BACK





Kirjakauppa
Verkkouutisissa


Politiikka


Saadaksesi tuoreimman version, paina Reload -näppäintä

Vihreiltä oma ehdokas presidentinvaaliin

Vihreä liitto aikoo asettaa oman ehdokkaan seuraaviin vuoden 2000 presidentinvaaliin. Oma ehdokas nimetään mahdollisesti jo ensi kevään puoluekokouksessa. Europarlamentaarikko Heidi Hautalan mielestä Martti Ahtisaarelle tarvitaan haastaja ihmisoikeusasioissa. (Päivitys 16.11.1997)

Keskusta pitää yllä vaatimustaan EMU-äänestyksestä

Oppositiopuolue keskusta on saanut viime aikojen mielipidetiedusteluista uutta pontta vaatimukselleen EMU-kansanäänestyksen järjestämisestä. Sekä EMU:n kannattajat että vastustajat epäilevät keskustan motiiveja. (Päivitys 16.11.1997)

Viikonlopun poliittiset puheet

Kalle Eurosta KNL:n uusi puheenjohtaja. Aura laskisi uusien autojen verotusta. Donner: Viron EU-jäsenyyden edellä paljon esteitä. Jaakonsaari: EU:lle yhteiset työllistämistavoitteet ensi viikolla. (Päivitys 16.11.1997)


Sasi: Pohjoismaiden neuvostosta paineita Suomen ja Ruotsin turvallisuuspolitiikkaan

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kimmo Sasin mielestä Pohjoismaiden neuvostossa aloitettu turvallisuuspoliittinen keskustelu lisää Suomen ja Ruotsin paineita kehittää NATO-yhteyksiään. Tällä viikolla kokoontunut Pohjoismaiden neuvosto keskusteli nyt ensimmäistä kertaa myös turvallisuuspolitiikasta.

Suomi joutui selittämään pakolaispolitiikkaansa

Suomi joutui taas kerran selittämään vaatimatonta panostaan pakolaisten ottamisessa Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa keskiviikkona Helsingissä.

Jaakonsaari paheksui pessimismin lietsojia

Työministeri Liisa Jaakonsaari (SDP) moitti torstaina, että EU:n tulevan työllisyyshuippukokouksen tuloksista on jo etukäteen pyritty luomaan pessimististä kuvaa.

Kohl: Työllistäminen on kansallinen vastuu

Saksan liittokansleri Helmut Kohlin mukaan jokainen maa on itse vastuussa kansalaistensa työllistämisestä. Kohl antoi torstaina liittopäiville hallituksen selvityksen työllistämisestä.

Niinistö suosittelee malttia EMU-tutkimusten tulkinnassa

Valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Sauli Niinistö neuvoo suhtautumaan maltillisesti viime aikoina esitettyihin EMU-kyselytutkimusten tuloksiin.

Blomqvist: Pääsy NATO:n valmisteluun on vaihtokauppaa

Suomen ensimmäinen NATO-suurlähettiläs Leif Blomqvist pitää tiiviimpää mukanaoloa NATO:n valmistelukoneistossa vaihtokauppana.

Viikon varrelta - politiikkaa lyhyesti

Suomen Gallupin tutkimuspäällikkö ihmettelee Lipposen EMU-päätelmiä. Aho: Laaja hallituspohja uhka parlamentaariselle järjestelmälle. Lipponen korjaili lausuntojaan suomenruotsalaisista. Taina: NATO-yhteensopivuudesta ei lisälaskua. Andersson: Rasismin vastustaminen opetukseen. Hallberg: Oikeusjärjestelmän kestettävä turhatkin valitukset. Lamminen: Varusmiehille kunnon päivärahat.

Puolueiden kannatusarviot

Tällä sivulla näet tärkeimpien puolueiden kannatusarviot verrattuna viime eduskuntavaaleihin kolmen tutkimuslaitoksen mittaamana.