YK menettänyt asemiaan tärkeänä kansainvälisenä forumina

Pääsihteeri Annan saneeraa YK:ta



Suomessa vieraillut YK:n pääsihteeri Kofi Annan on ottanut harteilleen suururakan: lähes konkurssikypsän maailmanjärjestön uudistamisen. Suomi lupasi tukeaan uudistuspyrkimyksille.


Viime kuussa julkistetun, historialliseksi kutsutun uudistussuunnitelman mukaan YK:n työntekijämäärää karsitaan, organisaatio järjestetään tehokkaammaksi ja keskeisiin ongelma-alueisiin panostetaan nykyistä pontevammin.

Uudistuminen on itse asiassa edellytys koko toiminnan jatkumiselle, sillä tärkein rahoittajamaa Yhdysvallat ei enää suostu jatkamaan tukeaan ilman muutoksia. Yhdysvallat on asettanut uudistukset ehdoksi sille, että se suorittaa YK:lle viiden miljardin markan suuruisiksi arvioidut rästimaksunsa.

Kesäkuussa Yhdysvaltain edustajainhuoneessa jo äänestettiin siitä, pitäisikö maan vetäytyä kokonaan YK:n toiminnasta. Ehdotus kuitenkin kaatui äänin 369-54.

Toisaalta Yhdysvaltain pelätään myös kampittavan koko YK:n uudistuksen, jos se ei suurvaltaa miellytä. Annan totesi sunnuntaina Ruotsissa, että Yhdysvaltain sanelupolitiikka saattaisi myrkyttää koko ilmapiirin.

- Olen yrittänyt sanoa Washingtonille: tulkaa takaisin, antakaa meidän tehdä YK:sta sellainen dynaaminen järjestö, joksi se pyrkii tulemaan, Annan sanoi.

-Tarvitsemme (Yhdysvaltain) johtajuutta, mutta ei millä tahansa ehdoilla eikä yksipuolisiin päätöksiin perustuen.

Alajärjestöt kuriin

Annanin ajama hiljainen vallankumous voi takellella myös järjestön sisällä, sillä päämääränä on tuoda 27 alajärjestöä tiukempaan talutusnuoraan. Näin koetetaan estää se, etteivät ne kilpailisi keskenään kohdemaissa, kuten nyt saattaa käydä. Uudistuksen jälkeen kaikella YK:n avustustoiminnalla olisi kussakin maassa yksi yhtenäinen johto.

Lisäksi alajärjestöjen rahoitus muuttui tulosvastuuseen perustavaksi, eli rahaa myönnettäisiin käynnissä olevien ohjelmien todellisten kustannusten mukaan.

Kaavaillut uudistukset eivät ehkä riitä

Talousvaikeudet eivät ole pääsihteeri Annanin ainoa päänvaiva. YK etsii nyt paikkaansa kylmän sodan jälkeisessä maailmassa. Sen asema kansainvälisessä rauhanturvatoiminnassa on pienentynyt muiden joukkojen tullessa yhä enemmän YK-miesten tilalle.

Muutenkaan YK ei enää ole yhtä tärkeä kansainvälinen foorumi kuin aiemmin, sillä esimerkiksi kansalaisjärjestöt lisäävät koko ajan yhteistyötään yli kansallisten rajojen.

Annan yrittää uudistuksillaan viedä järjestönsä uudelle vuosituhannelle, mutta eräiden arvioiden mukaan heinäkuinen esitys on vasta ensimmäinen askel. Ainakin Yhdysvalloissa on kuultu vaatimuksia paljon tiukemmasta laihdutuskuurista.

Suomi tukee Annanin uudistuspyrkimyksiä

Presidentti Martti Ahtisaari lupasi keskiviikkona Suomen täyden tuen Annanin pyrkimyksille uudistaa YK:ta. Keskusteluissa ei menty uudistusten yksityiskohtiin, mutta ne ovat lähellä ehdotuksia, joita Suomi, muut Pohjoismaat ja EU ovat esittäneet.

Ulkoministeriön poliittisen osaston apulaisosastopäällikkö Pasi Patokallio sanoi Annanin esityksiä askeleeksi oikeaan suuntaan.

Annanilla tiukka ohjelma

Annan saapui Helsinkiin tiistaina puolisonsa kanssa ja illastavat presidentti Martti Ahtisaaren ja rouva Eeva Ahtisaaren kanssa.

Keskiviikkona pääsihteeri Annan neuvotteli presidentti Ahtisaaren kanssa ja tapasi myös ulkoministeri Tarja Halosen, puolustusministeri Anneli Tainan, puolustusvoimain komentajan Gustav Hägglundin ja YK:n ihmisoikeusraportoijan Elisabeth Rehnin.

Iltapäivällä pääsihteeri luennoi Paasikivi-seurassa. Illalla presidentti Ahtisaari tarjosi presidentinlinnassa virallisen illallisen vieraan kunniaksi. Torstaina ohjelmassa oli tapaaminen pääministeri Paavo Lipposen ja kehitysyhteistyöministeri Pekka Haaviston kanssa sekä vierailu Wider-instituuttiin. Annan vieraili myös eduskunnassa ja tapasi puhemies Riitta Uosukaisen sekä ulkoasiainvaliokunnan jäsenet.

STT-IA
15.8.1997


POLITIIKKA -SIVULLE