paitsi EU:n sisämarkkinat myös unionin laajentuminen, toimittajat varoittavat.

Kaikkien jäsenmaiden parlamenttien tulisi ratifioida Amsterdamin sopimus ennen ensi vuoden loppua niin, että sopimus voisi astua voimaan 1. tammikuuta 1999. Ainakin Tanska järjestää kansanäänestyksen sopimuksesta.

STT-IA
12.9.1997


ULKOMAAT -SIVULLE