BACK




ULKOMAAT




Krenzille kuusi ja puoli vuotta vankeutta

Itä-Saksan viimeinen puoluejohtaja ja valtionpäämies Egon Krenz tuomittiin maanantaina Berliinissä kuuden ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen. Krenz tuomittiin taposta, koska hänen katsottiin olevan osaltaan vastuussa siitä, että rajavartijat ampuivat kuoliaaksi länteen yrittäneitä itäsaksalaisia. (Päivitys 26.8.1997)

Edistyspuolueen vaalilupaukset kiehtovat norjalaisia

Populistisen Edistyspuolueen auliit vaalilupaukset näyttävät purevan norjalaisiin: äärioikeistoa edustava puolue on tuoreiden mielipidemittausten mukaan noussut jo maan toiseksi suosituimmaksi.

Saksa suostui maksamaan korvauksia Itä-Euroopan juutalaisille

Saksan hallitus suostui keskiviikkona maksamaan korvauksia Itä-Euroopan ja entisen Neuvostoliiton juutalaisille, jotka selvisivät hengissä juutalaisten joukkotuhosta. Saksan liittokanslerinvirastosta kerrottiin uutistoimisto AFP:n mukaan, että asiantuntijaryhmä valmistelee sopimuksen yksityiskohtia seuraavien kolmen kuukauden aikana.

Jäähyväiset politiikalle

Britannian entinen puolustusministeri Michael Portillo on ilmoittanut, ettei hänestä milloinkaan tule konservatiivipuolueen johtajaa. Yllättäen viime kevään vaaleissa parlamentista pudonnut Portillo kuului John Majorin vahvimpiin seuraajaehdokkaisiin.

Estonia-spekulointi jatkuu

Villit spekulaatiot autolautta MV Estonian turman ympärillä jatkuvat Virossa lähes kolme vuotta onnettomuuden jälkeen. Päivälehti Päevaleht ryhtyi maanantaina julkaisemaan otteita kirjasta, jossa sanotaan, että laivan toinen kapteeni Avo Piht selvisi turmasta hengissä ja on sen jälkeen kadonnut.

Viikon varrelta - ulkomaat lyhyesti

Norjalaispoliitikot eivät pelkää KGB-syytöksiä. Venäläiset lähtevät Huippuvuorilta. Sadat tuhannet itäeurooppalaiset haaveilevat länteen muuttamisesta. Sankarista roistoksi päivässä. "Yhdysvallat kehittelee uusia ydinaseita". Poliisi tappoi 13 äärimuslimia Egyptissä.