BACK




Talous




Menestyjiä ja tulevia menestyjiä - kaupankäynti Internetissä

Eniten Internet-kaupassa kiinnostaa sekä ostajia että myyjiä tietokonelaitteistojen ja -ohjelmistojen myynti. Tämän alan kaupankäyntiin Internet onkin ollut sopivin mahdollinen väline nopeutensa, tiedonvälityskykynsä ja käyttäjäkunnan tietotekniikkaharrastuksen ansiosta.

Kauppaketjut laajentavat aukioloaikojaan

Suuret päivittäistavarakaupat ovat nopeasti ottamassa käyttöön laajennettuja arki- ja sunnuntaiaukioloaikoja. Kaupan suuryksiköt ovat yhteisesti päättäneet koko maassa siirtyä noudattamaan laajennettuja aukioloaikoja sekä arki-iltaisin että joulukuun sunnuntaipäivinä.

Etla ennustaa 3,5 prosentin talouskasvua

Suomen kokonaistuotanto kasvaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen mukaan tänä vuonna 4,5 prosenttia ja ensi vuonna 3,5 prosenttia. Valtiovarainministeriö päätyi kesäkuun ennusteessaan lähes samoihin lukuihin.

Santer kiirehtii EU:n laajentumista huolimatta kustannushuolista

EU:n komission puheenjohtaja Jacques Santer toivoo, että neuvottelut unionin laajentumisesta voidaan aloittaa suunnitelmien mukaisesti ensi vuoden alusta siitä huolimatta, että nykyisissä jäsenmaissa on ilmennyt kasvavaa huolta siitä, miten laajentuminen rahoitetaan. Santer esitteli keskiviikkona Brysselissä julkiselle sanalle näkemyksiään EU:n lähiajan toiminnan painopisteistä.

Kinkel: Yhteinen eurovaluutta aikataulun mukaisesti

Euroopan yhteinen valuutta euro tulee täysin Maastrichtin sopimuksen kriteerien mukaisesti ja sovittuun aikaan. Näin vakuutti Saksan ulkoministeri Klaus Kinkel maanantaina ulkomaisten kirjeenvaihtajien haastattelussa Bonnissa. Kinkelin mielestä euron lykkäämistä koskevaan spekulointiin ja keskusteluun ei ole mitään aihetta.

Viikon EMU-puheet

Vasemmistoliiton EMU-äänestys marras-joulukuussa. Ahtisaari: EMU-jäsenyys ensimmäisten joukossa Suomen etu. Ruotsi ei mene rahaliittoon. Persson: Ruotsi voi joutua liittymään EMU:un myöhemmin. Saksa ei selvinnyt EMU-kriteereistä alkuvuodesta. Lipponen: EMU:sta jäämiselle ei perusteita.

Veron myyntivoitosta ehtii maksaa korotta vielä ensi maaliskuussa

Viikon verovinkki

Viikon varrelta - taloutta lyhyesti

Suomi sijoittaa eniten Viroon. Kauppatase viime vuoden tasolla. Verdandi ja Paikallisosuuspankit yhteistyöhön. Saksa varoittaa Venäjän talousvakoilusta. Suomen veroaste nousi 1996. EU-hakijamaiden kasvu kaksi kertaa unionin jäseniä nopeampi.