BACK





Kirjakauppa
Verkkouutisissa


Politiikka



Risto Kuisma erosi demareista

Kansanedustaja Risto Kuisma ilmoitti tiistaina eroavansa sosiaalidemokraattisesta puolueesta ja SDP:n eduskuntaryhmästä. Kuisma sekä nuorsuomalaisten kansanedustajat Risto Penttilä ja Jukka Tarkka muodostavat yhdessä eduskuntaryhmän ”nuorsuomalaiset ja Risto Kuisma”. Kuisma sai aseman ryhmän puheenjohtajana. (Päivitys 23.4.1997)

Suomi ja Ruotsi vaativat muutosta EU:n eläinkuljetuksiin

Ruotsi vaati tiistaina EU:n maatalousneuvoston kokouksessa muutoksia EU:n eläinkuljetuksiin. Suomi kannatti puheenvuorossaan Ruotsia ja myös monet muut jäsenmaat yhtyivät Ruotsin kannanottoon. (Päivitys 23.4.1997)

Niinistö: Sateenkaari - onnistunut kokeilu

Sateenkaarihallitus on toiminut vähän yli kaksi vuotta. Vaikka vaalikautta on vielä puolet jäljellä, niin poliittisesti hallitusten kaikkein paras toimintakyky alkaa yleensä olla jo tässä vaiheessa takanapäin. Suuresta tehtävästä on jäljellä maan luotsaaminen Euroopan talous- ja rahaliiton jäseneksi ja työllisyyden kohentaminen. Sateenkaari -hallituspohjaa voidaankin tähän mennessä arvioida onnistuneeksi kokeiluksi.

Niinistö: Tiukat menokehykset vuosille 1998-2001

Alkuvuoden poliittinen toiminta on ollut suhteellisen rauhallista. Kehysbudjetin valmistuminen, kotitalouksien työllistämisedellytykset ja nk. koulutusvakuutuksen selvittäminen ovat hallinneet keskustelua. Myös turvallisuus- ja aluepoliittisia selontekoja on valmisteltu tarkasteluaikana.

Malttia verokeskusteluun

Kokoomuksen puheenjohtaja Sauli Niinistö muistutti torstaina pidetyssä kokoomuksen puoluehallituksen kokouksessa, että Suomessa on toiseksi suurin valtion budjetin alijäämää EU-maista. Ainoastaan Kreikassa budjetin alijäämä on suurempi. Tänä vuonna lainataan noin 27-28 miljardia markkaa tulevilta sukupolvilta.

Karhunen: Avustaja ei tarvitse jäsenkirjaa

Sukulaisiaan avustajiksi palkanneet kansanedustajat ovat kansan hampaissa. Hellävaraisempään pureskeluun joutui Minna Karhunen palkattuaan itselleen sitoutumattoman avustajan, Ville Hartikaisen, joka vielä luonnehti itseään vihertäväksi.

Lahesmaa: Valtionosuuksia ei pidä jäädä itkemään

Maamme vanhimman kaupungin poliittinen kulttuuri elää murroksen aikaa. Vuoden vaihteessa Turun kaupunginhallituksen vetovastuun ottanut kokoomusryhmän puheenjohtaja Petri Lahesmaa on nostanut uusia vastuunkantajia keskeisimmille paikoille. Kokoomuslaisen kunnallispolitiikan suureksi haasteeksi hän nimeää kuntien kilpailukyvyn ja dynaamisuuden lisäämisen.

Ylioppilaskuntien pakkojäsenyys puhuttaa

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Ville Itälä (kok) pitää korkeakouluopiskelijoiden velvollisuutta kuulua ylioppilaskuntiin perustuslain vastaisena. Itälä katsoo, että mikäli pakkojäsenyys säilytetään, on tarkoin määriteltävä ne toiminnot, joita ylioppilaskunnat saavat rahoittaa jäsenmaksuvaroin.

Tuhatkunta: "Ahvenanmaan demilitarisoinnista luovuttava"

Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunta esittää puoluekokoukselle jättämässään aloitteessa, että Ahvenanmaan demilitarisoinnista on luovuttava. Myös lakko-oikeutta nk. poliittisten lakkojen osalta olisi Tuhatkunnan mielestä rajoitettava lainsäädännöllä.

Viikon varrelta - politiikkaa lyhyesti

Valtiovarainministerit vastakkain. Kuluttajaliitto vastustaa Alhon esitystä nostaa arvonlisäveroa. Usko tulevaisuuteen elpymässä. Neljäsosa kansasta tyytyväinen hallitukseen.

Puolueiden kannatusarviot

Tällä sivulla näet tärkeimpien puolueiden kannatusarviot verrattuna viime eduskuntavaaleihin kolmen tutkimuslaitoksen mittaamana.