Sähköpaimen
17.1.1997
Asento! Natoon vie!
Suomi on johdonmaisesti yhdentynyt Eurooppaan. Yhdentymisen tie on ollut niin määrätietoista, että on vaikea kuvitella, ettei sitä jatkettaisi. Jokaisella liikkeellä on ollut aikansa, ja mikä oleellista: liike on tehty.Yhdentyminen oli aluksi taloudellista: FINNEFTA 1960-luvulla ja EEC-vapaakauppasopimus 1970-luvulla. Poliittisen integroitumisen tielle Suomi lähti 1980-luvulla liittymällä Euroopan Neuvostoon ja sen sinetöi EU-jäsenyys tällä vuosikymmenellä.
Suomi on tavoittelemassa yhdentymisen vieläkin syvempää, itseasiassa jo erittäin syvää astetta eli siirtymistä EMU:n kolmanteen vaiheeseen: markka korvautuu eurolla ja kansallinen rahapolitiikka EU:n rahapolitiikalla. Talouspoliittinen liikkumavara kapenee näiltä osin, mutta sen vastapainona saamme vakautta ja ennustettavuutta talouteemme.
Turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on vielä jäänyt Suomen osalta eurooppalaisen yhdentymisen ulkopuolelle. Mikäli Suomi jatkaa johdonmukaisesti yhdentymistään, niin senkin aika vielä koittaa. Sillä on oma aikansa, mutta se tapahtuu.
On selvää, että Venäjän kehityksellä ja asemalla on keskeinen merkitys Suomen turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin. Tässä mielessä onkin tärkeää, että Yhdysvallat on hyvin painokkaasti asettanut tavoitteekseen NATO:n laajentumisen. Venäjä on niissä järjestelyissä ainakin jollain tavalla mukana.
Kansallinen itsemääräämisoikeus ei enää vähene NATO-jäsenyyden myötä verrattuna esimerkiksi EMU-jäsenyyteen. Yhteistä rahaa ja rahapolitiikkaa syvempää integroitumista taitaa olla enää vain liittovaltio. NATO-jäsenyydellä voidaan saavuttaa samankaltaisia etuja kuin EMU:llakin: vakautta ja ennustettavuutta.
Suomen poliittinen johto on tottunut olemaan yhdentymisratkaisuissa odottajan paikalla ja iskemään, kun sopiva tilaisuus koittaa. Odotusaikana on usein jopa keskusteluunkin suhtauduttu torjuvasti. NATO-jäsenyys on nyt tässä asemassa. Alitajunnassa monet jo odottavat poliittisen johdon käskyä: ASENTO! NATOON VIE!
