Onko Venäjän ja Valko-Venäjän yhdistyminen turvallisuuden kaipuuta vai venäläistä sisäpolitiikkaa

Yhdistyvätkö slaaviveljet vastavetona NATO:lle


Jeltsinin maanantainen kirje Valko-Venäjän presidentti Lukashenkalle oli selkeä ja odotettu vastaus NATO:n laajenemispyrkimyksille entisen Varsovan liiton alueelle, lähinnä Puolaan, Unkariin ja Tshekkiin. Kaikista vaikeuksistaankin huolimatta kahden venäläisen valtion yhdistyminen vahvistaisi Venäjän asemaa suhteessa läntiseen liittokuntaan.


Valtioiden mahdollinen yhdistyminen aiheuttaa myös sen, ettei laajentuneen NATO:n ja Venäjän väliin jää enää sitoutumattomien valtioiden puskurivyöhykettä. Se olisi omalta osaltaan rauhoittanut innokkaimpien geopolitiikasta oppinsa ammentavien strategien mieliä.

Aloitteen NATO-vastaisesta hengestä huolimatta on sen taustalta löydettävissä useita muita tekijöitä, joita länsimaisten tarkkailijoiden on syytä panna merkille. Aloitteen ajankohtaa silmällä pitäen on ilmeistä, että sisäpoliittiset syyt näyttelevät vähintäänkin yhtä suurta - ellei suurempaakin roolia - kuin NATO:n laajentumisen vastustus.

Jeltsinin sisäpoliittinen veto

Jotkut venäläiset arvioitsijat ovat jopa väittäneet, ettei Jeltsin itse olisi niinkään kiinnostunut liitosta köyhän ja talousuudistuksissaan pahasti takeltelevan Valko-Venäjän kanssa, vaan syitä aloitteen esittämiselle on etsittävä Jeltsinin hallinnon pyrkimyksistä vahvistaa omaa epävarmaa poliittista asemaansa.

Se, että Jeltsin otti aloitteen käsiinsä nyt, on osoitus pyrkimyksestä estää Valko-Venäjä kortin joutuminen kansallismielisen opposition ja ennen kaikkea Jeltsinin entisen turvallisuusneuvonantajan Alexander Lebedin käsiin.

Voimakkaita slaavilaiskansallisia tunteita nostattava yhdistymishanke olisi ollut oivallinen keino suositulle kenraalille kasvattaa entisestäänkin kansansuosiotaan. Lebed itse tuomitsikin Jeltsinin aloitteen poliittisena temppuna, jonka avulla Jeltsinin hallinnon taustavoimat pyrkivät vain kääntämään kansan huomion pois vakavista yhteiskunnallisista ongelmista.

Taustalla myös IVY:n kohentaminen

Aloitteen taustalla on nähtävissä myös pyrkimystä kohentaa Itsenäisten valtioiden liiton entisestäänkin heikentynyttä yhteisöllisyyttä. Venäjän tavoitteena on kaiken aikaa ollut palauttaa entiset neuvostotasavallat läheiseen yhteyteen äiti-Venäjän kanssa ja siten vahvistaa sen omaa kansainvälispoliittista ja alueellista vaikutusvaltaansa.

Venäläisten retorinen vastaisku korostaa, ettei hanke ole suunnattu länttä ja NATO:n laajentumista vastaan. Jeltsinin ulkopoliittinen neuvonantaja Dmitri Rjurikov totesi tiistaina Kremlissä, ettei yhdistymishanke ole vastalause NATO:lle, eikä se muodosta mitään uhkaa lännelle.

Hän jatkoi kuitenkin ja totesi ironisesti: ”Naapurusten yhdistymisestä voi vastata ihan samalla kielellä kuin mitä NATO:kin käyttää vakuuttaessaan Venäjälle, ettei NATO:n laajeneminen itään ole tähdätty Venäjää vastaan”.

NATO - vaikea asia

Tarkasteltaessa Venäjän viime viikkojen poliittista keskustelua nousee väistämättä esiin kuitenkin se tosiasia, että NATO:n laajeneminen on Venäjän johdolle äärimmäisen vaikea asia. NATO:n taholta odottaisikin joustavampaa ja sovittelevampaa suhtautumista Jeltsinin hallinnon kohtaamiin ongelmiin.

NATO:n piirissä tulisi riittävän selkeästi ymmärtää se, että myönnytykset, joita Venäjän johto vaatii ennakkoehtona NATO:n laajentumiselle vähentää ns. doomsday skenaarion todennäköisyyttä Venäjällä. Tuhonpäivä ajatus viittaa siihen vaihtoehtoon, että äärikansalliset voimat onnistuvat kanavoimaan NATO:n laajentumisen synnyttämät ennakkoluulot ja pelon omaan kannatuskehitykseensä, jolloin mahdollisuus ääriainesten nousuun Venäjällä kasvaa.

NATO:n laajentuminen antaa kortteja Venäjälle

NATO:n laajentumisen potentiaalisten seurausten näkökulmasta tarkasteltaessa on huomattava, että huonosti hoidettuna sillä tulee olemaan useita negatiivisia seurannaisvaikutuksia. Se antaa Venäjälle muodollisen syyn uudelleen punnita jo olemassa olevien aserajoitussopimusten rajoituksia itselleen edullisemmasta näkökulmasta. Pahimmassa tapauksessa se saattaa sanoutua jopa irti joistakin sopimusvelvoitteistaan.

Toisaalta tämä on aivan ymmärrettävää. Laajenemisen seurauksena Euroopan turvallisuustasapaino kallistuu entistä selkeämmin läntisen liittokunnan hyväksi. Toinen huolta aiheuttava seuraus on venäläisten joukkojen mahdollinen uudelleen ryhmittyminen NATO:n ja Venäjän rajan läheisyyteen. Tämä tietysti sillä edellytyksellä, että Valko-Venäjä ja Venäjä lopultakin yhdistyvät.

Olisiko Lebed sittenkin parempi

Tarkasteltaessa Venäjän tulevaa poliittista kehitystä ja Jeltsinin potentiaalista seuraajaa on jokseenkin selvää, että Jeltsinin väistyessä on länsiliittolaistenkin etu, ettei maassa synny tilannetta, joka antaisi kasvuvoimaa ääriainesten nousulle.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rakentavin vaihtoehto Venäjän seuraavaksi presidentiksi olisi maltillinen kansallismielinen johtaja, joka osoittaisi kansalle kykynsä olla vahva johtaja. Tällainen asetelma veisi pohjan ääriaineisten kannatuksen kasvulta.

Olisiko kenraali Lebedin nousu Venäjän seuraavaksi presidentiksi sittenkään niin huono vaihtoehto, kuin monessa yhteydessä ollaan ajateltu?

PETRI SUTINEN
17.1.1997
Kirjoittaja toimii suunnittelijana Turun yliopistossa ja on erikoistunut Euroopan turvallisuuspolitiikkaan.


OTSIKKOSIVULLE