Onko USA:sta ainoaksi supervallaksi vielä vuoden 2015 jälkeen



Yhdysvallat on maailman ainoa supervalta vuonna 2015, arvioi Yhdysvaltain puolustusministeriö strategiakatsauksessaan. Venäjä ja Kiina ovat tuon ajanjakson jälkeen Yhdysvaltojen mahdollisia kilpailijoita, mutta niiden tulevaisuus näyttää epävarmalta, todetaan katsauksessa.


Katsauksen mukaan Venäjän asevoimat menettää jatkuvasti iskukykyään, jollei niitä organisoida uudelleen ja supisteta. Yhdysvaltalaisten näkemyksen mukaan Venäjän valta-asema riippuu siitä, pystyykö se kehittämään talouttaan vakaassa poliittisessa ympäristössä.

Kiina saattaa sen sijaan kehittyä merkittäväksi sotilaalliseksi voimatekijäksi Aasiassa. Sen armeijan uudenaikaistaminen saattaa hidastua maan sisäisten olojen vuoksi "mukaan lukien jännitteet, jotka syntyvät toisaalta nykyaikaisen markkinatalouden ja toisaalta autoritaarisen poliittisen järjestelmän välille".

Pentagon kaukana reaalimaailman melskeistä

Pentagonin näkemykset edustavat perinteistä poliittisen realismin painolastia, joka on tyypillistä amerikkalaiselle globaalia vaikutusvaltaa mittaavalle strategiselle tutkimukselle.

Yhdysvallat niin kokonsa kuin historiallisen perinteensäkin vuoksi on viimeiseen asti pitänyt kiinni kansallisvaltioiden keskeistä asemaa korostavasta realismin doktriinista. Morgenthaun ja Kissingerin luoma realismi ei pysty tunnistamaan vaikutusvallan lähteeksi viime kädessä muuta kuin sotilaallisen voiman.

Taloudellinen suorituskyky ja vaikutusvalta ovat tässä ajattelussa viime kädessä alisteisia sotilaallisen voiman rationaliteetille. Kuinka todellista vaikutusvaltaa tulisi sitten mitata, ja mitä se kertoo globaalin vaikutusvallan luonteesta ja jakautumisesta kansainvälisen järjestelmän toimijoiden kesken?

Modernimpi ja todellisuutta paremmin ymmärtävä tapa mitata vaikutusvallan luonnetta on aloittaa analyysi valtion valtaperustan elementeistä. Näitä ovat taloudelliset- ja sotilaalliset resurssit, mobilisaatiokyky, riippuvuus toisista toimijoista sekä kansainvälisen järjestelmän toimintaa ohjaavat normit. Näin ymmärrettynä vaikutusvallalle on olennaista se, että ennen kuin voidaan puhua sen realisoitumisesta täytyy toimijalla olla kykyä ottaa käyttöönsä ja mobilisoida olemassa olevat materiaaliset resurssit, riippumatta siitä, ovatko ne luonteeltaan sotilaallisia, taloudellisia tai ideologisia.

Mobilisaatiokyky on tällöin ymmärrettävissä toimijan tosiasialliseksi toimijakapasiteetiksi. Vaikutusvallan käyttäjän riippuvuus riippuu taasen siitä missä määrin valtio A on riippuvainen valtion B tai jonkin kolmannen valtion hallitsemista resursseista.

Kapean sotilaallisen voiman näkökulmasta tämä tarkoittaa mm. sitä että Länsi-Eurooppa ei voi muodostua globaalilla tasolla merkittäväksi vaikutusvallan lähteeksi niin kauan kuin sen operatiivinen toimijakapasiteetti ja materiaaliset resurssit ovat Yhdysvalloista riippuvaisia.

Tämä ei kuitenkaan riitä analyysin perusteiksi, sillä on huomioitava myös riippuvuussuhteet valtaperustan muiden elementtien osalta. Millainen on eurooppalaisten vaikutusvalta suhteessa Yhdysvaltoihin kauppasuhteissa esim. WTO:n puitteissa? Tai millä tavoin Yhdysvaltain liittovaltio on riippuvainen amerikkalaisten monikansallisten yritysten menestymisestä niin Euroopan kuin kolmannenkin maailman markkinoilla? On tarkasteltava myös sitä kuinka merkittävästi eurooppalaiset yritykset onnistuvat tunkeutumaan Amerikkaan ja mitä seurannaisvaikutuksia tällä on makrotason talouspoliittiseen päätöksentekoon Capitolin kukkulalla ja sen ympärillä pyörivässä lobbausmylläkässä.

Vaikutusvaltaa tai suurvaltastatusta pohdittaessa on myös huomioitava se, mikä merkitys on järjestelmän puitteissa muodostuvilla koalitioilla.

Mitä Venäjän ja Kiinan merkittävä lähentyminen niin poliittisesti kuin taloudellisestikin merkitsisi kummankin suurvalta-aseman vahvistumiselle? Millä tavoin tiiviimpi taloudellis-poliittinen yhteistyö Venäjän ja Euroopan unionin välillä vaikuttaisi Yhdysvaltain taloudellisen vaikutusvallan kehitykseen maailmassa? Mitä implikaatioita sillä olisi esim. Yhdysvaltain ja Euroopan turvallisuus- ja sotilaspoliittiselle yhteistyölle tulevaisuudessa?

Nämä ovat kysymyksiä, jotka Pentagonin virkamiehet hyvin mielellään unohtavat siitä yksinkertaisesta syystä, että se tekee suurvalta-aseman kehityksen ennakoimisen huomattavan monimutkaiseksi.

Erityisen arveluttavaksi Pentagonin sotilaallisen voiman varaan laskeman arvion tekee se, että kylmän sodan jälkeen kynnys tarttua ydinaseisiin on noussut merkittävästi. Ydiniskulla uhkaaminen ei ole enää relevantti vallankäytön ja painostuksen muoto kansainvälisessä politiikassa.

Muutos suhteellisen vaikutusvallan määrässä ja luonteessa

Yhdysvallat on varmaankin johtava suurvalta maailmassa vielä vuonna 2015, mutta sen suhteellinen vaikutusvalta globaalilla tasolla vähenee kaiken aikaa. Kaakkois-Aasian tiikerien nousu ja Euroopan unionin talousliitto ovat omiaan asettamaan voimistuvan haasteen Yhdysvaltain vaikutusvallalle maailmassa.

Huolta Yhdysvalloille aiheuttaa myös se, että valtion luontainen markkina-alue on hiljalleen saavuttamassa luonnolliset rajansa. Osoituksena tämän tosiasian ymmärtämisestä on amerikkalaisten pyrkimykset niin NAFTA:n kuin Tyynenmeren alueenkin taloudellisen yhteistyön edistämiseksi.

Tässä suhteessa haastaja Eurooppa on amerikkalaisia edellä. Se on vasta luomassa globaalisessa kontekstissa merkittävää markkina-aluetta, kun amerikkalaiset ovat jo siirtymässä kypsien markkinoiden vaiheeseen omalla mantereellaan.

PETRI SUTINEN
20.6.1997


ULKOMAAT -SIVULLE