EMU-päätökset joudutaan tekemään alustavien tietojen varassa


EU:n yhteisen rahan euron käyttöönottoa koskevat ratkaisevat päätökset tehdään vuoden 1998 vapun tienoilla. Tällöin EU:n pääministerien kokoonpanossa kokoontuva neuvosto päättää, mitkä maat täyttävät euron käyttöön siirtymisen edellyttämät lähentymiskriteerit.

Euron käyttöönottoa koskeva päätöksenteko on monivaiheinen prosessi. Pääministerien muodostaman neuvoston ohella siihen osallistuvat sekä Euroopan komissio että Frankfurtissa toimiva Euroopan rahapoliittinen instituutti eli EMI.

Tärkeä rooli on myös valtiovarainministerien kokoonpanossa toimivalla neuvostolla eli Ecofinillä, jonka tehtävänä on mm. tehdä pääministereille ehdotus euroalueeseen osallistuvista maista.

Osallistujista päätetään määräenemmistöllä

Muodollisesti kevään 1998 päätöksissä on kyse EMU:n kolmannen vaiheen käynnistämisestä eli siirtymisestä lähentymiskriteerit täyttävien maiden kesken yhteiseen rahaan ja yhteiseen rahapolitiikkaan.

Tällä hetkellä eletään jo EMU:n toista vaihetta, joka käynnistyi vuoden 1994 alussa. Toiseen vaiheeseen osallistuvat kaikki 15 EU-maata Iso-Britanniaa ja Tanskaa myöten, jotka Maastrichtin sopimuksessa saivat erivapauden päättää itse siitä, osallistuvatko ne kolmanteen vaiheeseen.

Kolmanteen vaiheeseen voivat osallistua vuoden 1999 alusta lukien ne jäsenmaat, jotka täyttävät Maastrichtin sopimukseen kirjatut neljä, inflaatiota, korkotasoa, julkista velkaa sekä valuuttakurssin vakautta koskevaa lähentymiskriteeriä.

On mielenkiintoista, että Maastrichtin sopimuksen määräysten perusteella kunkin EU-maan "eurokelpoisuuden" vahvistamiseksi tarvitaan sekä Ecofin-neuvoston suositusta että pääministerien muodostaman neuvoston lopullista päätöstä varten määräenemmistö neuvoston äänistä eli 62 ääntä neuvoston kaikista 87 äänestä. Jos Iso-Britannia ja Tanska päättävät jäädä pois kolmannesta vaiheesta, ne eivät myöskään osallistu yhteensä 13 äänellään tähän päätöksentekoon.

Tilastoluvut maalis-huhtikuussa

EMU:n kolmannen vaiheen edellyttämää päätöksentekoa varten tarpeelliset tilastoluvut eri jäsenmaiden taloudellisesta kehityksestä vuonna 1997 valmistuvat maalis-huhtikuussa 1998.

Tällöinkin on kyse ennakkotiedoista, jotka saattavat tarkentua vielä huomattavasti kuten Suomen kohdalla tänä vuonna kävi. EMU-päätökset joudutaan siten väistämättä tekemään alustavien tilastotietojen varassa.

Lähentymiskehitystä koskevista tiedoista laativat sekä komissio että EMI omat raporttinsa EU:n neuvostolle. Nämä Maastrichtin sopimuksen artiklaan viittaavat ns. 109j-raportit sisältävät ensimmäisen arvion siitä, miten hyvin kukin jäsenmaa täyttää lähentymiskriteerit.

Lopullinen poliittinen päätösvalta yksittäisten kriteerien, vaikkapa paljon esillä olleet budjettialijäämävaatimuksen "enintään 3 prosenttia BKT:stä", tulkinnasta kuuluu neuvostolle.

Viime kädessä pääministerien muodostaman neuvoston tehtäväksi jää siis päättää, voidaanko jonkin jäsenmaan kohdalla katsoa, että esimerkiksi vielä 3,3 prosentin alijäämä täyttää kriteerin, vai pitääkö sopimustekstiä tulkita niin, että hyväksyttävä on vain 3,0 prosentin alijäämä.

Neuvostot päättävät

Komission ja EMI:n 109j-raportit menevät ensin valtiovarainministerien Ecofin-neuvoston käsittelyyn, jossa päätetään määräenemmistöllä suositella kunkin jäsenmaan osalta erikseen, täyttääkö se euron käyttöönoton vaatimukset. Ecofinin suositukset siirtyvät nyt pääministerien neuvoston käsiteltäväksi. Asian käsittelee myös Euroopan parlamentti, jonka lausunto toimitetaan pääministerien neuvostolle tiedoksi ilman sitovaa vaikutusta.

Lopullisen päätöksen kunkin EU-maan eurokelpoisuudesta tekee pääministerien neuvosto määräenemmistöllä. Tämän kokouksen on arveltu sijoittuvan huhti-toukokuun vaihteeseen 1998 eli vapun tienoille.

On syytä huomata, että määräenemmistön saavuttaminen saattaa edellyttää myös euroalueen ulkopuolelle jäävien EU-maiden myötävaikutusta. Tämä voi omalta osaltaan luoda paineita ns. laajan eli selvästi yli 10 EU-maan rahaliittoon, koska myös Välimeren maiden ääniä tarvitaan määräenemmistöpäätöksiin.

Voiko EMU:a lykätä?

Paljon on keskusteltu siitä, voitaisiinko EMU:n kolmatta vaihetta ja euron käyttöönottoa lykätä. Maastrichtin sopimuksessa todetaan yksikantaan, että mikäli muuta päivämäärä ei vuoden 1997 loppuun mennessä ole vahvistettu, kolmas vaihe alkaa 1.1.1999.

Tavallaan tähän sopimuksen artiklaan sisältyy myös lykkäysmahdollisuus eli sen mukaan pääministerien neuvosto voisi periaatteessa tämän vuoden loppuun mennessä päättää, että kolmas vaihe alkaa esimerkiksi 1.1.2000 eli siis vuotta aiottua myöhemmin.

Tähän turvauduttaneen ainoastaan siinä tapauksessa, että EMU-suunnitelman toteutumiseen liittyvät epävarmuudet johtavat Euroopassa vakavaan poliittiseen kriisiin.

EERO WARONEN
15.8.1997

TALOUS -SIVULLE