Sähköpaimen



14.2.1997




Lakko ja oikeus

Lakko on oikeus demokraattisessa yhteiskunnassa. Kotkassa nenäliinatehtaalla lakkoiltiin viikkotolkulla ilman, että osapuolet olisivat päässeet yhteisymmärrykseen edes siitä, mistä lakkoillaan - saati sitten miksi lakkoillaan. Moni muukin kuin Sähköpaimen kaipasi varmasti Jorma Reiniä. Tässäkin lakossa oli vaarassa käydä niin, että suuri periaate maksaa kymmeniä työpaikkoja.

Työehdoista on voitava sopia. Jos kaikki sopiminen viedään työpaikoille niin useimmilla työpaikoilla toteutuu se vanha 1960- ja -70-lukujen ylioppilasdemokratian “mies ja ääni” periaate: tehtaan miespatruunalla on yksi ääni - ja sillä sipuli.

Vielä kamalampaa on sillä 1980-luvun nousuhuumassa perustetulla työpaikalla, jossa kolmenvartin nahkatakkiin pukeutunut “yrittäjä”, saatuaan paikallisesta säästöpankista miljoonan parin lainan ilman vakuuksia, osti mersun ja kännykän ja tilasi pöydän kapakasta miettiäkseen juurta jaksain liikeideaa tulevalle miljonääritielleen. Hän ymmärtää tänäänkin työstä, työnteosta, työehdoista ja työntekijöistä yhtä paljon kuin sika hopealusikasta.

Kotkan lakossa oli kysymys näiden kahden ääriesimerkin välimuodosta: nenäliinafirma haluaisi - ja sai - omalle henkilöstölleen joustavamman työehtomallin kuin miljardimyllypaperitehtaan duunareilla on. Se oli ymmärrettävä vaatimus: paperikoneen pojat tienaavat saman verran kuin kaksi kansanedustajaa yhteensä, ja siihen palkanmaksun tasoon nenäliinafirmalla ei ole varaa - eikä tarvitsekaan olla. Palkan on oltava jossain suhteessa myös firman palkanmaksukykyyn.

Lakoilla on tapana päättyä tässä vahvojen korporaatioiden maassa työntekijöiden eduksi. Näiden lyhytnäköisten ja epäsolidaaristen voittojen seurauksena lakkoilevalta työpaikalta potkaistaan ulos sen verran väkeä, että korotetut palkat eivät nosta kokonaispalkkasummaa: jäljelle jääneet tienaavat enemmän, “liikojen” palkat maksetaan sosiaali- ja työttömyysturvan kautta meidän kaikkien verorahoista.

Kotkan jupakassa oli ilmiselvästi nähtävissä lähivuosina vielä tutuksi käyvä uhkakuva: jos firma ajetaan umpikujaan se siirtää tuotantonsa Viroon. Siellä työlle on tekijöitä; toistaiseksi. Työnantajan ja palkansaajien jähmettyneet asenteet johtavat ojasta allikkoon - ja takaisin. Mikä ei suju, ei suju. Ei kohtuuttomin ehdoin, ja riidan jälkeen ei enää kohtuullisinkaan.

Leskisen Väiski sanoi Paimenen muistin mukaan, että on aika sotia - ja aika sopia. Se on hyvä neuvo väkivahvalle Paperiliitollekin. Yksi loistelias lakkovoitto voi koitua pitkässä juoksussa tuhansien, jopa kymmenien tuhansien suomalaisten palkansaajien turmioksi.

Paimen suosittaa kaikille lakkokiistojen osapuolille jäitä hattuun: kannattaa sopia kun vielä voi. Yhtenä kauniina päivänä Suomen kansan valitut 200 jalo-otsaista neroa kieltävät koko lakkoilun - yhden äänen enemmistöllä. Kannattaa muistaa, että vaikka tässä maassa on Lipponen, SAK ja Paperiliitto - niin on myös enemmistöparlamentarismi.


OTSIKKOSIVULLE