Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi

17.1.1997

Ja katso: tällä ihmeellä maahan syntyy muka 250 000 työpaikkaa, joista 125 000 jää pysyviksi. Koska ydinvoimalat ja suuret sellutehtaat työllistävät sittenkin vain varsin vähän ihmisiä, syntyvät työllisyysvaikutukset siitä, että noin 100 000 suomalaista hankkii risusavotoissa poltto- ja raaka-ainetta sellutehtaille ja pienvoimaloiden nieltäväksi.

Puuta kuulemma riittää. Mutta onko kukaan kysynyt, riittääkö maailmalla kysyntää viiden suuren sellutehtaan tuotannon yht’äkkiä tupsahdettua maailmanmarkkinoille? Ja mihin upotetaan kahden uuden ydinvoimalan ja kymmenien pienvoimaloiden tuottama sähkö- ja lämpöenergia? Ajatuksen viehättävyys piilee siinä, että se on niin yksinkertainen. Niinpä joukko kansanedustajia on jo ehättänyt sitä äänekkäästi kannattamaan. Onpa asiasta tehty oikein televisio-ohjelmakin.

Tyhmempi kysyy: jos sellusta ja paperista on maailmalla niin suuri kysyntäbuumi, ettei sellaista ole nähty sitten Korean sodan, niin miksi eivät ehnroothit ehätä itse näitä tehtaita perustamaan? Niinhän markkinataloudessa yleensä tapahtuu. Tai jos sähköä kerran niin kovasti kaivataan, niin miksi teollisuus ei rakenna uusia voimaloita?

Tätä humpuukireseptiä kaupitellaan Kekkosen perintönä. Lähinnä se haiskahtaa suunnitelmataloudelta, jonka kannattajiin Kekkonenkin tosin taisi kuulua. Tätä perintöä ei pidä nyt kaivaa haudastaan, kun koko muu maailma Pohjois-Koreaa lukuunottamatta on jo siitä luopunut.

ILKKA AHTOKIVI

Uusi osoite