Ihmisoikeudet ulkopolitiikan agendalle
Ihmisoikeudet ovat nousseet selvästi Suomen ulkopoliittisen tavoitteiston joukkoon sitten kylmän sodan päättymisen. Ihmisoikeuksin nousu ulkopolitiikan agendalle johtuu ennen kaikkea Suomen muuttuneesta asemasta, mutta myös yleismaailmallisesta kehityksestä, jossa ihmisoikeudet ovat nousseet osaksi sekä maiden välistä kanssakäymistä että eri kansainvälisissä järjestöissä tapahtuvaksi toiminnaksi.Ihmisoikeuksien aiempaa näkyvämpi asema ei siis ole niinkään ihmisoikeusien normatiivisesta kehityksestä tai ihmisoikeusmekanismien kehittymisestä kiinni. Voidaan sanoa, että ihmisoikeuskysymyksistä on tullut kansainvälisen politiikan arkea. Näin todetaan viime viikolla julkaistussa kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnan loppuasiakirjassa. Neuvottelukunta toimii ulkoministerin yhteydessä eräänlaisena asiantuntija ja neuvonta elimenä. Ei vain moraalikysymysKansainvälisesti ihmisoikeudet ovat nousseet painokkaammin esille pohdittaessa syitä eri konflikteille. Konfliktit ovat yhä useammin valtioiden sisäisiä, sen sijaan, että niitä syntyisi valtioiden välillä. Näiden konfliktien takaa löytyy yhä useammin kansallisten vähemmistöjen asemaan liittyviä ongelmia sekä ihmisoikeuksien polkemista. Turvallisuuspolitiikan näkökulmasta ihmisoikeudet ovat olleet huomion kohteena mm. ETYJ:ssä.Ihmisoikeuksia loukkaavista maista on siis tullut muutakin kuin eri valtioiden moraalista omaatuntoa suuremmassa tai pienemmässä määrin kolkuttava tekijä. Ihmisoikeusrikkojista on tullut turvallisuusriskejä, jotka luovat epävakautta. Suomen liittyminen Euroopan unioniin ja Euroopan neuvostoon muuttaa tilannettaSuomen ulkopolitiikan osalta muutos on tapahtunut 1980-luvun loppupuolella. Sitä ennen Suomi keskittyi lähinnä kansainvälisen normiston ja yhteistyön kehittämiseen yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa YK:n puitteissa. Kylmän sodan aikana ihmisoikeuksien kunnioittaminen oli kyllä osa ulkopolitiikan tunnustettuja arvoja, mutta näkyvä toiminta niiden puolesta oli rajoittunutta. Suomi halusi pysytellä idän ja lännen välisten konfliktien ulkopuolella.Toinen merkittävä seikka on se, että Suomi pysytteli samoista ulkopoliittisista syistä Euroopan neuvoston ja samalla Euroopan ihmisoikeussopimuksen ulkopuolella. Suomi liittyi Euroopan neuvostoon viimeisenä läntisen Euroopan demokratiana vasta vuonna 1989. Euroopan neuvoston jäsenyyden lisäksi Suomen EU-jäsenyys on vaikuttanut ihmisoikeuksien nousuun keskeisemmälle sijalle ulkopolitiikassamme. EU on nyt se viiteryhmä, jonka puitteissa Suomi toimii mm. YK:ssa. Jäsenyys Euroopan unionissa on merkinnyt Suomelle, että joudumme määrittelemään kantamme huomattavasti useammassa yhteydessä kuin aikaisemmin sekä osallistumaan unionin yhteiseen kannanmuodostukseen. Kauppapoliittiset edut menevät ihmisoikeuksien edelleTuoreessa turvallisuuspoliittisessa selonteossaan eduskunnalle hallitus määritteli uuden Euroopan yhteisiin arvoihin ja periaatteisiin kuuluviksi demokratian, ihmisoikeudet ja perusvapauden, vähemmistöjen oikeudet, oikeusvaltioperiaatteen, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden sekä taloudellisen vapauden ja vastuun elinympäristöstä.Voidaan siis perustellusti todeta, että ihmisoikeusnäkökulma ei ole enää mikään tuntematon tai ”radikaali” asia. Vaikka ihmisoikeudet ovat nousset ulkopolitiikan arkipäivään, niin ne eivät ainakaan vielä kuulu Suomen ulkopolitiikan ytimeen. Tämä näkyy mm siinä, että ihmisoikeuksien tärkeys saa usein väistyä ”tärkeämpien” asioiden, kuten kauppasuhteiden edistämisen tieltä. Julkisen vallan suhtautuminen vaikuttaa siis olevan samankaltainen kuin suomalaisen vientiteollisuuden: Suomi vie tavaraa, ei arvoja. Ihmisoikeuskysymysten ongelma Suomen ulkopolitiikassa on se, ettei se aina ohjaavasti vaikuta ulkopolitiikan käytäntöihin kehitysyhteistyöpolitiikassa, asevientipolitiikassa ja kaikissa kahdenvälisissä suhteissa muihin valtioihin. Meillä on siis vallalla johdonmukaisuuden puute ja kaksoisstandardien asettaminen. Eri osa-aluille noudatetaan eri standardeja.
MAX MICKELSSON |
POLITIIKKA -SIVULLE