BACK




Talous




Alkoholimyynnin monopoli voidaan purkaa

Alkoholipolitiikka kiinnostaa aina. On sitten kyse hinnasta, tuonnista, viennistä, veroista, ravintoloiden aukioloajoista tai mistä tahansa asiaa läheltä liippaavasta asiasta.

Uusi jako

EMU:n syntyessä pelikortit jaetaan uudestaan sekä Euroopassa että maailmalla. Kuitenkin Suomessa ekonomistit ovat tapansa mukaan hiljaa, vaikka keskusteltavaa riittäisi.

Aho torjuu pikaisen EMU-jäsenyyden

Keskustan puheenjohtaja Esko Aho ei halua Suomen liittyvän talous-ja rahaliitto EMU:n kolmanteen vaiheeseen ensimmäisten maiden joukossa.

Varjotalous rehottaa Saksassa

Saksan työtilanne on parempi kuin virallisia tilastoja tutkimalla uskoisi. Maassa on lukematon määrä harmaita työpaikkoja, ja tilastoimattomien pestien määrä lisääntyy kaiken aikaa. Varjotalous rehottaa Saksassa niin, että arvioiden mukaan sen arvo on tänä vuonna yli 548 miljardia Saksan markkaa.

OECD: Saksa ei täytä EMU-kriteerejä

Työttömyys kasvaa Saksassa, ja maan talouskehitystä leimaavat verouudistusta koskevat erimielisyydet, arvioi OECD tiistaina julkaistussa vuosiraportissaan. Sen mukaan Saksa ei myöskään täytä kaikkia EMU:n kolmannen vaiheen lähentymiskriteerejä.

Alpo Rusi pohtii vaarallista rauhaa

Kiinan taloudellinen ja sotilaallinen nousu on kenties ratkaisevin tekijä meneillään olevassa kansainvälisten voimasuhteiden uudelleen muotoutumisessa. Tätä mieltä on tasavallan presidentin neuvonantaja, tohtori Alpo Rusi, joka tuoreessa kirjassaan Dangerous Peace arvioi maailmanpolitiikan uusien kilpailuastelemien kehittymistä.

Pankkien liikevoitto nousi

Viime vuonna ensimmäisen kerran pankkikriisin jälkeen voitolliseksi nousseiden suomalaisten pankkien on edelleen parannettava kannattavuuttaan. Se on tarpeen sekä pankkien kilpailukyvyn turvaamiseksi, valtion 6,6 miljardin markan pääomasijoitusten maksamiseksi takaisin että normaaliin osingonmaksuun palaamiseksi.

EU:n komissio kysyy teleyritysten omistaja-alennuksista

Perusmaksujen alennukset puhelinyhtiöiden osakkaille ja osuuksien omistajille rajoittavat kilpailua paikallispuhelumarkkinoista, katsoo EU:n komissio. Komissio tiedustelee kirjeessä Suomelta, miten se aikoo varmistaa vapaan kilpailun toteutumisen.

Keskeneräisestä rakennuksesta ei mene täyttä kiinteistöveroa

Viikon verovinkki

Viikon varrelta - taloutta lyhyesti

Norrback: Eri EMU-linja saattaa erottaa Pohjoismaita. Vaihtotaseen ylijäämä yli 10 miljardia. Vienti supistui, tuonti kasvoi. Liikanen: EU:n talous nostettava pian pöydälle. AKT boikotoi sopimuksia rikkovia yrityksiä. Tuonti- ja vientihinnat kohosivat.